Erojen jälkeen Taru, 35, pakasti munasolujaan: ”Vakuutus tulevaisuuteen ja mielenrauhaa”
Munasolujen pakastaminen alkoi kiinnostaa Tarua, kun ikää kertyi, mutta sopivaa isäehdokasta ei löytynyt. Pakastetut munasolut pidentävät hedelmällisyyttä ja ovat jo tuoneet Tarulle mielenrauhaa.
Pääkaupunkiseudulla asuva Taru on aina tiennyt haluavansa äidiksi. Perheen perustaminen on ollut pariin otteeseen ajatuksissa, mutta todellisuus ja haaveet eivät ole vielä kohdanneet.
Ajatus munasolujen pakastamisesta juolahti Tarun mieleen muutama vuosi sitten. Hän oli juuri täyttänyt 30 vuotta ja eronnut pitkästä parisuhteesta.
– Olin pitkään tiennyt, että omaa hedelmällisyyttään voisi pidentää munasoluja pakastamalla. Kun ikää karttui, pohdin ensimmäistä kertaa vakavasti, pitäisikö minun pakastaa niitä varmuuden vuoksi, Taru kertoo.
Aikaa kului, ja ajatus jäi hautumaan. Muutaman vuoden kuluttua Taru huomasi edelleen näkevänsä tulevaisuudessa itsensä äitinä.
– Lapsihaaveet eivät olleet kadonneet minnekään, mutta olin taas eronnut, ja nyt ikää oli jo 34 vuotta. Päätin, että pakastan munasolujani varmuuden vuoksi, jotta en myöhemmin katuisi, nyt 35-vuotias Taru kertoo.
Lue myös: Hedelmällisyystesti voi antaa osviittaa siitä, millaiset ovat mahdollisuudet lapsen saamiseen
Monta lääkärikäyntiä
Tammikuussa 2022 Taru istui hedelmällisyyshoitoihin erikoistuneen Ovumia-klinikan toimenpidehuoneessa ja pohti lääkärin kanssa, miten munasolujen pakastamiseen käytännössä ryhdyttäisiin.
Tätä ennen Taru oli selvitellyt eri vaihtoehtoja ja keskustellut lääkärin kanssa etäyhteydellä siitä, sopisiko munasolujen pakastaminen hänelle.
– Olin lukenut verkosta aiheesta paljon jo ennakkoon, mutta ensimmäisellä etäkäynnillä opin lääkäriltä lisää prosessista ja siitä, millaisilla todennäköisyyksillä munasoluja saataisiin kerättyä.
Tarulle kerrottiin tarkkaan, mitä tulisi tapahtumaan, jos hän lähtisi prosessiin.
Hänelle tarjottiin myös mahdollisuutta keskustella munasolujen pakastamisesta psykologin kanssa. Sille ei ollut tarvetta.
– Olin käynyt prosessin mielessäni jo monta kertaa läpi – en tuntenut oloani epävarmaksi.
Etätapaamisen jälkeen Taru kävi verikokeissa. Niissä mitattiin veriarvot ja tehtiin lakisääteiset sukupuolitautitestit.
Koska kaikki vaikutti olevan kunnossa, hän pääsi pian ensimmäiselle varsinaiselle lääkärikäynnille.
Niin prosessi lähti todella käyntiin.
Ultraäänitutkimuksessa selvitettiin munasarjojen ja munarakkuloiden tilanne. Lisäksi lääkäri teki suunnitelman siitä, mitä edessä olisi seuraavaksi.
Vaikka kyse oli isoista asioista, Tarua ei varsinaisesti jännittänyt.
– Olin aiemminkin käynyt ultraäänessä. Verikokeissa otetut hormoniarvot olivat aika korkeat, joten jännitin lähinnä sitä, onko se huono asia.
Lisäksi ultraäänessä munarakkuloita näkyi paljon, mutta lääkäri rauhoitteli, että se ei haittaisi. Asia huomioitaisiin lääkityksessä.
– Käynnistä jäi varsin rauhallinen olo.
Kotiin viemisiksi hän sai listan lääkkeistä, jotka täytyisi käydä ostamassa apteekista.
Kun Tarun kuukautiset seuraavan kerran alkaisivat, hänen tulisi soittaa klinikalle.
”Täytyi pärjätä yksin”
Lääkityksen aloittaminen oli Tarulle jo astetta jännittävämpi kokemus. Jotta munasolut voidaan pakastaa, niitä luovuttavan henkilön täytyy käydä läpi pari viikkoa kestävä hormonihoito.
Näin munasolut kasvavat sopivassa tahdissa oikean kokoisiksi, ja ne pystytään keräämään talteen.
Käytännössä hormonihoito toteutui niin, että Tarun tuli pistää lääkitys itse itselleen kotona.
– Minulla ei ole piikkikammoa, mutta eivät ne piikit kovin mukaviakaan olleet. Pistäminen ei kuitenkaan tuntunut oikeastaan miltään. Olin saanut jo aiemmin klinikalla tosi hyvät ohjeet sitä varten, ja toimenpide oli lopulta yllättävän helppo ja kivuton.
Pistoslääkitys kotona jatkui parin viikon ajan. Silloin Taru harmitteli, että hän joutui käymään prosessin läpi yksin. Lapsettomuushoidossa käyvä pariskunta voi tukea hoidon aikana toisiaan, ja jos itsensä pistäminen ahdistaa, puolison voi pyytää avuksi.
– Minun täytyi pärjätä yksin, ja se vähän hirvitti aluksi. Lopulta selvisin siitä kuitenkin oikein hyvin, Taru muistelee.
