Vinny-collie pelasti tukehtumassa olevan 4-vuotiaan viime hetkillä – lapsia auttaneet sankarikoirat palkittiin
Kuinka monta lasta olisikaan menehtynyt ilman koirien valppautta?
Ihmislapsetkin ovat koiralle lauman täysivaltaisia jäseniä, ja koira onkin valmis pitämään pienen ihmisen puolta tiukassakin paikassa.
Tämän osoittavat Kennelliiton palkitsemat sankarikoirat. Kaikenkarvaiseen joukkoon lukeutuu 28 koiraa, joista jokainen on pelastanut vähintään yhden ihmishengen.
Tänä vuonna myönnettiin myös urotekopalkinto 13 koiralle.
Vinny huomasi 4-vuotiaan hädän
Vuoden 2022 sankarikoirista Vinny-collie vaati hanakasti omistajiensa huomiota tosipaikan tullen.
Vinnyn omistajat olivat kotiutuneet samana päivänä sairaalasta perheen vastasyntyneen vauvan kanssa, kun perheen 4-vuotias esikoinen joutui vaaraan.
Esikoistytär piirteli olohuoneen pöydän ääressä, jonka vierellä myös Vinny oli vahdissa. Koira ei normaalisti päästänyt tytärtä hetkeksikään silmistään ja seurasi aina tämän perässä.
Yhtäkkiä Vinny kuitenkin ilmestyi keittiössä istuvan omistajansa jalkoihin ja alkoi raapia niitä vimmatusti hermostuneena. Kielloista huolimatta Vinny ei lopettanut.
Silloin Vinnyn omistaja tajusi jotain olevan hullusti. Olohuoneesta hän löysi esikoisensa, joka oli tukehtumassa karkkiin.
Onneksi karkki saatiin lopulta pois lapsen hengitysteistä. Tyttö selvisi tilanteesta Vinnyn ansiosta.
Tauno suojeli vauvaa
Unkarinvizsla Tauno suojasi vauvaa tilanteessa, johon ihmiset eivät tajunneet aluksi reagoida.
Oli juhannus, ja Taunon seurue vietti aikaa rannalla. Omistajien ystävän vauva oli myös mukana.
Vauva leikki pienen matkan päässä Taunosta, kun Tauno säntäsi rantavedestä muristen. Tauno oli äkännyt rannalla sihisevän kyykäärmeen. Se seisoi vauvan ja kyyn välissä pienokaisen suojana.
Käärme saatiin hätyyteltyä pois ja tilanne päättyi hyvin.
Noita-koira pelasti koko lapsiperheen
Lapsiperhe vietti mökillä aikaa seuranaan pohjanpystykorva Noita. Mökkiä lämmitettiin iltaa kohden tulisijalla. Ennen nukkumaanmenoa perhe sulki pellit.
Muutaman tunnin kuluttua Noita muuttui levottomaksi ja herätti perheen lapsen. Hän pyörtyi heti noustuaan ja oli tajunnan palattua huonovointinen.
Omistajat heräsivät tähän ja huomasivat päätään särkevän. Silloin perhe tajusi epäillä häkämyrkytystä.
Paikalle soitettiin ambulanssi ja mökkiä tuuletettiin.
Kaikkien perheenjäsenten elimistössä olikin vahvistetusti häkää. Jos Noita ei olisi herättänyt perhettä, tilanne olisi voinut päättyä todella murheellisella tavalla.
Lähde: Kennelliitto palkitsee 28 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta
Jaa oma kokemuksesi