Raskaus 02.08.2017 Päivitetty 06.06.2024

Bakteerivaginoosi? Supiinioireyhtymä? Tunnista 13 hankalaa raskausvaivaa

Raskauteen liittyvien vaivojen lista voi tuntua loputtomalta, mutta moneen ongelmaan odottaja voi itse vaikuttaa ruokavaliolla ja liikunnalla. Lohtua tuo sekin, että suurin osa raskausajan vitsauksista on vaarattomia ja ohimeneviä.

Teksti
maria mäkelä
Kuvat
iStock

1. Väsymys vaivaa alkuraskaudessa

Alkuraskaudessa iskevä uupumus on liki jokaiselle odottajalle tuttu oire, jonka tarkkaa syntysyytä ei tiedetä.

Usein väsymys hellittää keskiraskautta kohden, mutta saattaa palata raskauden loppuvaiheessa. Tällöin väsymyksen taustalla voi olla muiden raskausvaivojen, kuten kipujen tai yöllisten vessareissujen, aiheuttama unettomuus.

Voimattomuus voi johtua myös matalasta verenpaineesta tai hemoglobiinista. Jos hemoglobiini laskee alle 110 grammaa litraa kohden, puhutaan raskausajan anemiasta. Anemiaa hoidetaan rautalääkityksellä.

Väsymyksestä kärsivän odottajan kannattaa liikkua vointinsa mukaan sekä huolehtia riittävästä levosta.

2. Raskauspahoinvointi vie voimat

Jopa kolme neljästä naisesta kärsii alkuraskauden aikana pahoinvoinnista ja oksentelusta. Vaivan syytä ei täysin tunneta, mutta sen on epäilty johtuvan istukkahormonista.

Tavallisimmin kuvotusta esiintyy aamuisin, ja se hellittää 14. raskausviikkoon mennessä.

Huonoa oloa voi yrittää helpottaa syömällä pieniä annoksia tasaisin väliajoin. Kahvia sekä happamia ja voimakkaasti maustettuja ruokia kannattaa välttää.

Toisinaan raskauspahoinvoinnin hoitona käytetään B6-vitamiinia, mutta sen tehosta ei ole tarkkaa näyttöä.

Odottajan on syytä hakeutua lääkäriin, jos mikään ei pysy sisällä, olo on voimaton ja paino laskee.

3. Närästys tuntuu rinnassa

Närästys oireilee epämiellyttävänä poltteena rintalastan takana. Raskauden aikana hormonaaliset muutokset veltostuttavat ruokatorven sulkijalihasta, jolloin mahan hapan sisältö pääsee nousemaan ruokatorveen. Närästystä voi esiintyä jo raskauden alussa, mutta usein vaiva pahenee kasvavan kohdun myötä.

Närästystä voi yrittää ehkäistä syömällä pieniä annoksia ja välttämällä mausteista ja rasvaista ruokaa. Myös kahvi ja suklaa saattavat pahentaa oireita.

Jos närästys vaivaa yöllä, kohotettu sängynpääty voi helpottaa oloa. Närästyslääkkeiden käytöstä kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

4. Pitkä seisominen turvottaa

Raskausaikana kehon nestemäärä kasvaa luontaisesti, mikä voi näkyä ja tuntua turvotuksena esimerkiksi käsissä ja jaloissa. Jos turvotukseen ei liity valkuaisainetta virtsassa tai verenpaineen nousua, siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Pitkä seisominen tai istuminen pahentavat turvotusta, joten työpäivänkin aikana kannattaa liikkua säännöllisesti. Venyttely ja jalkojen ylös nostaminen tehostavat verenkiertoa ja vähentävät turvotusta.

Myös veden juominen ja suolaisen ruoan välttely auttavat.

5. Selkä joutuu koville painon noustessa

Suurin osa odottajista kärsii jossain vaiheessa selkäkivuista. Oireilu saattaa alkaa jo keskiraskaudessa, mutta pahenee usein loppuraskautta kohti painon noustessa ja kehon painopisteen siirtyessä eteenpäin.

Odottajan selkäkivut ovat yleensä lihasperäisiä. Raskaushormonien löystyttämien nivelsiteiden lisäksi niille altistavat huono lihaskunto, ylipaino ja aiemmat selkäongelmat. Tehokkaimmin selkäkipuja ehkäisee jo ennen raskautta ja sen aikana tehtävä lihaskuntoharjoittelu.

Apua vaivaan voi hakea fysioterapiasta, selän ja lantion painetta helpottavasta tukivyöstä ja tarvittaessa kipulääkkeestä (parasetamoli).

Jos kipu häiritsee erityisesti yöllä, vatsan ja sängyn väliin asetettava tyyny saattaa helpottaa oloa.

6. Hiivatulehdus aiheuttaa kutinaa

Hiivasienen aiheuttaman tulehduksen todennäköisyys kasvaa raskausaikana. Hiivatulehdus aiheuttaa voimakasta kutinaa, kirvelyä virtsatessa sekä lisääntynyttä, usein kokkareista valkovuotoa.

