
Baby shower -lahja: Näitä äiti arvostaa ihan oikeasti
Odottava äiti yllättyy iloisesti, kun baby shower -lahja on kekseliäs tai tulee aidosti tarpeeseen.
Perheenlisäystä odottava vanhempi on lahjansa ansainnut. Yhdeksän kuukauden odotusrupeama ja uuden suloisen elämän alku on juhlistamisen arvoinen asia. Mutta millainen baby shower -lahja olisi sopiva?
Lahjan ei kuitenkaan tarvita maksaa maltaita, eikä sen valmistamiseen tarvita huimia askartelusuorituksia.
Näiden ideoiden joukosta löydät sopivan baby shower -lahjan – halusitpa sitten antaa omin käsin taiteillun tai kaupasta hankitun lahjan.
1. Itse tehty imetyskoru
Imetyskoruja on kauppojen valikoimissa monen moisia. Korujen ideana on tarjota vauvalla hypisteltävää imetyksen ajaksi, sillä pienet sormet pitelevät ja tunnustelevat mielellään maailmaa imetyksenkin aikana.
Imetyskorun voi toki ostaa valmiinakin, mutta sen tekeminen itse ei ole vaikeaa.
Tarvitset:
- silikonihelmiä haluamasi määrän
- satiininyöriä
- kiinnityslukon, joka on turvallinen
Pujota helmet kaulanauhaan ja kiinnitä lopuksi lukon puoliskot. Kun vauva vetää riittävän kovaa korusta, lukko antaa periksi ja aukeaa turvallisuussyistä.
Koru on nyt valmis pienen hipelöijän käsittelyyn. Lahja sopii kauniisti myös muutenkin käytettäväksi.
Kauniin värisiä, BPA-vapaita silikonihelmiä saa tilattua esimerkiksi nappikauppa Punahilkasta.
2. Kipsimaha
Muisto, jolla on hauska koristaa vaikkapa makuuhuoneen seinä. Lisäksi kipsimahan valmistaminen on hauskaa yhteistä puuhaa ystävän kanssa.
Tarvitset:
- muovikelmua vatsan ja rintojen suojaamiseen
- kipsinauhaa, jota myydään muun muassa apteekissa
- kulhollisen vettä
Odottava äiti käy pitkälleen, ja hänen vatsansa ja rintansa suojataa muovikelmulla. Tämän jälkeen kipsinauhasta leikatut ja vedellä kastellut nauhanpalat asetellaan vatsan päälle siten, että niistä muodostuu kuivuessaan ehyt muotti.
Kuivumiseen kuluu noin 10 minuuttia, jonka jälkeen kipsimaha irtoaa helposti vatsan päältä.
Mahan voi koristella maalaamalla tai lakkaamalla sen haluaman väriseksi. Kipsimahaan voi myös kiinnittää liimalla erilaisia koristeita, kuten valokuvia, helmiä tai kangasta.
Lue myös: Liikuttavimmat runot vauvakutsujen onnittelukorttiin
3. Baby shower -lahja: Liivinsuojat
Näille saattaa olla enemmän tarvetta kuin äiti arvaakaan. Kertakäyttöiset liivinsuojat ovat usein epämukavia, ja lisäksi niistä syntyy paljon roskaa pitemmän päälle.
Kauniskuosisia liivinsuojia voi ommella itsekin, mutta jos ompeleminen tuntuu vieraalta, löytyy liivinsuojia monien käsityöharrastajien ja -liikkeiden verkkoputiikeista. Samalla tuet pienyrittäjiä.
Lahjaan voi myös yhdistää tuubillisen rinnanpäille sopivaa voidetta.
4. Lahjakortti, jossa luvataan apua
Vastasyntyneen vauvan vanhemmalla on kädet täynnä töitä. Usein haaveissa on edes pieni hengähdystauko. Kullanarvoista apua on, jos voit hetkiseksi tarjoutua lapsenvahdiksi tai auttamaan kodin askareissa.
Tuoreelle äidille luksusta on päästä rauhassa juomaan kuppi kahvia ja lukemaan päivän lehti. Myös kiireetön hetki suihkussa tai liikuntatuokio saattaa olla paljon kaivattua omaa aikaa. Toisaalta vauvan vanhemmat voivat kaivata myös kahdenkeskisen illan silloin tällöin.
Voit kirjoittaa onnittelukorttiin, että palveluksesi on käytössä ”lahjakorttia vastaan” vauvavuoden aikana yhtenä tai miksei kahtenakin päivänä.
Lue myös: 14 hauskaa ohjelmaideaa vauvakutsuille
5. Lahja kahvin ystävälle
Juuri kun on saanut kahvin kaadettua mukiin, tulee jotakin pakollista hoidettavaa. Niinpä tuoreelle vanhemmalla termosmuki on mitä oivin lahjaidea. Kahvi pysyy kuumana, vaikka välillä kävisi vaihtamassa vaipan tai imettämässä.
6. Ompele äitiyspakkaukseen reunapehmuste
Vauvan ensisängyksi Kelan tarjoama pahvilaatikkopeti on mitä oivallisin. Äitiyspakkauksen koville reunoille teet videon ohjeilla helposti upean ja juuri haluamasi näköisen päällysteen kauniista tikkikankaasta.

Äitiyspakkauksen päällyste on varsin suomalainen baby shower -lahja. Kuva: Mirka Kakko, Otavamedia
7. Paketillinen naposteltavaa
Herkut ilahduttavat aina. Mutta kunnollinen ravintokin on tärkeää. Varsinkin, kun vauvan hoidon lomassa voi olla välillä hankalaa saada syötyä rauhassa.
Koosta siis tuoreelle vanhemmalle paketillinen ravinteikkaita naposteltavia herkkuja unohtamatta. Herkkupakettiin sopii mukaan esimerkiksi erilaiset pähkinät, kuivatut hedelmät, välipalapatukat, joita voit myös itse valmistaa, suklaa ja sekä lakritsi, josta odottaja saa vihdoin nauttia synnytyksen jälkeen.
Muista kuitenkin ottaa etukäteen selvää, onko tuoreella vanhemmalla joitakin allergioita tai ruoka-ainerajoituksia.
Lue myös: Kaipaatko vinkkejä vaippakakun tekoon? Näin upea vaippakakku voi olla – 10 erilaista ideaa
8. Imetyksen oheen sopivaa luettavaa
Kun vauva viihtyy jatkuvasti rinnalla, äidillä saattaa alkaa käydä aika pitkäksi. Sopiva baby shower -lahja on luettavaa imetysmaratoneille. Esimerkiksi:
- Pauliina Ahosen ja Laura Talvitien Nykymutsin imetyskirja (Nemo), joka lupaa tsempata imetystaipaleella.
- Olipa kerran äiti (Siltala) antaa vertaistukea kertomalla kirjailija Helmi Kekkosen matkasta kahden tyttären äidiksi. Teos antaa luvan kaivata omaa aikaa.
- Susanna Helin Peloton synnytys (Gummerus) valmistaa äitiä h-hetkeen ja auttaa synnytykseen liittyvässä jännityksessä tai pelossa.
Lue myös: Täsmävinkit vauvakutsujen herkkupöytään – näin huomioit raskausajan ruokarajoitteet
Jaa oma kokemuksesi