Lisää lapsia vai ei? Kysy itseltäsi ainakin nämä kysymykset

Haluaisinko vielä yhden lapsen? Vai onko tässä riittävästi? Mistä tietää, onko lapsiluku täynnä? Asiantuntija kertoo, mitä kannattaa pohtia, jos lapsiluku mietityttää.

Teksti Satu Lithovius
Kuvat iStock
äiti ja lapsi ikkunan edessä

Joskus ajattelin, että kun lapsiluku on täynnä, sen vain tietää. Kuvittelin, että jossain vaiheessa perhe alkaisi tuntua täydeltä, kokonaiselta. Ja jos näin ei kävisi, olisi selvää, ettei lapsiluku vielä olisi täynnä.

En ollut varautunut kolmen lapsen jälkeiseen epävarmuuteen ja jatkuviin kysymyksiin: Haluaisinko vielä yhden lapsen? Vieläkö meille mahtuisi yksi? Vai olisiko näin sittenkin hyvä?

Tunteeni ovat melko tavallisia, sanoo Väestöliiton perhesuhdeasiantuntija Anita Novitsky.

– Tällainen jossittelu on melko yleistä. Se voi alkaa jäädä taka-alalle itsestään mutta ei välttämättä. Toisaalta on olemassa ihmisiä, jotka ovat ehdottoman varmoja lapsiluvun kaltaisista asioista ja elävät sen varmuuden kanssa, Novitsky tuumaa.

Lue myös: Lapsihaaveesta luopumisen vaikeus: Jasmin, 32, ei pystynyt pitämään muiden vauvoja sylissä

Helpompi elämäntilanne voi herättää lapsitoiveen

Lapsitoive on usein sidoksissa elämäntilanteeseen ja parisuhteeseen.

Haastavassa elämänvaiheessa voi tuntua, ettei taatusti halua enää yhtään lasta sekoittamaan pakkaa, mutta tilanteen helpotuttua lapsitoive voikin herätä uudelleen.

Tunnistan itsessäni tämän. Kahdella nuorimmalla lapsellamme on puolitoista vuotta ikäeroa, ja heidän taaperovaiheessaan olin usein vakuuttunut, etten haluaisi enää lisää lapsia. Mutta nyt, kun heistä vanhempi alkaa lähestyä kouluikää, ajatus vielä yhden lapsen mahdollisuudesta onkin alkanut vallata tilaa ajatuksissani.

– Toisinaan taas uusi parisuhde voi muuttaa ajatusta lapsiluvusta. Uuden kumppanin kanssa voi tuntua siltä, että haluaisikin vielä lisää lapsia, Novitsky huomauttaa.

Erityisesti naisilla myös fyysinen ikä voi vaikuttaa lapsitoiveisiin. Asia on ollut ehkä vielä avoin, mutta iän karttuessa alkaakin tulla varmuus siitä, ettei jaksa enää uutta pikkulapsiaikaa yöherätyksineen. Toisaalta osalle käy juuri päinvastoin.

– Voi tulla tunne, että nyt tai ei koskaan, Novitsky tiivistää.

Ikäasiaa pohdin itsekin. Nyt 36-vuotiaana tuntuu, että asiasta pitää tehdä päätös pian, sillä aikaa ei ole loputtomiin.

Lue myös: Pienen pojan isä vaikeni 8 vuoden piinasta – ”Nostan hattua niille, jotka kykenevät avautumaan kun tilanne on päällä”

Elämän realiteetit pohdintaan

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos on minun laillani kahden vaiheilla ja miettii, yrittääkö vielä kasvattaa lapsilukua vai ei? Miten menetellä, jos varmuutta suuntaan tai toiseen ei vain tunnu tulevan?

Novitskyn mukaan silloin olisi hyvä miettiä omaa jaksamista ja terveyttä sekä myös muita resursseja, kuten taloudellista tilannetta. On hyvä punnita omaa tukiverkostoa ja muita konkreettisia asioita, kuten miten lapsiluvun kasvu vaikuttaisi esimerkiksi asuinoloihin.

Vaikka lapsitoive on tunneasia, sen äärellä kohdataan myös tiettyjä realiteetteja, Novitsky muistuttaa.

– Itseltään voi kysyä, mitä positiivista ja mitä negatiivista uusi raskaus ja lapsi toisivat, ja millaisia muutoksia uusi tilanne edellyttäisi. Lisäksi kannattaa miettiä, mitä juuri minulle tarkoittaa uudelleen vanhemmaksi tulemisen toive – ja mitä tarkoittaa, jos se ei toteudu.

Lapsitoive on usein sidoksissa elämäntilanteeseen ja parisuhteeseen. Ajatukset voivat muuttua nopeastikin.

Oikea toive vai ikuinen vauvakuume?

Välillä pohdin sitäkin, onko mahdollinen toive vielä yhdestä lapsesta todellinen vai pelkkää häilyvää vauvakuumetta. Mitä jos potentiaalisen seuraavan lapsen ehdittyä eskari-ikään haluaisinkin taas yhden – ja sitten vielä yhden?

Novitskyn mukaan on ihmisiä, joilla on ainainen niin sanottu vauvamoodi, joka käynnistyy aina uudelleen ja uudelleen.

– Fakta on, että se oma vauva kasvaa aina – ja aika nopeastikin. Siksi tällaisissa tapauksissa voisi olla hyvä miettiä, millä muilla tavoin omaa hoivan tarvetta voisi täyttää. Olisiko esimerkiksi vapaaehtoistoiminta tai vauvaperheen tukena toiminen hyvä keino?”

Eriparinen lapsitoive voi saada parisuhteen solmuun

Niinkin voi käydä, että parisuhteessa puolisoiden lapsilukutoiveet eivät kohtaa. Kun toinen osapuoli toivoo lisää lapsia, ja toinen ei missään nimessä halua enempää, parisuhde saattaa olla solmussa. Novitskyn mukaan tämä myös näkyy Väestöliiton perhepalveluissa.

– Eriparinen lapsitoive aiheuttaa kitkaa parisuhteessa ja saattaa johtaa isoihinkin kriiseihin. Tällaisessa tilanteessa suosittelisin parille ulkopuolista keskusteluapua.

Toisinaan erilaiset lapsilukutoiveet tai toisen osapuolen toiveen muuttuminen matkan varrella voivat aiheuttaa ylitsepääsemätöntä katkeruutta ja johtaa lopulta eroon.

Novitskyn tuntuman mukaan haastavimpia ovat tilanteet, joissa toinen ei halua lapsia ollenkaan sekä tilanteet, joissa toinen toivoo ainokaiselle sisarusta, ja toinen taas ei halua enempää lapsia.

– Jos lapsia on jo kaksi tai enemmän, parin on ehkä helpompi päästä sellaiseen yhteisymmärrykseen, jonka kanssa molemmat voivat elää. Mutta ovathan nämä aina haastavia tilanteita elämän perusasioiden äärellä.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä