Näin onnistut raskausvalokuvissa – 9 vinkkiä kotikuvauksiin
Näiden vinkkien avulla onnistut ottamaan kauniit raskausvalokuvat kotioloissa, ilman ammattivalokuvaajaa!
Raskausaikana keho muuttuu ennennäkemättömällä tavalla, ja tämän muutoksen ikuistaminen todellakin kannattaa. Ihania raskauskuvia jaetaan somessa ja otetaan omaksi muistoksi – ja tänä päivänä niiden laatu ja tunnelma ovat aivan eri luokkaa kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.
Vaikka et suuntaisi ammattikuvaajan pakeille, näiden vinkkien avulla saat tallennettua oman raskausaikasi valokuviin mitä kauneimmalla tavalla!
1. Pyydä lähipiiristä kuvaaja
Kotikuvaajan ei tarvitse olla valokuvauksen ammattilainen, mutta sitäkin tärkeämpää on, että hänen seurassaan on mukava olla. Valitse kuvaaja, jonka mielipiteeseen luotat ja jonka kanssa sinun on helppo olla. Hyvälaatuiset raskauskuvat voi ottaa nykyään jopa älypuhelimella, joten ammattimaiset kuvausvälineet eivät ole välttämättömiä. Sen sijaan tarkka silmä ja pitkä pinna ovat plussaa!
2. Odota oikeaa ajankohtaa
Jotta raskausmaha pääsisi kuvissa oikeuksiinsa, kuvaukset kannattaa järjestää silloin, kun maha on jo selvästi kasvanut. Otollisin aika ikuistaa raskaus kauniisiin valokuviin on useimmiten raskauden viimeisen kolmanneksen alussa. Raskauskuvat kannattaa ottaa ennen 35. raskausviikkoa, sillä sen jälkeen olo voi olla jo liian tukala pitkiin kuvaussessioihin.
3. Valitse sinulle sopivin kellonaika
Raskausaika voi olla fyysisesti raskas ja verottaa voimia. Vaikka kuvausajankohtaa kannattaa pohtia myös valon kannalta (kohta 4) tärkeintä on kuitenkin se, että kuvaukset tapahtuvat siihen kellonaikaan, jolloin sinä olet parhaissa voimissasi. Jos aamupahoinvointi on kova, kuvaukset kannattaa järjestää aikaisintaan iltapäivästä. Jos taas iltaisin olet aivan loppu, kannattaa kuvaukset hoitaa aamulla, kun olosi on energisin.
4. Pohdi, milloin valo on kauneimmillaan
Valo vaikuttaa paljon siihen, millainen tunnelma kuviin välittyy. Jos mahdollista, kannattaa kuvata silloin, kun valo on kauneimmillaan: auringonnousun tai -laskun aikaan tai maagisena sinisenä hetkenä. Valokuvissa nämä taianomaiset hetket toimivat monesti paremmin kuin keskipäivän kirkas auringonvalo. Talviaikaan kannattaa kuitenkin järjestää kuvaukset pääasiassa silloin, kun päivänvaloa ylipäätään on!
5. Pue päälle kuvaukseen sopiva asu
On tärkeää, että asu, jonka valitset kuvauksiin on sinulle mieluinen, ja tunnet olosi siinä itsevarmaksi. Valitse vaate, jossa todella viihdyt – epämukavuus paistaa kuvista helposti läpi. Vatsan kohdalta vartalonmyötäiset vaatteet tuovat vauvamahan parhaiten esille, mutta myös löysemmän vaatteen kanssa vatsan saa kauniisti näkyviin. Tärkeintä on, että olosi on mukava.
6. Ota mukaan rekvisiittaa
Oletko hankkinut vauvalle jo ensimmäisen kenkäparin tai pehmolelun? Ota kuvauksiin mukaan jotakin kaunista ja sinulle tärkeää, joka liittyy tulevaan vauvaan. Näin kuviin saa vaihtelua ja sinä saat pienen lepohetken valokeilasta!
7. Ikuista kuviin koko perhe
Raskauskuvien tähti on tietenkin odottava äiti ja hänen pyöristyvä vatsanseutunsa. Raskaus ja pian syntyvä lapsi on kuitenkin iso asia koko perheelle – ja jos mahdollista, voi olla hienoa ikuistaa vauvan lähipiiri kauniisiin kuviin. Tulevat vanhemmat voivat poseerata kuvissa yhdessä, tai äiti voi olla kuvissa tulevan vauvan vanhempien sisarusten kanssa. Tai mikset ottaisi kuviin mukaan rakasta lemmikkiäsi?
Varsinkin pienten lasten kanssa kuvatessa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että lasten kanssa kuvaaminen voi olla välillä aikamoista hulinaa. Kuvien ottamisen jälkeen jonkun muun on vahdittava heitä, jotta myös pelkät äidin kuvat saadaan otettua kiireettömästi loppuun.
8. Unohda poseeraaminen, ainakin hetkeksi
Tavallisten poseerauskuvien lisäksi siirrä katseesi poispäin kamerasta: Kun yrität hetkeksi unohtaa kameran, rentoudut ja kuvista tulee luonnollisempia. Myös maha tulee kuvissa paremmin esille silloin, kun kuvattavan kasvot eivät ole se, mihin katsoja kiinnittää ensimmäiseksi huomionsa. Katso ulos ikkunasta, kävele ulkona, kerää kukkia ja asettele niitä käsiisi kimpuksi, ihastele ilta-aurinkoa tai tuoksuttele omenapuun kukkia. Etenkin perhekuvissa täydellistä sommittelua tärkeämpää on perheenjäsenten vuorovaikutus: hassutelkaa, iloitkaa ja hellikää yhdessä kameran edessä.
9. Jos ujostuttaa, kokeile mustavalkokuvia
Varsinkin muuttuvaa vatsaa kuvattaessa monet ovat hyvin tietoisia vartalonsa pienistä kauneusvirheistä: erilaiset arvet, ihon kalpeus, punoittavuus ja verisuonet voivat mietityttää värivalokuvissa. Jos kuva paljaasta vatsasta kuitenkin kiinnostaa, kokeile tässä tilanteessa mustavalkokuvia: niissä ihon poikkeamat voivat kadota kokonaan, tai ainakin ne erottuvat heikommin. Muista myös, että esimerkiksi raskausarvet ovat osa matkaa, jonka sinä ja vauva koette yhdessä – ehkä ne kannattaa tallentaa.
Lähteet: The photo argus, Expert photography, Clickin moms
Jaa oma kokemuksesi