Raskaus 02.11.2017 Päivitetty 27.09.2022

Maria Nordinin kolumni: Odottaja, päivitä aivosi! Näin se onnistuu

Odottavan äidin kannattaa pitää huolta hyvinvoinnistaan ja keskittyä positiivisiin ajatuksiin. Samalla suhtautuminen elämään voi muuttua kokonaisvaltaisesti, pohtii Maria Nordin kolumnissaan.

Teksti
Maria Nordin
Kuvat
OM-arkisto

Viime aikoina olen lukenut paljon aivoista, lasten aivojen kehityksestä sekä kaikesta siitä, mitä tapahtuu myös meidän aikuisten aivoissa.

Aivot ovat plastiset, eli toisin kuin pitkään luultiin, ne muokkautuvat ja muuntuvat koko eliniän ajan. Aivojen toimintaa voi kuvailla hyvin vertaamalla tietokoneeseen, jossa on hardware (laitteisto) ja software (ohjelmistot). Ohjelmistojen nerokkuus piilee siinä, että ne voi päivittää uusiksi. Samoin omat vanhat aivoratansa ja niiden yhteispelin voi muokata toimimaan uudella, paremmin omaa ja perheen hyvinvointia tukevalla tavalla.

Hyödynnä oksitosiinin etuja

Uusien yhteyksien luominen ei itse asiassa ole aivoille vaikeaa. Aivokuorella on käynnissä jatkuva taistelu elintilasta, ja aivot janoavat toimintaa. Uuden oppimista huomattavasti vaikeampi juttu on vanhojen yhteyksien katkominen.

Odottajalla ja tuoreilla vanhemmilla on käytössään ihmeaine: oksitosiini. Oksitosiinia erittyy erityisesti raskausaikana ja vauvaa hoivatessa. Sitä onkin kutsuttu kiintymyshormoniksi, sillä se saa emon kiintymään poikasiin.

Rottatutkimuksissa on todettu oksitosiinin vaikutuksen perustuvan siihen, että se helpottaa vanhojen aivoyhteyksien katkomista. Raskauden, synnytyksen ja vauvan läsnäolon vaikutukset näkyvät selkeästi isänkin hormonitoiminnassa. Tutkimusten mukaan isän kehon oksitosiinipitoisuus lisääntyy, kun hän leikkii ja telmii lastensa kanssa.

Monesti käy niin, että ihmiset muuttuvat kypsemmiksi saadessaan lapsia. Tämä on seurausta siitä, että aivot ovat muokkautuneet uuteen tehtävään. Ikävä kyllä mukana voi tulla myös kielteisiä asioita: aivojen muutos saattaa johtaa vaikkapa ahdistukseen, krooniseen pelkoon tai stressiin.

Haaveile seksin jälkeen ihanneminästä

Neuvoni odottajalle ja tuoreelle äidille on, että kannattaa olla tietoinen tunteistaan. Mieltään voi harjoittaa, ja kun mieli on hallinnassa, sisällä on rauha ja onni. Turhille peloille ja kielteiselle sisäiselle puheelle ei kannata antaa tilaa. Hyvinvointia lisääviä aivokytköksiä tukevat kiitollisuus asioista ja mielikuvaharjoitukset.

Ja jos et ole raskaana, älä huolestu. Sinullakin on mahdollisuus heivata vanhat epäedulliset aivoradat! Sillä toinen tilanne, jossa oksitosiinia erittyy, on seksi. Meillä on esileikin lisäksi otettukin tavaksi ”jälkipeli”. Pötköttelemme sängyllä seksin jälkeen, ja kuvittelemme puolisoni kanssa ihanneminät tekemässä mitä ihanampia asioita. Voin kuvitella olevani hyvä, lempeä äiti, järjestelmällinen työntekijä, hauska puoliso ja vahva juoksija. Harjoituksen voi tehdä ääneen tai hiljaa mielessä, yksin tai yhdessä. Tulokset näkyvät taatusti!

 

Maria Nordin, 33, on tv:stäkin tuttu sisäilmaongelmien ratkomiseen erikoistunut arkkitehti. Marian perheeseen kuuluvat aviomies, muusikko Reino Nordin sekä lapset Fidel, 8, ja Luna, 6. Maria kirjoittaa Kotitalouskriisi-blogia Kaksplussan verkkosivuilla, käy lukemassa!

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X