Tältä tuntui suunnittelematon kotisynnytys – Kuopuksen kotona syöksysynnyttänyt äiti kertoo
Synnytys voi alkaa hyvin äkillisesti, ja joskus sairaala on liian kaukana. Lue hurja tarina Emilian kotisynnytyksestä Belgiassa.
Synnytin toisen lapseni kotona, Brysselissä. Kotisynnytys ei ollut suunniteltu juttu, vaikka kotisynnytykset ovatkin Belgiassa yleisempiä kuin Suomessa.
Olimme muuttaneet mieheni työn perässä Brysseliin paria kuukautta aiemmin. Olin maan tapojen mukaisesti valinnut synnytyssairaalan ja oman lääkärin, joka olisi vieläpä ollut sama kuin Belgian kuninkaallisilla.
Kaiken piti olla kunnossa: synnytyskassi pakattu, esikoisen hoito järjestetty ja pyjamat huolella valikoitu.
En kuitenkaan ollut ottanut huomioon paria seikkaa.
Lue myös: Näin selätin synnytyspelon: lukijat kertovat
Ystävä joutuikin kätilön hommiin
Vaikka tiesin jo aamulla synnytyksen olevan lähellä, en arvannut kestäväni avautumiskipuja niin hyvin. Enkä olisi voinut kuvitellakaan, minkälaisen loppuspurtin tyttö ottaisi.
Liisa syntyi marraskuun 28. päivänä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä noin kello 4. Tarkkaa kellonaikaa ei ole, koska kukaan ei ehtinyt katsoa kelloa.
Ensimmäinen kunnolla kivulias supistus oli tullut yhdeksän aikaan illalla. Laskettuun aikaan oli vielä useita päiviä. Varoitin aviomiestäni, että yöllä tulisi todennäköisesti lähtö sairaalaan.
Kipeät supistukset jatkuivat, mutta niitä tuli hiljalleen. Soitin ystävälleni Helille vasta kahden jälkeen aamuyöllä. Heli oli lupautunut kaksivuotiaan esikoisemme hoitajaksi synnytyskeikan ajaksi, mutta hän joutuikin kätilön hommiin.
Pää näkyy jo
Puoli neljältä herätin aviomiehen ja ilmoitin, että nyt lähdetään. Aviomies etsi unenpöpperöisenä vaatteitaan, liian hitaasti minun mielestäni, ja ärähtelin aiheesta. Aivan turhaan. Synnytys lähti etenemään sellaista vauhtia, että hyvä kun itse pysyin kyydissä mukana.
Tuli raju supistus ja tunsin, miten lapsivesi meni. Ehdin kylpyhuoneeseen riisumaan märät pöksyt ennen seuraavaa supistusta, ja huusin samalla miehelle ja Helille, että soittaisivat ambulanssin.
Sitten supistukset ottivat vallan. En voinut muuta kuin olla kontillani kylpyhuoneen lattialla ja ähkiä. Heli tuli katsomaan minua vessan lattialle ja totesi tyynesti, että sairaalaan ei ehditä.
”Pää näkyy jo”. Keskellä supistuksia kuulin, miten mies yrittää selvittää Brysselin hätäkeskukseen ranskan ja englannin sekoituksella, että täällä synnytetään jo.
Lue myös: Näin valmistaudut synnytykseen
Ambulanssilla sairaalaan
On kummallista, miten keskellä synnytystä ehtii ajatella moniakin asioita. Liisa syntyi kahdella ponnistuksella, mutta niiden välissä ehdin miettiä, että isoveli nukkuu seinän toisella puolella. Jos se nyt herää ja seisoo pyjamassaan tuossa oviaukossa ja huutaa äitiä, niin tämä katastrofi on täydellinen.
Ehdin myös ajatella, että jos vauvalle tapahtuu nyt jotakin, me emme voi Helin kanssa mitään. Mies oli juossut alas kadulle avaamaan ovia ambulanssimiehistölle, ovisummerimme kun oli lakannut toimimasta samana päivänä. ”Rakas, älä kuole”, ajattelin.
Muistin, miten esikoisella oli syntyessään napanuora kaulan ympärillä, ja poika oli kasvoistaan mustikansininen. Onneksi huoli oli turha. Valtavan ponnistuksen myötä tyttö putkahti ulos pää ja toinen käsi edellä, kiukkuisena kuin ampiainen.
Ensimmäinen parkaisu kuului ulos kadulle asti, missä mies odotteli ambulanssia. Heli otti lapsenkinasta liukkaan vauvan vastaan ja auttoi minut istumaan lattialle. Kun ambulanssin miehistö syöksyi paikalle, minä yritin jo imettää Liisaa.
Ambulanssin ensihoitaja katkaisi kelmeänharmaan napanuoran, joka oli lakannut sykkimästä. Lääkäri tutki Liisan ja totesi sen, minkä jo tiesin, että tyttö on terve ja hyvinvoiva. Pituutta oli 51 senttiä ja painoa 3,7 kiloa.
Vauvasta näki ja kuuli heti, että ihonväri on hyvä ja keuhkot kunnossa. Sitten meidät molemmat käärittiin foliota muistuttavaan avaruushuopaan ja kärrättiin ulos kylmään marraskuun yöhön. Ambulanssi vei meidät sairaalaan, jossa lastenlääkäri tutki Liisan uudestaan, ja minä ponnistin ulos istukan.
Lääkäri oli jo valmiina tikkaamaan minut, mutta nopea synnytys ei jättänyt mitään vaurioita. Ei repeämää, ei peräpukamia. Aamuseitsemältä pääsimme tytön kanssa osastolle. Vaikka väsytti, voin hyvin.
Lue myös: Synnytyksen käynnistyminen: mistä synnytys alkaa
Äkkiä takaisin kotiin
Lähdin Liisan kanssa sairaalasta kotiin vielä samana päivänä. En erityisemmin viihtynyt sairaalassa, mikä johtui enimmäkseen erikoisolosuhteista. Belgiassa synnyttäjä ottaa sairaalaan mukaan omat vaatteet, myös synnytykseen.
Liisa oli kääritty kylpyhuoneen lattialla ensimmäiseen pehmeään vaatekappaleeseen, joka sairaalakassista oli löytynyt. Ne sattuivat olemaan verkkarihousuni, ainoat sellaiset.
Olin siis osastolla kahden hengen huoneessa mukanani t-paitoja, mutta ilman ainuttakaan housuparia. Kun vierailuaika tuli, naapurini koko suku tuli käymään, enkä minä voinut nousta sängystä peiton alta lainkaan.
Sairaalasta olisi varmaan saanut vaatteet lainaksi, mutta minulla ei ollut energiaa asian selvittämiseen. Kotiin oli myös jäänyt olkalaukkuni, jossa oli lompakko, henkilöllisyyspaperit ja kännykkä. Paperiasioiden hoito työllisti aviomiestä vielä monta päivää jälkeenpäin.
Osaston ylilääkäri myönsi kotiinlähtöluvan, vaikka yleensä Belgiassa ollaan sairaalassa 4–5 päivää synnytyksen jälkeen.
”Jos ette tarvinneet sairaalaa synnytykseen, tuskin te tarvitsette meitä nytkään”, kuului arvio.
Jälkeenpäin mietin, missä vaiheessa sairaalaan olisi pitänyt lähteä. Jälkiviisaasti on hyvä sanoa: ensimmäisestä supistuksesta.
Lue myös: Syöksysynnytys! Lue hurjat tarinat
Juttu on julkaistu Kaksplussassa 10/2008.
Jaa oma kokemuksesi