Täydellinen häämeikki vauva-arjen vastapainoksi: Anni, 27, Kaksplussan hemmoteltavana – hae mukaan ja voita!
Äidin oma päivä -kuvauksissa Anni nautti omasta ajasta. Ida Jokikunnaksen meikki sai hänet miettimään omia hääsävyjään uusiksi. Hae mukaan ja voita seuraava Äidin oma päivä!
– Tyylini on nykyään ihan kaavoihin kangistunutta. Pukeudun vain farkkuihin ja neuleisiin, enkä kokeile mitään uutta, Äidin oma päivä -kilpailun voittanut Anni Aho, 27, kuvailee.
Aiemmin, ennen puolivuotiaan Akseli-vauvan syntymää, Anni saattoi satsata enemmän pukeutumiseen ja meikkaamiseen varsinkin juhliin lähtiessään. Akselin syntymän jälkeen huomio on ollut vauvassa ja arkiaskareissa.
– Oma kehokin tuntuu vielä vieraalta synnytyksen jälkeen.
Anni saapui miehensä Teemun, 37, ja poikansa kanssa Helsinkiin Vihtavuorelta, neljän tunnin ajomatkan päästä. Vaikka perhe onkin lähtenyt liikkeelle jo aamuvarhaisella, väsymystä ei näe Annin kasvoilta. Hän vaikuttaa innostuneen jännittyneeltä.
– On kiva päästä kokemaan tällainen muuttumisleikki, Anni sanoo ja vilkuilee vaaterekissä odottavia vaatteita uteliaana.
Tiedossa isot juhlat
Anni kuvitteli etukäteen, että elämä pienen vauvan kanssa olisi pelkkää väsymystä ja sumussa tarpomista, mutta yllättäen arki onkin ollut rauhallista. Akseli-vauva on osoittautunut leppoisaksi tyypiksi – hän syö, nukkuu ja hymyilee. Äitiydessä Annin yllätti myös se, kuinka vahva side lapseen voi olla.
– En voinut etukäteen arvata, miten paljon omaa lastaan voi rakastaa, Anni sanoo hymyillen.
Eivätkä ne yllätykset siihen loppuneet. Anni nimittäin luuli myös, että olisi äitinä ylisuojelevainen ja neuroottinen mutta onkin ollut rento.
Rentoudesta huolimatta Anni ei ole ottanut vielä omaa aikaa vauvan syntymän jälkeen lyhyitä kauppareissuja lukuun ottamatta. Vauva jää ensimmäisen kerran hoitoon ensi elokuussa, kun Anni ja Teemu menevät naimisiin.
Parille avioliitto on loppuelämän kestävä päätös sitoutua toiseen. Juhlien järjestäminen on pakollinen, mutta mieluisa välttämättömyys.
Inspiraatiota häämeikkiin
Uutta intoa häiden järjestelyyn on kohta luvassa, kun meikkaaja-stylisti Ida Jokikunnas pyytää Annia istumaan meikkaustuoliin.
Annin silmiin syttyy onnellinen pilke, kun hän istuu Idan laitettavaksi. Ida lähtee rakentamaan Annin meikkiä kuparin värisen luomivärin ympärille. Mitä pidemmälle meikki valmistuu, sitä enemmän Anni hymyilee.
Luomivärin lämmin sävy saa Annin pohtimaan häämeikin sävyjä uudestaan.
– Olen tottunut käyttämään kylmiä sävyjä silmämeikissäni, mutta tämä näyttääkin niin hyvältä, että voisin miettiä häämeikkiäni uudestaan.
Kaipaatko omaa luksusta? Hae hemmoteltavaksi Äidin oma päivä -kisaan!
Hemmottelupäivä Otavamedian studiolla sisältää meikin, stailauksen ja lehtikuvaukset. Äiti saa kuvat muistoksi myös itselleen. Lapset ovat tervetulleita päivään mukaan.
Jaa oma kokemuksesi