Vapaa-aika 18.12.2018 Päivitetty 17.08.2023

Lasten aktiivisuusranneke houkuttelee liikkumaan – testasimme 3

Jos jälkikasvu on liimautunut ruudun ääreen tai ei muuten vaan innostu liikunnasta, lasten aktiivisuusranneke voi olla oiva kannustin ulkoilemaan. Testasimme kolme ranneketta kiinnostavin tuloksin.

Teksti
Elisa Hurtig
Kuvat
iStock ja valmistajat

Liike on hyväksi, sen tietää jokainen. Silti tutkimusten mukaan lapset viihtyvät entistä enemmän älylaitteiden ja pelien parissa ja reippailu vaatii patistamista. Mutta mistä tietää, mikä määrä liikettä on tarpeeksi? Kuinka paljon lapsi on liikkunut esimerkiksi päiväkodissa? Lasten aktiivisuusranneke voi auttaa arvioimaan liikunnan määrää.

Arvailu on vaikeaa. Aikuisenkin on houkuttelevampaa kuvitella, että on ottanut päivän aikana tarpeeksi askelia kuin katsoa totuutta silmiin: autolla töihin, hissillä parkkihallista toimistolle, autolla kaupan ovea lähimpään parkkiruutuun.

Onneksi ei tarvitse olla mutu-tiedon varassa. Aikuisten elämässä liikuntasuoritusten ja aktiivisuuden mittaaminen eri laitteilla on ollut arkea jo pitkään, ja nyt ne ovat löytäneet tiensä myös lasten arkeen.

Testasimme kolme lasten aktiivisuusranneketta – toisivatko ne intoa ja houkuttelisivat liikunnan lisäämiseen konsolipelien, tv-sarjojen ja Youtube-videoiden katselemisen sijaan?

lasten aktiivisuusranneke

Lasten aktiivisuusranneke Fitbit Ace

Fitbit Ace – kasvata kukkaa liikkumalla

Lapsen tarpeisiin suunniteltu Fitbitin Ace -älyranneke helpottaa aktiivisuuden seurantaa. Hyvin simppelissä rannekkeessa on kello, askelmittari ja unen seuranta. Päivän aktiivisuustasosta kertoo myös ruudulla kasvava kukka, joka pitää yrittää saada joka päivä kasvamaan täysmittaiseksi.

Kun päivä on sisältänyt tarvittavan määrän reippailua, ruutuun ilmestyy myös palkintopokaali. Kello muistuttaa pienellä värähdyksellä staattiseen leikkiin uppoutunutta lasta ottamaan muutaman askeleen.

Kevyt ja siro älyranneke yhdistetään puhelimeen ladattavaan Fitbit-sovellukseen bluetoothin avulla, jolloin lapsi ja vanhempi pääsevät tarkkailemaan tietoja pidemmällä aikavälillä.

Lapseni testaa kelloa innoissaan, mutta ei kiinnostu puhelimellani olevasta sovelluksesta, sillä jo kukan kasvattaminen kellon ruudulla riittää motivoimaan liikkumaan. Päätämme ottaa kisan askelista, ja tasaisin väliajoin kuuluu ääni: ”Äiti, kuinka monta askelta sinulla on?”

Jos kukka ei ole illalla vielä täysloistossaan, lasta ei ole vaikea houkutella vielä pienelle kävelylle lähikauppaan. Käymme vielä kierroksen korttelin ympäri. Kello värähtää. Ruudulla on pokaali.

Fitbit Ace, 99 €, fitbit.com

lasten aktiivisuusranneke

Lasten aktiivisuusranneke Garmin Vivofit jr.

Garmin Vivofit jr. – Liikuntaminuutteja ja lisäpalkintoja

Garminin lapsille suunnattu Vivofit jr. -ranneke on simppeli käyttää. Se näyttää kellolta ja mittaa askeleita ja liikuntaminuutteja. Lisäksi sen voi ohjelmoida keräämään virtuaalikolikoita hampaiden pesusta, vaatteiden pukemisesta ja pienistä kotiaskareista. Kuulostaa lupaavalta, joten ei muuta kuin ranneke lapsen käteen, Vivofit jr. -appsi puhelimeen ja lapsi pihalle pisteitä keräämään!

