Niina puhui vauvalleen vasta, kun kätilö oli poistunut – nyt hän toivoo, että lapset säilyttäisivät hänen sydämensä kielen

Inarinsaamelainen Niina koki teini-iässä jotain, joka muutti hänen koko elämänsä. "Päätin, että minun lasteni ei tarvitse käydä samaa läpi."

Teksti Maria Mäkituomas
Kuvat Tiina Aikio, Niina Aikio-Siltalan kotialbumi
inarinsaame
Niinalle inarinsaame ei ole äidinkieli vaan sydämen kieli.

Mihin Niina Aikio-Siltala voisi verrata saamelaista identiteettiään? Vaikka hän miettii päänsä puhki, mikään vastaus ei tunnu riittävältä.

Ehkä Floridassa asuva suomalainen tuntisi jotain samankaltaista, jos hän eläisi suomalaisyhteisön keskellä. Tai ehkä se vastaa sitä, jos suomalainen kokisi ympärivuotisesti samanlaista kansallista yhteenkuuluvuutta kuin silloin, kun Leijonat voittaa jääkiekossa MM-kultaa.

Mutta ei. Vertaukset piilottavat menneisyyden painon, jota saamelaiset sukupolvet kantavat yhä harteillaan.

Niinalle, 31, tuo menneisyyden paino tiivistyy kysymyksessä kielestä. Jos jotkin asiat olisivat menneet toisin, inarinsaame olisi ollut myös hänen äidinkielensä.

Kielen osaamattomuus jätti hänen minuuteensa aukon, jonka paikkailu kesti kauan ja teki kipeää.

Lue myös: Elisa, 35, puhuu kotona paljon englantia, vaikka se ei ole kenenkään äidinkieli: ”Lapset ovat sen ikäisiä, että on tehtävä päätöksiä”

Kun inarinsaame pyyhittiin pois

Inarinsaame on yksi kolmesta saamelaiskielestä, joita Suomessa puhutaan. Puhujia on vähän, laskentatavasta riippuen vain 300–400.

Inarinsaame on saamen kielistä ainoa, jota perinteisesti puhutaan vain yhdessä valtiossa ja yhden kunnan alueella. Siellä, eli Inarissa, Niina Aikio-Siltala on asunut lähes koko elämänsä.

Niinan saamelaisuus tulee isän puolelta. Inarinsaame oli vielä Niinan papan äidinkieli, mutta 1960-luvulla syntynyt isä ei oppinut sitä koskaan. Syy oli sama kuin monissa muissa saamelaisperheissä.

Sotien jälkeisinä vuosina saamelaislapset velvoitettiin käymään suomenkielisiä kouluja, joissa saamen puhumisesta pahimmillaan rangaistiin. Ankarat vuodet asuntoloissa saivat kokonaisen sukupolven uskomaan, että heidän lapsensa pääsevät helpommalla, jos he eivät koskaan opi saamen kieltä.

Niinpä Niinan kotona Ivalossa puhuttiin vain suomea. Hänen saamelainen identiteettinsä alkoi kuitenkin lujittua jo nuorena. Niinasta tuntui, että jotain puuttuu.

Lukiossa Niina alkoi opiskella inarinsaamea vieraana kielenä. Se oli erittäin turhauttavaa. Läksyjä tehdessään hän saattoi jopa itkeä.

– Oli voimakas kokemus ymmärtää, että inarinsaamen pitäisi olla minun äidinkieleni, mutta en osaa puhua sitä. Jo silloin päätin, että minun lasteni ei tarvitse käydä samaa läpi.

Se päätös piti. Kun vastasyntynyt Elle-Maria nostettiin kymmenen vuotta sitten hänen syliinsä, Niina lausui tälle ensimmäiset sanat inarinsaameksi.

Ennen suunsa aukaisemista hän kuitenkin odotti, että kätilö poistuu huoneesta. Vielä monta kuukautta myöhemminkin häntä pelotti puhua lapselleen saamea julkisilla paikoilla.

Enemmistöstä on helppo huudella

Koska inarinsaame ei ole Niinan oma äidinkieli, häntä jännitti, huomaavatko muut hänen tekevän kielioppivirheitä. Oli niitäkin, jotka jostain syystä edelleen paheksuivat saamen kielen käyttöä.

– Kerran kaupan maitohyllyllä joku tuntematon henkilö tuli syyttämään minua siitä, että pilaan lapseni elämän, koska puhun hänelle saamea.

