Vapaa-aika 26.05.2023

Puskapissa pelastaa hädän hetkellä – huomioi kuitenkin nämä asiat, että et vahingossa riko lakia

Puskapissa auttaa hädän sattuessa, mutta on olemassa muutamia seikkoja, jotka on hyvä huomioida ensin.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Puskapissa pelastaa silloin, kun hätä yllättää kesken retken tai ulkoilun, eikä vessaa ole lähimaillakaan – varsinkin pienen lapsen, sillä heillä pidätyskyky on vielä rajallisempi kuin varttuneemmilla.

Kun saattelee lasta puskapissalle, kannattaa kuitenkin ottaa huomioon muutama seikka.

Ihan mihin tahansa ei lain mukaan sovi lirauttaa, vaikka pienen lapsen pissahätä on monien mielestä huomattavasti ymmärrettävämpää kuin aikuisen lorotus julkisella paikalla.

Järjestyslaissa todetaan, että virtsaaminen yleisellä paikalla siten, että siitä aiheutuu häiriötä yleiselle järjestykselle tai vaaraa terveydelle, on kielletty.

Esimerkiksi satunnainen virtsaaminen jalkakäytävän viereiselle viherkaistaleelle ei vielä välttämättä täytä näitä tunnusmerkkejä. Eri asia on, jos virtsaaminen on jatkuvaa, ja pissaajia olisi samaan aikaan useampi.

Pissaamisen voidaan todeta olevan häiriöksi yleiselle järjestykselle silloin, jos se tapahtuu sopimattomassa paikassa esimerkiksi keskellä jalkakäytävää tai rakennuksen seinää vasten.

Esimerkiksi rappukäytävään pissaamisen taas voidaan todeta olevan vaaraksi muiden ihmisten terveydelle.

Luonnon helmassa tapahtuva pissaaminen on siis lapsiperheen retkillä aivan sallittua, kunhan valitsee sopivan paikan.

Lue myös: Vaellus lasten kanssa – konkarien 9 vinkkiä, miten teet retkestä kivan kaikille

Pienen lapsen puskapissa niityn laidalla on tuskin haitaksi yleiselle järjestykselle tai terveydelle.

Puskapissa kylmällä säällä – mitä tulee huomioida?

Kun suuntaa ulkoilemaan viileällä ilmalla, lapsella on usein useampi kerta vaatetta päällään.

– Ajatuksena saattaa kuulostaa mutkikkaammalta kuin se oikeasti onkaan, toteaa Anni Vuohensilta, vaikuttaja ja eräopas, joka on asettunut kolmen pienen lapsensa kanssa Itä-Lappiin.

Anni ja hänen miehensä retkeilevät paljon luonnossa lastensa kanssa. Puskapissa hoituu pariskunnan kahdelta vanhimmilta lapselta jo leikiten.

– Lapset oppivat nopeasti tekniikan, kun muutaman kerran harjoittelevat.

Kyykyssä ollessa lapsen ei tarvitse kokonaan ottaa housuja pois jalasta. Lapsen, jolla on pimppi, ei myöskään tarvitse toimia niin. Riittää, kun kyykyssä ollessa nostaa ja venyttää housuja yläviistoon siten, että pissa ei suihkua housujen päälle vaan menee ikään kuin niiden alta.

Puskapissa on helpompi hoitaa, jos lapsella on ulkovaatteiden alla kaksiosainen kerrasto. Silloin lapsen ei tarvitse riisua yhtä paljon kuin esimerkiksi yhtenäisen villahaalarin kera. Ylävartalokin pysyy lämpimämpänä.

Annilta kysytään myös paljon, miten vaipanvaihto onnistuu retkillä viileällä ilmalla.

Alustana voi käyttää esimerkiksi istuinalustaa tai sopivan kokoista solumuovialustaa, joka eristää kylmyyttä. Vauva ei ehdi kylmettyä, kun alavartalosta riisutaan paljaaksi vain tarpeellinen ja vaipanvaihto hoidetaan ripeästi.

Lue myös: Ravaako lapsi koko ajan vessassa? Jatkuva pissahätä on ikävä vaiva, jonka taustalta voi löytyä monta syytä

Lähteet: Minilex

Kommentit (1)

Lasta, jolla on pimppi, sanotaan tytöksi. Eikä muuksi muutu! . Näin yksinkertaista se on !!

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X