Plussaa laite saa heti siitä, että vekotin on helppo ottaa käyttöön ja patteri kestää aktiivikäytössä vuoden. Lisäksi ranneke istuu hyvin viisivuotiaan käteen, vaikka siinä ei ole säädettävää remmiä. Sovellus vaikuttaa helppokäyttöiseltä: kello ja puhelin synkronoidaan näppärästi bluetoothin avulla. Ruudulta näkee, täyttyykö päivän liikuntatavoite. Jos täyttyy, lapsi pääsee seikkailemaan viidakkopelissä.

Ensimmäisen päivän päätteeksi pettymys on suuri. Tyttö on hiihtänyt ja pulkkaillut tuntitolkulla, mutta ranneke näyttää liikuntasuoritteeksi 40 minuuttia. Valmistaja kertookin, että laite toimii parhaiten lajeissa, joissa kävellään tai juostaan. Seuraavana päivänä askelia kertyy huimat 11 000 ja lapsi on innoissaan, sillä määrä oikeuttaa etenemään sovelluksen pelilaudalla. Ensimmäisestä luukusta löytyy kivaa tietoa tukaanista. Tyttö ei malta odottaa, että pääsisi kurkistamaan seuraavaan luukkuun. Se kyllä motivoi liikkumaan.

Garmin Vivofit jr., 79 €, www.garmin.com.

lasten aktiivisuusranneke

Lasten aktiivisuusranneke ReimaGo

Lasten aktiivisuusranneke ReimaGo – pelipisteitä liikkumalla

Norjalaisista lapsista kolmasosa liikkuu päivittäin neljä tuntia ulkona. Suomalaisista samaan pääsee vain 16 prosenttia. Vaikka olemmekin aktiivinen perhe, minusta tuntuu ettemme mitenkään pääse norskien tasolle. Se selviää testaamalla, joten rotsit niskaan ja ulos!

Reiman ja Suunnon kehittelemän ReimaGo-takin taskussa oleva sensori nimittäin mittaa lapsen aktiivisuutta. Päivän päätteeksi tiedot kerätään älypuhelimeen, ja liikunnasta kertyneiden pisteiden avulla lapsi voi edetä ReimaGO-kännykkäpelissä.

Ensimmäisen päivän jälkeen tyttäreni on murheissaan vastassa päiväkodin pihalla. Hän epäilee, ettei ole liikkunut tarpeeksi. Tunnen syyllisyyttä: stressaako tämä lasta? Pyöräilemme kotiin ja synkkaamme sensorin älypuhelimeni kanssa. Ekaluokkalainen on liikkunut koulupäivän aikana 2 tuntia 30 minuuttia. Hän on tosin lämpimän sään vuoksi riisunut takkinsa ulkona, joten tuloksesta puuttuu tunti. Päiväkoti-ikäisen tulos on melkein neljä tuntia. Lapset ovat innoissaan. Päivällisen jälkeen heitä ei tarvitse houkutella ulos; lisää pisteitä luvassa.

Kas, tässähän ollaan liki norjalaisia! Saan helposti seuraa juoksulenkille, kun viisivuotias haluaa kerätä lisäpisteitä pyöräillen. Koululainen lähtee mukisematta kävellen lähikauppaan ostamaan maitopurkkia. Tuuletus on melkoinen, kun pääsee pelissä seuraavalle tasolle. Toivottavasti pelin taika kestää.

ReimaGo-villatakki 69,95 €, sensori 39,95 €. Sensorin voi kiinnittää myös rannekkeeseen, 9,95 €. Sovellus on ladattavissa AppStoresta ja Google Playsta. Sensori toimii myös tavallisen takin taskussa.

Lue myös:

Liikunta-aktiivisuus laskee jo 7-vuotiaana – nämä ulkoleikit lisäävät liikettä koko perheen arkeen

7 toimivaa keinoa, joilla innostat lapsen – ja koko perheen – liikkumaan

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X