Vapaa-aika 23.08.2019 Päivitetty 07.05.2024

Maastamuuttajaäidit: Suomessa sanotaan muodille hyvästi, kun mennään leikkipuistoon

Ulkomailla asuvat bloggaajat kertovat, kuinka arkimekko tuntuukin Suomen leikkipuistossa yhtäkkiä koreilevalta ja hanskoja ei pueta Keski-Euroopan talvessakaan.

Teksti
Tiina Torikka
Kuvat
iStock, Mustikkapasta, Pikku-Sophien Pariisi
4 kommenttia

Mustikkapasta-blogin Anna Ferrante saapui nykyisestä kotimaastaan Italiasta kesäiseen Suomeen, ja hänelle tapahtui tuttu kuvio.

– Kun katsoin itseäni peilistä lentokentältä saapuessamme, ylläni ollut matkamekko, yksi arkimekoistani, näytti yhtäkkiä ylettömän hienohelmaiselta ja yliampuvalta. Riisuin sen kiireesti ja laitoin kaappiin odottamaan häitä, valmistujaisjuhlia tai harvinaisen hienoa ravintolaillallista, Anna kirjoittaa blogissaan.

– Sitten laitoin ylleni arkisemman italialaisen mekon, ehdottomasti en housuja. Päätin nytkin etten anna periksi ajatukselle, jonka mukaan Suomessa äidin pitäisi pukeutua verkkareihin, t-paitaan ja lenkkareihin.

Mustikkapasta-blogin Anna Ferrante arkimekossa.

Italialainen arkimekko tuo Suomen lastenmenoissa tunteen ylipukeutumisesta.

Anna on huomannut, että pukeutumisen mielenmaisema on aivan erilainen Välimerellä kuin Suomessa – vaikka tarkenisikin. Toisessa lasten kanssa leikkipuistoon on normaalia pukea mekko ja korolliset sandaalit. Matalissa kengissä erottuisit joukosta.

– Suomessa taas jo lähikauppaan meno niissä ”paremmissa” ja korkeakorkoisimmissa sandaaleissa saa aikaan jotenkin oudon olon: miksi ihmeessä laitan nämä kengät lähikauppaan?

Anna ei tarkoita arvostella Suomi-pukeutumista eikä hän edes pidä Italian tyyliä paremmassa arvossa. Hän vain huomioi, miten erilainen normi on kahden maan välillä, ja kuinka ihminen itse muuttuu Suomesta muuttaessaan.

Lue Mustikkapasta-blogia

–  Jos joskus lähden verkkareissa lähikauppaan tai leikkipuistoon, tulee minulle siitä epämukava ja surullinen olo. Voin paljon paremmin ja olen iloisempi, kun voin joka aamu laittaa kivat, siistit ja mielellään värikkäät vaatteet päälle.

Mukavat vaatteet istuvat suomalaiseen äitikuvaan. Leikkipuistoon laittautuminen kuuluu Italian äitinormiin.

– Voisi tietysti kysyä, että miksi ne italialaiset naiset niin haluavat hienostella ja ketä varten. Ja joku toinen sanoa, että me suomalaiset naiset olemme vapaita, kun meidän ei tarvitse hienostella ja ajatella liikaa ulkonäköämme.

Pariisissa asuva Susanne leikkipuistokelpoisena.

Pariisi lasten kanssa

Miten on asian laita Pariisissa, muodin mekassa?

– Ensimmäistä kertaa nähdessäni meidän lastenhoitajan hiekkalaatikolla, sain tuntea oloni homssuiseksi takametsien peikoksi. Nounoulla oli mitä siroimmat korkokengät ja lyhyt mekko, vieläpä hyvällä maulla lyhyt. Minulla ehkä tennarit ja farkut, kirjoittaa Susanne blogissaan Pikku-Sophien Pariisi.

– Ei vaatetus näyttänyt hidastavan tai huonontavan tämän lastenhoitotaitoja. Asenteet siis romukoppaan, oli vain myönnettävä, että toiset raaskivat laittaa ihanat kengät hiekkalaatikollekin.

Lue Pikku-Sophien Pariisi -blogia

Susanne itse ei ole ainakaan talvipukeutumisen suhteen pariisilaistunut:

– Muistan kyllä jo talvella ihmetelleeni äitejä, jotka istuivat ohuet villakangastakit auki ilman pipoja tai hanskoja iloisesti jutellen. Itse hytisin pipo päässä kaulaliina muumioiden puolet naamasta.

Susanne huomaa toppaavansa paikallisia tujummin sekä itsensä että lapsensa, joita Pariisissa tunnutaan stailattavan jopa säitä uhmaten.

Vaikka tyylikkyyttä näkyisikin ympärillä, Susanne ei koe, että leikkipuistoihin olisi mitään painetta laittautua sen kummemmin kuin koti-Suomessakaan. Sinänsä Pariisi houkuttelee pukeutumaan ”hieman toisella lailla” kuin Suomessa.

– Kahisevia ulkoiluvaatteita ei juurikaan tule vastaan. Eihän niitä ole edes lapsilla, vaikka etenkin heidän leikkejään ne palvelisivat oivallisesti.

Mustikkapasta: Lomaltapaluu – hyvästit hikoilulle, hienoille vaatteille ja kääntyville päille

Pikku-Sophien Pariisi: Pariisin pukukoodi hiekkalaatikolle

Lue myös

Kommentit (4)

Nounou=lastenhoitaja, ei henkilön nimi 😄

Ei pidä Italian tyyliä suuremmassa arvossa, mutta se on hänestä Suomi-verkkareihin verrattuna kiva, siisti ja värikäskin?Niin että kyllä hän arvostaa niitten ei-kivasti pukeutuvien tyyliäkin tosi tosi paljon?

Suomessa vain nyt on aika vähän kelejä, joissa pärjää koltussa tunnin pari. Kannattaa tulla tammikuussa kokeilemaan, että tuleeko siitä oikeasti iloisempi olo kuin toppahousuista.

ylimielistä puhua lastenhoitajastaan nounouna.

No jos hänen nimi oli Nounou? Kotoisin jostain itämaasta; Thaimaa, Vietnam ym?

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X