Vuoden lelut on taas valittu – nämä lelut ovat lasten suosikkeja juuri nyt
Sanotaan, että mielikuvitus on lapsen tärkein leikin väline, mutta kyllä lelutkin kivoja ovat! Vuoden lelu -kilpailussa mielipiteensä pääsivät kertomaan myös asiantuntijoista parhaat: lapset itse.
Vuoden Lelu 2018 -kilpailun voittajat on valittu. Voittajat valittiin viidessä eri kategoriassa: vuoden ajoneuvolelu, vuoden ensilelu, vuoden hahmoleikkilelu, vuoden rakentelulelu ja vuoden innovaatiolelu. Tänä vuonna leluja oli mukana ennätysmäärä, yhteensä 41 lelua.
Suomen Leluyhdistys ry järjesti Vuoden Lelu -kilpailun kolmannentoista kerran. Kasvatus- ja kaupan alan ammattilaiset arvioivat uutuusleluja kiinnittäen huomiota muun muassa lelujen innovatiivisuuteen, turvallisuuteen ja kehittävyyteen. Kasvattajien lisäksi leluja testasivat asiantuntijoista tärkeimmät: eri ikäiset lapset. Kisaan osallistuvilla leluilla leikittiin päiväkodeissa ja iltapäiväkerhoissa.
Kaikki Vuoden Lelu 2018 -kilpailun voittajat saivat omassa sarjassaan parhaat arviot. Lelut valittiin eri-ikäisille testiryhmille lelujen ikäsuositusten mukaisesti.
Vuoden Lelut 2018:
Vuoden Ajoneuvolelu 2018: Rautatieasema Grand City 45-osainen
”Hyvä yhdisteltävyys muihin junarataleikkeihin, rataa voi rakentaa monin eri tavoin.”
”Äänitys ja valotehosteet lapsista hauska toiminto.”
Vuoden Ensilelu 2018: Lego Dublo Ensimmäiset tunteeni
“Ihana tapa jutella lapsen tunteista leikin lomassa.”
”Kehittää kielitaitoa.”
Vuoden Hahmoleikkilelu 2018: Scruffaluvs-lemmikki
“Söpö lelu – hauska arvata mitä karvapallosta syntyy.”
“Lapsista oli hauska kylvettää lelua.”
Vuoden Innovaatiolelu 2018: Thunder Trax
”Kestävän tuntuinen, kulkee kivasti eri maastoissa.”
”Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita!”
Vuoden Rakentelulelu 2018: SmartMax Start Plus
”Koko ja selkeät perusvärit toimivat.”
”Herättää mielikuvituksen!”
”Turvallisia niillekin, jotka laittavat kaiken suuhunsa.”
Kaikki Vuoden Lelu 2018 -kilpailuun osallistuneet lelut löydät Suomen Leluyhdistyksen nettisivuilta.
Millä leluilla teidän perheessänne leikitään eniten? Kerro kommenteissa!
Kommentit (1)
Kiitos tästä postauksesta! Nyt tiedän mitä mun pitää ostaa synttärilahjaksi kummitytölleni.