Synttärit lapselle ökyimmästä päästä: Kuvat Madonnan, Jessica Simpsonin ja muiden julkkisten övereistä kemuista
Synttärit ovat julkkispiireissäkin hieman maltillistuneet korona-aikaan. Parempina aikoina on todellakin poltettu rahaa lapsen tärkeään päivään.
Synttärit rikkaiden ja kuuluisten vanhempien silmäteränä tarkoittavat ilmapalloja. Paljon ilmapalloja. Myös palkattuja elokuvahahmojen näyttelijöitä vieraslistalla.
Korona-aikaan syntymäpäivät ovat olleet amerikantuttujen kotona tavallista vähäeleisempiä. Esimerkiksi näyttelijä Katie Holmes järjesti 14-vuotiaalle Surille taianomaiset, mutta mutkattomat kemut:
– Tämä vuosi on muistutus siitä, että yksinkertaiset asiat ovat todella kauniita. Mielestäni silloin olet luovempi, kun sinulla on vähemmän, Holmes kirjoitti Instagram-postauksessa kukkaseppelekuvan yhteyteen.
Vielä 2019 nähtiin vielä monet tällaiset synttärit. Popkuningatar Madonnan adoptoidut tyttäret Stella ja Estere juhlivat 6-vuotispäiviään allasbileissä leppäkerttuteemaisesti. Kasapäin punamustia uimarenkaita ilahdutti juhlavieraita kookkaalla uima-altaalla. Kaksosilla oli myös merenneito-synttärijatkot.
Kultakurkku Mariah Carey tyytyi viettämään 9-vuotiaiden kaksostensa Moroccanin ja Monroen synttäreitä korona-aikana virtuaaliversiona. Pienempinä ”Roc” ja ”Roe” ovat saaneet kristallit pöytään, joutsenajeluja uima-altaalla ja jättinallen halit. Ne nyt vielä olivat pientä kakkuihin verrattuna:
Jättinalle vaikuttaa kuuluvan asiaan silloinkin, kun kyseessä on syntymäpäivä isolla S:llä eli vauvan maailmaantulo. R&B-laulaja Ciara synnytti perheensä kuopuspojan heinäkuussa ja lapsi sai nimekseen Win, ”voitto”. Ilmapalloja oli riittävästi.
Jessica Simpsonin poika vietti 7-vuotissyntymäpäiväänsä suhteellisen vähäeleisillä baseball-teemakemuilla, mutta 4-vuotissynttäreilleen hän sai vieraaksi kaksikin Disney-hahmoa Vaiana-elokuvasta.
Koronakeväänä 2020 Acen pikkusisko Birdie Mae täytti vuoden. Synttäreiden ilmapalloasetelmaan löytyi eksoottisia pantteripalloja. Koko komeuden hinnalla saisi aika monta pakettia Carneval-keksejä!
Malli-näyttelijä Molly Simsin 3-vuotias poika Grey ehti tammikuussa 2020 viettää korona-uhattomia synttäreitä sirkusjuhlien tirehtöörinä. Kuvagallerian ilmapalloasetelmia on joka puolella, ja myös leikkieläimet kuuluvat sirkusteemaan. Asut ja kakku ovat niin ikään viimeisen päälle. Äiti onkin tunnettu kemujen järjestäjänä.
Mitkä ovat övereimmät lastenkemut, joissa sinä olet ollut vieraana? Kerro kommenteissa.
Jaa oma kokemuksesi