Suojalasit päähän myös ilotulitusta katsellessa! Vanhempien muistilista uuteenvuoteen
Silmien suojaamisen ohella on tärkeää, ettei ilotulitteita tai edes tähtisadetikkuja luovuteta alaikäisten käsiin.
Uudenvuoden juhlinta voi saada silmänräpäyksessä ikävän käänteen, jos turvallisuusohjeita laiminlyödään. Kaksplus kokosi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston eli Tukesin ohjeiden pohjalta vanhempien muistilistan, jota seuraamalla vuosi vaihtuu lapsiperheessä turvallisesti.
Lue myös: Uuden vuoden ennustukset kiireiselle vanhemmalle – kolme hauskaa keinoa saada esimakua vuodesta 2023
Suojalasit päähän, kaikille!
Tukesin mukaan viime vuodenvaihteessa puolet silmävamman saaneista oli ilotulitusten katsojia. Yhteensä silmävammoja sai 21 henkilöä, mikä on 10 henkilöä enemmän kuin edellisvuonna. Osa vammautuneista oli lapsia tai nuoria.
Silmävammoilta vältyttäisiin tehokkaimmin käyttämällä suojalaseja. Ilotulitteiden sytyttäjille suojalasit ovat pakolliset, mutta myös katselijoiden olisi suositeltavaa sonnustautua laseihin.
Vanhempien olisi siis hyvä hankkia itselleen ja lapsilleen asianmukaiset suojalasit, mikäli tiedossa on ilotulitusten katselua.
Luotettavissa suojalaseissa on CE-merkintä sekä sekä valmistajan tiedot ja käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi. Tukes opastaa varmistumaan siitä, että suojalasit on tarkoitettu kipinöiltä, roiskeilta ja sinkoilevilta irtokappaleilta suojautumiseen.
Kunnolliset suojalasit asettuvat kasvoille hyvin ja estävät roiskeiden pääsyn silmiin joka suunnalta, Tukes kiteyttää tiedotteessa.
Vastuullinen vanhempi huolehtii myös siitä, että lapset pysyvät riittävän etäisyyden päässä ilotulitteista. Tuotteissa mainitaan turva- ja katseluetäisyydet.
Ilotulitteet ja tähtisadetikut on kielletty alaikäisiltä
Vain täysi-ikäiset henkilöt saavat ostaa, käyttää tai pitää hallussaan ilotulitteita. Myös papatit ja tähtisadetikut lukeutuvat ilotulitteisiin.
Uudenvuoden alla onkin syytä muistaa, että alaikäinen ei saa käsitellä ilotulitteita edes silloin, jos aikuisia on läsnä.
Moni nykyvanhempi muistaa pidelleensä tähtisadetikkua kädessään lapsena, mutta lainsäädäntö on sittemmin muuttunut. Ilotulitteiden myynti ja luovutus alle 18-vuotiaille on ollut kiellettyä jo vuodesta 2009 lähtien.
Mikäli aiot itse ampua uudenvuoden raketteja, muistathan, että se on sallittua ainoastaan uudenvuoden yönä kello 18–02 välisenä aikana. Paikka on valittava niin, ettei ilotulituksesta aiheudu vaaraa ihmisille, rakennuksille tai omaisuudelle.
Lue lisää turvallisesta ilotulittamisesta: Tukes
Kotiliesi.fi: Uudenvuoden toivotus – katso parhaat toivotukset ja muista ystäviä ja sukulaisia vuoden vaihtuessa
Jaa oma kokemuksesi