Mistä äitiydessä on kyse? CP-vamman kanssa elävä äiti, 18-lapsisen perheen äiti ja sijoitettujen lasten äiti kertovat
Eija, Terhi ja Hannele palkitaan kunniamerkeillä valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa. Nyt he jakavat oivalluksensa äitiydestä.
Mistä äitiydessä on kyse?
Äitienpäivänä 2022 palkitaan jälleen ansioituneita äitejä. Heistä monella on takanaan useita vuosikymmeniä vanhempana ja siten perspektiiviä, jolla valita vastaus vaikeaan kysymykseen.
Terhi, 42, Hannele, 61, ja Eija, 70, lupautuivat kertomaan omasta äitiydestään.
Hannele Riikola, 18 lapsen äiti: ”Joskus se oli selviytymistä aamusta iltaan”
Neljän sisaruksen perheessä kasvanut Hannele päätti miehensä kanssa, että lapsia saa syntyä suurikin katras. Esikoinen syntyi lempääläisperheeseen vuonna 1982.
Sen jälkeen perheeseen syntyi tasaisesti tyttöjä ja poikia, molempia yhdeksän. Kuopus puolestaan saapui maailmaan vuonna 2002.
Hannele hoiti lapsiaan kotona yli 20 vuoden verran, aina siihen asti, että kuopus täytti kolme vuotta.
Niihin vuosiin mahtui paljon elämää ja vilskettä, myös surua. Perheen 19. lapsi ei selvinnyt hengissä. Tyttölapsi menehtyi kohtuun.
Hannele ei voinut kuvitella vievänsä lapsiaan päivähoitoon. Lasten kanssa oleminen tuntui niin merkitykselliseltä.
– Joskus se oli selviytymistä aamusta iltaan. Mutta olen aina sanonut, että ei haittaa, vaikka se myös sellaista on ollut.
Hannele pääsi lastenhoitajan koulutuksellaan Taysin keskolaan, jossa hän teki 10-vuotisen uran. Vauvojen hoitaminen oli sitä, mistä Hannele työssään nautti.
”Vuodet kotiäitinä kirkastuivat entisestään, kun lähdin työelämään.”
Lopulta työelämän uudet vaatimukset tuntuivat liiallisilta. Lähiaikoina Hannele on suuntaamassa uusiin tuuliin – keittiöhommiin muistisairaiden vanhusten pariin.
– Ensisijaisesti urani on kuitenkin ollut kotiäitiys. Ne vuodet kirkastuivat entisestään, kun lähdin työelämään.
Hannele ja hänen miehensä toimivat lisäksi tukiperheenä eräälle suurperheelle. Hannelelta riittää ymmärrystä sille, että äidit tarvitsevat hengähdystaukoja lapsistaan.
Hän ylistää omien kotiäitivuosiensa aikana helposti saamaansa kotihoitoapua. Sen turvin Hannele pääsi olemaan itsekseen. Ilman apua Hannele uskoo, että olisi saattanut uupua.
Hän harmitteleekin, miksi kotiapua ei enää ole perheille tarjolla yhtä avokätisesti.
– Nykypäivän kilpailu- ja harrastuskulttuuria en myöskään ymmärrä. Se vaatii vanhemmilta todella paljon.
Hannelen perheessä lapset harrastivat muun muassa musiikkia, mutta kulkivat harrastuksiinsa itse.
Kahden lapsen äiti Eija Korhonen ei antanut vammansa lannistaa
Eija on elänyt CP-vamman kanssa koko elämänsä. Kouluun häntä ei huolittu reilut 60 vuotta sitten, kun muut Eijan ikäiset aloittivat ensimmäisen luokan.
Tampereelle, Eijan kotikaupunkiin, avautui CP-vamman kanssa eläville luokka vuonna 1967. Silloin, 15-vuotiaana, Eija pääsi vihdoin koulunpenkille.
Päästötodistuksen saatuaan koulun johtaja kysyi, haluaisiko Eija jäädä kouluun töihin kouluavustajaksi. Se sopi Eijalle mainiosti.
– Moni oppilas oli sellainen, että eivät antaneet kenenkään muun tulla lähelle, paitsi minun.
Ehkä Eijasta huokui jonkinlainen omakohtainen ymmärrys erityisiä oppilaita kohtaan.
Kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla Eija synnytti omat lapsensa. Nykyään hän on myös isoäiti kolmelle lapsenlapselleen.
Töitä Eija teki, kunnes jäi eläkkeelle viisi vuotta sitten. Siitäkin huolimatta, että kesken työuransa Eija neliraajahalvaantui. Silloin työtehtäviä oli tarpeen hieman muuttaa, mutta hän pystyi edelleen avustamaan oppilaita.
”Kysyin lasteni opettajalta, että pitäisikö minun pysyä piilossa.”
Eija muistelee, että omat lapset eivät koskaan ihmetelleet, miksi äiti on erilainen.
Kun lapset aloittivat koulutaipaleen, Eijaa jännitti miten muut häneen suhtautuisivat.
– Kysyin lasteni opettajalta, pitäisikö minun pysyä piilossa.
Opettaja toivotti Eijan tervetulleeksi, ja sen jälkeen Eija oli monessa mukana, myös yhdistystoiminnassa.
Lapsenlapset ovat kysyneet joskus äidiltään, miksi mummo on tuommoinen.
– Tyttäreni tokaisi siihen, että kysykää mummolta, Eija naurahtaa.
Terhi Mäkilä, viiden biologisen lapsen ja neljän sijoitetun lapsen äiti
Perhehoitajana työskentelevälle Terhille on kirkastunut vanhemmuudessa, miten tärkeäitä tutut raamit ja rajat ovat lapsille rakkauden lisäksi.
– Jo sillä saa paljon hyvää aikaiseksi.
Terhin biologiset lapset ovat iältään 21, 17, 16, 12 ja 10 vuotta. Neljän sijoitetun lapsen ikähaarukka on 5-11 vuoden tietämillä.
Rajoja ja rakkautta on siis Terhin perheessä annettu monenikäiselle lapselle.
”Lasta ei voi koskaan rakastaa liikaa.”
Heille Terhi haluaa opettaa ennen kaikkea kunnioittamaan ja hyväksymään toistensa erilaisuutta. Hän teroittaa lapsilleen, että maailma olisi tylsä paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia.
Tuoreelle vanhemmalla Terhi haluaa antaa seuraavan neuvon:
– Lasta ei voi koskaan rakastaa liikaa. Jokaiselle osuu huonoja päiviä, mutta tulee vielä päivä, kun aurinko paistaa.
Jaa oma kokemuksesi