Hiiva on kiusallinen, mutta äidille ja sikiölle vaaraton vaiva. Raskauden aikana hiivatulehdus hoidetaan ensisijaisesti apteekista saatavilla paikallishoitovalmisteilla, kuten voiteilla tai emätinpuikoilla.

Jos kyseessä on ensimmäinen hiivatulehdus tai oireet ovat epämääräisiä, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

7. Bakteerivaginoosi oireilee runsaalla vuodolla

Bakteerivaginoosi on bakteerien aiheuttama emätintulehdus, joka oireilee runsaalla, pahanhajuisella valkovuodolla ja lievällä kutinalla.

Bakteerivaginoosi voi lisätä ennenaikaisen synnytyksen riskiä, joten oireiden ilmaantuessa tulee kääntyä lääkärin puoleen. Tulehdus hoidetaan lääkärin määräämillä paikallishoitovalmisteilla.

Lue myös: Bakteerivaginoosi ja raskaus – Herkästi uusiutuva bakteerivaginoosi tuplaa keskenmenoriskin

8. Harjoitussupistukset kuuluvat raskauteen

Niin kutsutut harjoitussupistukset valmistavat kohtua synnytykseen ja kuuluvat normaaliin raskauteen. Ennakoivassa supistuksessa vatsa tuntuu kovettuvan hetkeksi ja palautuu sitten normaaliksi.

Harjoitussupistukset tuntuvat usein vain lievästi epämukavilta, ja ne menevät ohi asentoa vaihtamalla tai lepäämällä.

Useimmiten harjoitussupistukset alkavat 25. raskausviikon jälkeen. Kaikille niitä ei tule lainkaan.

Jos supistuksia tulee paljon tai ne ovat kivuliaita, on syytä käydä lääkärin vastaanotolla. Supistelun taustalla voi olla esimerkiksi hoitamaton virtsatie- tai emätintulehdus.

9. Supiinioireyhtymä iskee selinmakuulla

Varsinkin loppuraskaudessa moni odottaja tuntee olonsa huonoksi ja pyörryttäväksi maatessaan selällään. Kyseessä on supiinioireyhtymä, jossa kasvanut kohtu painaa alaonttolaskimoita siten, että veren virtaus sydäntä kohti vähenee. Sama ilmiö vaikeuttaa myös istukan normaalia toimintaa.

Vaiva on helppo hoitaa, sillä kyljelleen kääntyminen helpottaa oloa välittömästi. Supiinioireyhtymän vuoksi odottajia kehotetaan nukkumaan kyljellään erityisesti viimeisen raskauskolmanneksen aikana.

10. Suonenveto juilii jaloissa

Suonenveto eli usein pohkeeseen iskevä lihaskramppi on tyypillinen odottajan vaiva, joka saattaa herättää kivuliaisuudellaan keskellä yötä.

Suonenvedot johtuvat todennäköisesti kehon neste- ja suolatasapainon muutoksista, jotka ovat yleisiä raskaana olevilla.

Lihaskramppeja voi yrittää ennaltaehkäistä huolehtimalla B6-vitamiinin ja magnesiumin riittävästä saannista.

Kivun iskiessä pohkeen kevyt venyttely ja hieronta sekä lämpö saattavat helpottaa oloa.

11. Suonikohjut usein perinnöllisiä

Suonikohjut ilmenevät yleensä reisissä ja säärissä sinertävän sävyisinä muhkuroina. Suonikohjuja voi tulla myös esimerkiksi häpyhuuliin tai peräaukon ympärille, jolloin niitä kutsutaan peräpukamiksi.

Sukurasite sekä pitkä seisominen ja istuminen altistavat suonikohjuille. Odottajalla on lisääntynyt riski saada suonikohjuja, sillä kasvava kohtu vaikuttaa jalkojen verenkiertoon erityisesti loppuraskaudessa.

Vaivaa voi yrittää ehkäistä ja hoitaa liikkumalla säännöllisesti ja makaamalla jalat ylös kohotettuina. Myös jalkojen verenkiertoa lisäävistä tukisukista voi olla apua.

12. Peräpukamat monen riesana

Jopa puolet raskaana olevista naisista kärsii peräpukamista. Pukamien syntyyn vaikuttaa useimmiten raskauteen liittyvä ummetus.

Peräpukamien oireisiin voi kuulua ulostamisen jälkeen esiintyvää veristä vuotoa, kipua ja kutinaa. Yleensä hoidoksi riittää tarkka hygieniasta huolehtiminen ja apteekista saatava peräpukamavoide.

13. Laiskistunut suoli laukaisee ummetuksen

Raskausaikana suolen toiminta laiskistuu, jotta ravintoaineet ehtisivät imeytyä myös sikiön käyttöön.

Äidille hidastunut ruoansulatus merkitsee usein ummetusta, joka voi aiheuttaa tukalaa oloa jo alkuraskaudesta. Raskauden puolivälin jälkeen myös kasvava kohtu vie tilaa suolelta ja hidastaa sen toimintaa.

Ummetusta ehkäistään ruokavaliolla, joka sisältää täysjyväviljaa, kasviksia ja juureksia, sekä juomalla runsaasti vettä. Myös päivittäinen liikunta pitää suolen liikkeessä.

Asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Minna Kuusisto Aava Raskausklinikalta.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X