Vapaa-aika 16.09.2022

Kirkonrotta on pihaleikkien klassikko – katso ohjeet

Kirkonrotta on todellinen klassikkoleikki! Sitä on Suomessa leikkinyt sukupolvi toisensa jälkeen. Muistatko vielä kirkkiksen säännöt?

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Kirkonrotta eli kirkkis on lasten suosittu pihaleikki.

Kirkonrotta on todellinen klassikkoleikki, sillä sitä on leikitty Suomessa ainakin 50-luvulta tähän päivään asti.

Näin kirkonrotta etenee – kirkkiksen ohjeet

Kirkonrotta-leikissä tarvitaan huutopaikka, joka toimii leikin keskipisteenä. Tähän keskipisteeseen etsijä ja piiloutuja yrittävät kilpaa juosta, kun joku löytyy piilostaan.

Aluksi lapset valitsevat keskuudestaan yhden etsijän joko arvonnalla tai vapaaehtoisena.

Etsijä kääntää selkänsä muille. Leikkijät silittävät häntä selästä ja loruilevat: ”Vasta pesty puhdas selkä, saippualla pesty. Ympyrä ja risti, kuka siihen pisti?

Joku leikkijöistä koskettaa sormellaan etsijää selkään. Etsijä kääntyy ja yrittää arvata, kuka leikkijöistä oli pistäjä.

Kun etsijä arvaa esimerkiksi Ainon, Aino kysyy: ”Onko totta?”

Etsijä vastaa: ”Niin totta kuin kirkonrotta”

Aino sanoo: ”Määrää luku”, jolloin etsijä määrää esimerkiksi ”Laske viiteenkymmeneen!”

Jos etsijä on arvannut oikein sen, että Aino pisti häntä selkään, tulee Ainosta kirkonrotta. Aino ja etsijä vaihtavat rooleja, ja Aino jää laskemaan.

Jos etsijä arvasi väärin, Aino huutaa: ”Tee itse!” Silloin etsijä, eli kirkkis jää laskemaan.

Laskemisen aikana muut piiloutuvat. Kun etsijä on valmis, hän huutaa: ”Rotta kotona” ja lähtee etsimään muita.

Kun etsijä löytää jonkun, molemmat lähtevät juoksemaan kotipesäksi valitun seinän viereen.

Jos etsijä ehtii ensin hän koskee seinään ja huutaa oman nimensä mukaan esimerkiksi ”Leo-rotta nähty!” Silloin löydetty Leo liittyy seinän vierustalle odottelemaan, tulisiko joku pelastamaan hänet.

Jos taas piilossa ollut ehtii paikalle ensin, hän huutaa ”Oma rotta!” Tämän jälkeen hän voi juosta uudestaan piiloon.

Hän voi pelastaa myös muut löydetyt huutamalla ”Kaikki pelastettu!” Kotipesässä olijat voivat mennä silloin uudestaan piiloon.

Peli loppuu kun kaikki piiloutuneet on löydetty. Tämän jälkeen peliä voi jatkaa niin, että edellisellä kierroksella ensimmäisenä löytynyt on seuraavan kierroksen kirkkis, eli etsijä.

Kirkonrotta on leikki, josta on vuosikymmenten aikana kehkeytynyt monenlaisia variaatioita. Erityisesti erilaiset kirkonrotassa käytetyt huudot ja muut termit vaihtelevat paljon. Kirkkistä voikin halutessaan leikkiä muunnelluin säännöin.

On olemassa myös joukko kirkonrotalle hyvin läheistä sukua olevia leikkejä. Yksi niistä on kymmenen tikkua laudalla.

Lue myös: Ulkoleikit lapsille – 8 suosikkia, jotka eivät katso säätä tai vuodenaikaa

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X