Otollisin ikä munasolujen pakastukseen on alle 30-vuotiaana. Munasoluja voidaan kuitenkin pakastaa harkinnan mukaan tämänkin jälkeen.
Turvotusta ja raskasta oloa
Taru jatkoi normaalia arkea pari viikkoa kestävän pistoslääkityksen ajan.
– Kävin töissä, mutta en raaskinut treenata ja liikkua niin paljon kuin yleensä. Hormonihoito kyllä tuntui omassa olossa.
Tarun alavatsaa turvotti, ja olo oli muutenkin raskas.
– Päällepäin kukaan ei kuitenkaan olisi pystynyt päättelemään, että hormonihoito oli käynnissä.
Lääkityksen ajan hän kävi klinikalla pariin otteeseen. Munasarjojen ja munarakkuloiden tilannetta seurattiin ultraäänitutkimuksilla.
Viimeisessä ultraäänitutkimuksessa sovittiin varsinainen toimenpidepäivä.
– Sain taas reseptin pistettäviin lääkkeisiin. Tällä kerralla kyseessä oli lääke, jonka tehtävänä oli irrottaa munarakkulat siten, että ne olisivat keräyshetkellä helposti poimittavissa.
Tarkoituksena oli, että toimenpide tapahtuisi tasan 36 tuntia viimeisen pistoksen jälkeen.
Toimenpide ei sattunut
Kun toimenpidepäivä vihdoin koitti, Tarun olo oli rauhallinen. Toimenpiteestä oli puhuttu lääkärin kanssa jo moneen otteeseen, ja Taru tiesi melko tarkkaan, mitä tuleman piti.
– Otin töistä vapaata ja suuntasin aamulla klinikalle. Käteeni laitettiin kanyyli, ja sain hieman rauhoittavaa lääkettä sekä kipulääkettä.
Sitten Taru istahti toimenpidehuoneen sängylle.
– Tuntui siltä, kuin olisin ollut vähän tavallista pidemmällä gynekologikäynnillä, hän muistelee.
Taru seurasi toimenpidettä ruudulta ja näki koko ajan, mitä tapahtui.
– Lääkäri ultrasi samalla ja keräsi munasolut keräyslaitteella. Laite oli käytännössä ultraäänipuikko, jonka päässä oli neula.
Se näytti jännittävältä. Taru pelkäsi, että toimenpide olisi kivulias.
– Tunsin kyllä, että jotain tapahtuu, mutta lääkityksen ansiosta en kuitenkaan tuntenut lainkaan kipua.
Hoitaja keräsi munarakkuloissa olevan nesteen näyteputkiin. Toimenpiteen jälkeen hän poimi nesteestä munasolut talteen.
Yllätys oli iloinen: Keräyksessä saatiin talteen 21 munasolua. Niistä 17 päätyi pakastimeen.
– Se on enemmän kuin oli odotuksena. Minulle kerrottiin, että yleensä pakkaseen asti saadaan noin kymmenisen kypsää munasolua.
Todennäköisyys sille, että useat munasolut selviävät pakastuksesta, on nyt parempi.
– Olin ehtinyt miettiä, että täytyisikö toimenpide tehdä kahteen kertaan, mutta nyt vaikuttaa siltä, ettei se välttämättä ole tarpeen.
Yksi murhe vähemmän
Itse toimenpide oli nopeasti ohi. Sen jälkeen Taru pääsi erilliseen huoneeseen lepäämään parin tunnin ajaksi.
Sen aikana hoitaja irrotti kanyylin kädestä ja kävi kysymässä vointia. Kun olo alkoi olla hyvä, pääsi Taru lähtemään kotiin.
Elämä jatkui sen jälkeen entiseen malliin, ja alavatsan turvotuskin hävisi pian.
– Olen tosi tyytyväinen, että tämä tuli tehtyä. Tuntuu siltä, kuin minulla olisi nyt yksi huoli vähemmän. Munasolujen pakastaminen tuntuu tavallaan vakuutukselta tulevaisuuteen. Se tuo mielenrauhaa, Taru kertoo.
Rauhaa lapsihaaveiden pohtimiseen
Munasolujen pakastaminen ei ole ilmaista puuhaa.
Yksityisellä klinikalla käynnit tulivat Tarun mukaan kustantamaan kaiken kaikkiaan noin 3 600 euron verran. Lisäksi pakastamisesta täytyy maksaa vuosittain vuokraa klinikalle. Se tekee Tarun mukaan noin parisataa euroa vuodessa.
Taru ei ole vielä päättänyt, kauanko munasolut saavat säilyä pakkasessa. Sen pohtiminen tuntuu vielä liian aikaiselta.
– Olisin itse valmis vaikka heti äidiksi. Olen ajatellut, että otan munasolut käyttöön, jos sopivaa kumppania ei löydy. Tai voi olla, että ne tulevat tarpeeseen, jos kumppani löytyykin, mutta en tule luonnollisesti raskaaksi, hän pohtii.
Taru kertoo olevansa toiveikas äidiksi tulon kanssa. Munasolujen pakastamisen ansiosta ikä tule niin nopeasti esteeksi, ja lapsihaaveita sekä perheen perustamista voi pohtia rauhassa.
– Jäin jälkikäteen miettimään, että olisin voinut tehdä tämän aiemminkin. Onneksi nyt ei ollut iän ja munasolujen kunnon puolesta liian myöhäistä, ja munasoluja saatiin vielä kerättyä reilusti talteen, hän sanoo.
Jaa oma kokemuksesi