Tällaiset palautteet tulivat pääasiassa suomenkielisiltä henkilöiltä. Onneksi suurin osa sekä saamen- että suomenkielisistä suhtautuu kielen elvyttämiseen myönteisesti, Niina kertoo.

Nykyisin Niinalla ja hänen puolisollaan Jounilla on kaksi tytärtä. Esikoinen Elle-Maria on kymmenenvuotias, kuopus Saara kuusi.

inarinsaame

Niina perheineen harrastaa retkeilyä.

Jouni ei ole saamelainen. Niina ajattelee, että juuri siksi Jounilla on häntäkin suurempi rooli uhanalaisen kielen ja kulttuurin elvyttämisessä.

– Jos suomenkielinen vanhempi antaisi edes rivien välistä ymmärtää, että saamelaisen kulttuurin ylläpitäminen tai inarinsaamen osaaminen olisi tarpeetonta, se voisi riittää siihen, että lapsikin alkaisi ajatella niin.

Niina työskentelee kielipesäohjaajana Saamelaiskäräjillä. Kielipesä on alle kouluikäisille tarkoitettu varhaiskasvatuspaikka, joka hyödyntää kielikylpymenetelmää.

Inarinsaame on ollut Niinan työ- ja kotikieli jo monta vuotta. Useammin kuin kerran hän on törmännyt ajatukseen siitä, että miksi niin pieni kieli edes pitäisi pelastaa.

– On helppoa huudella, jos omaa äidinkieltä puhuu viisi miljoonaa ihmistä. On todella vaikeaa selittää asiaan perehtymättömälle, mitä se tarkoittaa, jos oma kieli on häviämisvaarassa.

Kyse ei ole vain kielitaidosta. Jos jokin kieli tuomitaan turhaksi, samalla vähätellään kokonaista kulttuuria.

Saamelaisuuden tulevaisuus huolettaa

Niinan suku on asunut Inarin järvien rannoilla kauemmin kuin kirkonkirjat todistavat. Hänen mielestään inarinsaamen kaunein sana onkin Ijjävri eli Iijärvi.

– Suvun ja yhteisön side on minulle suuri voimavara.

Saamelaisena äitinä Niinaa kuitenkin huolettaa se tulevaisuus, joka ennusteiden mukaan on toteutumassa.

– Kuulostaa ehkä dramaattiselta, kun murehditaan seuraavien saamelaissukupolvien elinmahdollisuuksien puolesta. Mutta siitähän on kyse, kun puhumme ilmastonmuutoksesta.

inarinsaame

Saamelaisena äitinä Niinaa huolestuttaa, miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan pohjoisessa.

Niina muistuttaa, että ilmastokriisin vaikutukset ovat arktisilla alueilla todella merkittäviä. Perinteiset saamelaisten elinkeinot, kuten kalastus ja poronhoito, ovat vaarassa ilmaston lämmetessä.

Mitä lapset sitten tekevät sanoilla, jotka kuvaavat lumen eri olomuotoja? Voivatko he koskaan verkkokalastaa tavalla, joka heille on opetettu?

Joskus muulloinkin saamelaisuus tuntuu taakkana selässä. Vähemmistöön kuuluva ihminen saattaa tuntea, että oma osaaminen on valjastettava yhteisön hyväksi. Saamelaislapset esimerkiksi kuulevat pienestä pitäen, että kielen säilyttämiseksi tarvittaisiin enemmän saamenkielisiä opettajia.

– Vaikka kukaan ei ole pakottamassa tietyille aloille, voi valinnoistaan tuntea suurtakin vastuuta.

Inarinsaame on lasten varassa

Yksin ei voi pelastaa kokonaista kulttuuria, mutta Niina on yrittänyt tehdä osansa.

Niinaa huolestuttaa se, riittävätkö hänen ponnistelunsa. Vaikka hän on opettanut inarinsaamen lapsilleen, hän ei voi varmistua siitä, käyttäväkö he kieltä tulevaisuudessa tai välittävätkö he kielitaidon omalle jälkikasvulleen.

Tässä huolessa on paljon samaa kuin vanhemmuudessa ylipäätään, Niina pohtii. Tämä on vain yksi niistä monista eväistä, jotka vanhempi antaa lapselleen tulevaa varten.

Voi vain tehdä parhaansa ja jäädä katsomaan, mihin se kantaa.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä