Perhe-elämä 22.02.2023

Anna: Näyttelijä Hanna Kinnunen pikkulapsivuosien jälkeen: ”Olen palannut takaisin kehooni, joka oli hukassa”

Näyttelijä ja radiotoimittaja Hanna Kinnunen kertoo Anna-lehden haastattelussa asettaneensa itsensä etusijalle uuvuttavien pikkulapsi- ja aamuradiovuosien jälkeen.

Teksti
Toimitus
Kuvat
Liisa Valonen

Muun muassa Salatuista elämistä ja radioaalloilta suomalaisille tuttu Hanna Kinnunen, 42, kertoo Anna-lehden haastattelussa selviytyneensä pikkulapsivuosien kurimuksesta opettelemalla laittamaan itsensä jälleen etusijalle.

Nykyään 13-vuotiaan pojan ja 10-vuotiaan tytön äiti elää hektistä arkea tehden kolmea eri työtä.

Hanna kertoo, että elämä on helpompaa kuin pikkulapsiaikana, vaikka arjen rytmi määräytyykin lasten harrastusaikataulujen mukaan. Harjoituksia, pelejä ja kisoja on miltei joka päivälle, ja se vaatii perheeltä tehokasta arjen hallintaa.

Hektinen arki edellyttää myös sitä, että omista hyvinvoinnin kulmakivistä muistaa pitää kiinni.

– Olen kuin palannut takaisin kehooni, joka oli jollakin tavalla hukassa. Kun lapset olivat pieniä, kaikki energiani meni arjen pyörittämiseen heidän kanssaan.

Lasten tarpeista huolehtiessaan Hanna unohti huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

– En nukkunut tarpeeksi, söin epäterveellisesti enkä jaksanut liikkua. Olin koko ajan väsynyt ja nuutunut ja kärsin rytmihäiriöistä. Olin hyvin uupunut.

Lopulta helpotus saapui, kun Hanna lopetti Radio Aallon aamushow’n juontamisen kolme vuotta sitten. Pikkulapsiarki ja aikaiset 4.30 aamuherätykset eivät olleet sopineet yhteen.

– Ihmettelin, että tämmöinenkö ihminen minä olenkin? Tuntui ihanalta, kun koko ajan ei tarvinnut olla hajalla tai pinnistellä jaksaakseen.

Kalenterista tilaa omille hetkille

Uuden arjen myötä Hanna havahtui muutenkin pohtimaan omaa hyvinvointiaan. Hän palkkasi avuksi personal trainerin ja ryhtyi kiinnittämään huomiota säännölliseen ruokailuun.

Liikuntakärpänen puraisi, ja nykyään Hanna treenaa viidesti viikossa: hän käy kuntosalilla pari kertaa viikossa, tanssissa kerran, kahvakuula- tai crosstraining-jumpassa kerran ja kehonhuollossa niin ikään kerran viikossa.

– Ilman liikuntaa en oikeastaan jaksaisi kiireistä elämänrytmiäni lainkaan. Ikävät fiilikset haihtuvat hien mukana ilmaan, ja kotonakin olen paljon leppoisampi äiti ja puoliso.

Hanna toteaa opetelleensa tervettä itserakkautta.

– Erityisesti lasten ollessa pieniä laitoin itseni hyvin herkästi koko ajan hännille ja hoidin kaikkien muiden tarpeet ensin.

Hän kokee, että on suuri henkisen kypsymisen merkki, että osaa raivata kalenterista tilaa omille hetkilleen.

– Sen ansiosta en jätä salitreenejäkään enää väliin kuin äärimmäisessä poikkeustilanteessa.

Sunnuntait kiireinen perheenäiti viettää kuitenkin aina rauhassa perheensä kanssa ensin brunssin ja sitten ulkoilun parissa.

– Palaudun parhaiten viettäessäni aikaa perheeni kanssa.

Miten Hanna ylläpitää parisuhteensa hyvinvointia? Lue koko haastattelu Anna-lehden numerosta 8/23 tai verkosta anna.fi!

Lue myös: Kirsi Alm-Siira on rehellinen tyttärilleen epäsuotuisasta menneisyydestään peruskoulussa: ”Kiusasin opettajia”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X