Viime vuonna suojatiellä loukkaantui 37 lasta – Katso, mitä lapset toivovat aikuisilta liikenteessä
Viime vuonna suojateillä loukkaantuneista jalankulkijoista 37 oli alle 14-vuotiaita. Siinä on 37 liikaa.
– Olen huomannut, että vaikka noudattaa sääntöjä aivan pilkuntarkasti, ei matka kestä sen kauempaa, painottaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Liikenneturvan järjestämässä mediatilaisuudessa.
Ministerin kiireisessä arjessa on tilanteita, jolloin paikasta paikkaan siirtymiselle ei ole yhtään ylimääräistä minuuttia. Hätäily ei silti auta.
– Liikenteessä toimiminen on yhteispeliä, ministeri huomauttaa.
Suojatien kunnioittaminen ei ole suositus
Myös Liikenneturvan suunnittelija Jyrki Kaistinen muistuttaa, että laki ei salli minkäänlaisia poikkeuksia, kun kyseessä on suojatie.
– Kuljettajan on annettava tietä kävelijälle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.
Vaikka suojateiden kunnioittamisesta puhutaan paljon, käytäntö ei aina vastaa todellisuutta. Kun vuonna 1999 suojatiellä loukkaantui 412 jalankulkijaa, oli vastaava luku viime vuonna 216. Parempaan päin siis mennään, mutta paljon on vielä tehtävää.
On hyvä muistaa, että liikenteessä on myös muita kuin standardimittaisia kulkijoita.
Kaistinen ehdottaa, että liikkeelle lähdettäisiin jokapäiväisistä perusasioista.
– Nopeusrajoitusten noudattaminen, liikennevalojen kunnioittaminen ja keskittyminen liikenteeseen eikä esimerkiksi kännykän somevirtaan ovat yksinkertaisia tekoja, joilla jokainen meistä voi osaltaan lisätä suojateiden turvallisuutta.
– Etenkin näin koulujen alkaessa on hyvä muistaa, että liikenteessä on myös muita kuin standardimittaisia kulkijoita, Koistinen korostaa.
Jaa oma kokemuksesi