Raskaus 25.11.2023

Voiko melatoniinia käyttää raskausaikana turvallisesti? Tästä syystä unitutkija ei suosittele tuotetta odottajille ja imettäjille

Asiantuntija kertoo, mitä nukahtamisen apuna käytetyn melatoniin turvallisuudesta raskausaikana tiedetään.

Teksti
Susanna Sarimaa
Kuvat
iStock

Melatoniini voi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta, jos raskaus aiheuttaa odottajalle uniongelmia.

Raskausaikana monet erilaiset syyt saattavat johtaa öisin sängyssä kieriskelyyn. Esimerkiksi närästys, pahoinvointi, levottomat jalat ja lisääntyneet vessareissut saattavat valvottaa. Uusi elämäntilanne ja siihen liittyvät kysymykset ja huolet voivat saada myös aivot kierroksille yöaikaan.

Usein väsymys lisääntyy raskausaikana ja odottaja kaipaisi unta entistäkin enemmän. Tilanne voikin olla kuormittava, jos nukkuminen ei ota onnistuakseen. Osa odottajista saattaa pohtia, pitäisikö nukahtamista auttaa muuten kuin kotikonstein.

Melatoniinin käyttäminen on nykyään suosittu apu unettomuuden hoitoon ja esimerkiksi aikaerorasituksesta palautumiseen. Melatoniinia on elimistössämme myös luontaisesti, sillä se on käpylisäkkeen tuottama hormoni, jonka eritys alkaa illalla pimeän tullen. Tämä auttaa nukahtamaan, koska hormonilla on uneliaisuutta lisäävä vaikutus.

Melatoniinitablettien turvallisuudesta raskausaikana ei kuitenkaan ole varmuutta. Ihmistutkimusta aiheesta on vain vähän, toteaa Päivi Polo. Hän on synnytys- ja naistentautiopin professori ja unitutkimuksen eritysasiantuntija.

– Eläinkokeissa melatoniini suurina annoksina on aiheuttanut jälkeläisille käytöshäiriöitä, joten löydökset ovat melko epämääräisiä.

Kohdussa sikiö ei tuota itse melatoniinia, vaan saa hormoninsa äidin elimistöstä. Äidin melatoniinitasot elävät puolestaan uni-valverytmin mukaisesti.  Melatoniinilisän syöminen voikin vaikuttaa kehon luonnolliseen melatoniinirytmiin ja näin haitata hormonaalisten säätelyjärjestelmien kypsymistä. 

Melatoniini ja raskaus: ”Ei tehokas perusterveelle naiselle”

Muulloin kuin raskaana melatoniinin käytöstä ei ole haittaa, jos annokset eivät ylitä yleisiä suosituksia, Polo sanoo.

– Mutta nuorilla ihmisillä siitä ei ole juuri hyötyäkään, hän kuitenkin huomauttaa.

Melatoniini ei ole Polon mukaan perusterveelle naiselle tehokas, sillä hedelmällisessä iässä ei ole melatoniinin puutetta.

– Jos ei ole poikkeavaa unirytmiä tai harvinaista unijakson viivettä, yleensä melatoniinitasot ovat alempia vasta vanhuksilla tai vasta vaihdevuosien jälkeen.

Imetysaikanakaan ei suositeltavaa

Entä onko poikkeustilanteita, joissa melatoniinitablettien käyttö raskausaikana voisi peitota siitä mahdollisesti seuraavat haitat?

– Ei ole tarpeeksi tutkimusta, että näin voisi sanoa, Polo edelleen korostaa.

– Todennäköisimmin mainitsemissani unirytmin poikkeavuuksissakin esimerkiksi kirkasvaloterapia toimisi paremmin, ja olisi lääkkeetöntä.

Polo toteaa, että imetysaikaa myös koskee samat pelisäännöt kuin raskausaikaa.

– Tiedot melatoniinilisän erittymisestä äidinmaitoon ovat vähäisiä, joten melatoniinin käyttö ei ole imettäessäkään suositeltavaa.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X