Neljä sanaa, joita ei kannata sanoa ADHD-piirteiselle lapselle – näillä keinoilla vahvistat hänen itseluottamustaan
Aikuiset saattavat viljellä neljää pientä sanaa, joilla on suuri haittavaikutus ADHD-piirteisen lapsen kasvuun ja kehitykseen.
Jokainen voi miettiä, miltä tuntuu, jos elämä on vuodesta toiseen täynnä vastoinkäymisiä, riitaa ja epäonnistumisia. Toisten ihmisten kanssa tulee viikoittain erimielisyyksiä eikä mikään, mitä yrität tehdä, onnistu.
Monet ADHD-piirteiset lapset elävät tällaisen psyykkisen kuormituksen alaisena koko lapsuutensa – jollei ympärillä ole riittävästi kannustavia aikuisia ja hyviä ystäviä.
Kaikki ADHD-piirteisiä lapsia kohtaavat aikuiset voivat helpottaa näiden lasten ja nuorten elämää käyttämällä itseluottamusta vahvistavia ja ohjaavia sanoja.
Lue myös: Elmeri, 9, on älykäs ja nopea oppimaan – ADHD-diagnoosi ei silti tullut vanhemmille yllätyksenä
Erityisesti näitä neljää sanaa ei ole tarpeen sanoa:
”Häpeä”
Keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriö sekä siihen liittyvä taipumus impulsiivisuuteen altistavat lapsen toistuville häpeän tuntemuksille. Lapsesta saattaa tuntua jo ennen kouluikää, että hän kokonaan huono eikä hyvä missään.
Aikuisten ei tulisi missään tilanteessa kehottaa lasta häpeämään itseään. Häpeä on voimakas ja kokonaisvaltainen tunne. Lapsi ei kykene käsittelemään sitä rakentavasti ilman aikuisen tukea ja kannattelua. Käsittelemätön häpeä voi jäädä varjostamaan koko loppuelämää.
ADHD-piirteisen lapsen tulisi kuulla aikuisilta, ettei hänen tarvitse hävetä.
Lapsi ei voi sille mitään, että hänen aivoissaan on kehityksellinen poikkeama. Se haastaa arjen tilanteissa läpi koko lapsuuden ja nuoruuden, mutta yleensä helpottuu merkittävästi 28 ikävuoden jälkeen, kun itsesäätely kehittyy aikuismaiselle tasolle.
”Paha”
ADHD-piirteinen lapsi saattaa valitettavasti yhä edelleen saada lähiympäristössään pahan lapsen leiman. Hänelle voi muodostua sosiaalinen maine naapurustossa ja koulussa lapsena, joka ei osaa käyttäytyä ja jota varotaan.
Joukosta erottuminen ja sosiaalinen hyljeksintä haavoittavat lasta. Toisaalta aikuisiässä erilaisen rooli voi kääntyä myös voitoksi: yksilö uskaltaa erottua joukosta ja tekee asioita rohkeasti omalla tavallaan.
Jos aikuiset ymmärtävät, että ADHD on samankaltainen lapsuusikää kuormittava tekijä kuin esimerkiksi maitoallergia, epilepsia tai lapsuusiän diabetes, ADHD-piirteisten lasten psyykkiset vauriot jäävät vähäisemmiksi. Lapsi saa enemmän tukea sekä lohtua jatkuvan arvostelun sijasta.
”Keskity”
Hyvään keskittymiseen ja motivaatioon tarvitaan tasaisen vahvaa dopamiinivirtaa aivoissa. ADHD-piirteiselle lapselle ei kannata sanoa, että hänen pitäisi keskittyä paremmin, sillä hän ei vielä pysty muuttamaan aivojensa toimintaa toisenlaiseksi tahdonvoimalla.
Yleensä vasta murrosiän loppupuolella tai varhaisaikuisuudessa aivoissa on riittävästi kognitiivista kapasiteettia siihen, että nuori päättää sisulla opetella keskittymään tärkeäksi kokemiinsa asioihin.
Keskittymistaitoja voi harjoitella ja vahvistaa pikkuhiljaa läpi lapsuuden. Niiden harjoittelu edellyttää aikuisen säännöllistä ja sitoutunutta yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä lapsen kanssa.
Harjoittelu aloitetaan helpoilla ja mukavilla leikeillä, esimerkiksi helppoa muistipeliä pelaamalla tai satua lukemalla. Aikuinen muuntaa keskittymistehtäviä aste asteelta haastavammiksi sen mukaisesti, miten lapsen keskittymiskyky harjaantuu.
Kun lapsella on ADHD, keskittymiskyvyn harjaannuttaminen edellyttää pitkäkestoista ja kärsivällistä, vuosia jatkuvaa työskentelyä.
”Käyttäydy”
ADHD-oireyhtymässä on keskeisenä piirteenä motorinen vilkkaus, tarkkaamattomuus ja impulsiivisuus. Vilkkaus voi näyttäytyä ulospäin levottomana liikehdintänä, varomattomuutena, kovakouraisuutena ja äänekkyytenä.
Uudet ja vieraat tilanteet kiihdyttävät herkästi lapsen hermostoa. Hänen on vaikea saada omin päin hermostoaan rauhoittumaan, ainakaan nopeasti.
Jos lapsen toiminta on vaaraksi hänelle itselleen tai muille, on tarpeen antaa voimakas, nopea käsky: ”Pysähdy! Nyt seis!”
Epämääräisestä ja yleisluontoisesta kehotuksesta käyttäytyä paremmin ei ole juurikaan apua silloin, kun levottomuus johtuu hermostosta. Silloin lapsi tarvitsee aikuisen apua rauhoittumiseen.
Kotona voidaan harjoitella valmiiksi keinoja, joilla ylikuumentunutta hermostoa ja tilannetta voidaan rauhoittaa nopeastikin. Lapsi ja aikuinen tietävät molemmat, miksi näitä keinoja käytetään.
Aikuinen voi esimerkiksi omalla rauhallisella hengityksellään, äänellään ja olemuksellaan rauhoittaa lapsen autonomista hermostoa ja auttaa näin lasta pääsemään rauhan tilaan.
Lasta voi auttaa myös rauhoittamaan autonomista hermostoaan helpolla, traumaterapiasta tutulla perhosliikkeellä, jossa lapsi laittaa kädet ristikkäin rinnan päälle kuin siipensä sulkeva perhonen ja painaa leuan rentona kohti rintaa.
Liike sopii myös hermostuneelle aikuiselle. Liikkeen vaikutusta voi tehostaa siirtämällä katseen ensin oikealle ja sitten vasemmalle päätä liikuttamatta. Tässä asennossa hengitellessä hermosto pääsääntöisesti rauhoittuu.
Artikkelin kirjoittaja on nepsy-valmentaja.
Lue myös: Maskaus on karhunpalvelus neurokirjon lapselle – ethän patista siihen?
Anna.fi: Nepsy on parhaimmillaan supervoima – ”Diagnoosi auttoi ymmärtämään, miksi en ollut kuin muut”
Jaa oma kokemuksesi