”Liimasi läppärin kiinni” – 5 tarinaa lasten hajottamista tavaroista
Yrityksen ja erehdyksen kautta voi esimerkiksi oppia, että kynttilä ei sammu sanomalehdellä.
Materiaalisilta vahingoilta harvoin vältytään, jos perheessä asustaa lapsia.
Kaksplus kokosi lukijoiden mieleenpainuvimpia muistoja tavaroista, jotka saivat kyytiä lapsen käsittelyssä. Tässä vertaistukea jokaiselle vanhemmalle, joka parhaillaan pohtii vakuutustensa kattavuutta!
Jutun lopussa voit kertoa omista vastaavista muistoistasi.
Tuleva insinööri
”Tyttäreni liimasi läppärin kiinni. Tabletin näyttöön hän päätti kokeilla vasaraa…”
Läheltä piti
”Meidän 2-vuotias päätti aikanaan sammuttaa pöydällä olevan kynttilän Turun Sanomilla. Lehti tietysti leimahti liekkeihin ja pöydällä leiskusivat jo puolimetriset liekit, kun lapsi keksi huutaa, että ’äitä auttaa’. Hieno matto meni pilalle, kun tukahdutettiin paloa. Onneksi ei talo palanut eikä kukaan loukkaantunut!”
Kilin kolin
”Lapsi oli 2-vuotiaana vauhdissa. Mieheni vuoden vanha kännykkä hajosi kylpyhuoneen lattialle. Pentikin lasipurkkikin särkyi jossain vaiheessa.”
”Poika hajotti telkkarin kolmevuotiaana. Emme osanneet edes harmistua, kun ehdimme pelästyä, että sattuiko pahasti. Ei onneksi sattunut.”
Katso, minkä teit!
”Hajotin lapsena autotallin ikkunan jalkapallolla. Isä ei korjauttanut sitä moneen vuoteen. Varmaan ajatuksena oli muistutella minua tapahtuneesta, kun kävin isompana kotipuolessa.”
Kommentit on koostettu Kaksplussan Facebookista sekä toimitukseen kuuluvien henkilöiden kokemuksista.
Jaa oma kokemuksesi