Tuore tutkimus: Keisarileikkaus vaikuttaa lapsen terveyteen
Syntymä keisarileikkauksella lisää riskiä sairastua ei-tarttuviin tauteihin sekä lihavuuteen myöhemmällä iällä, osoittaa Turun yliopistossa tehty väitöstutkimus. Yhteyden epäillään selittyvän erilaisella varhaisella mikrobikontaktilla.
Keisarileikkauksella syntyneiden lasten lukumäärä on kasvanut maailmanlaajuisesti. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa keisarileikkausten kasvu on ollut maltillisempaa kuin monessa muussa maassa. Samanaikaisesti krooniset, immuunivälitteiset, tarttumattomat taudit sekä lihavuus ovat yleistyneet länsimaissa viimeisten vuosikymmenten aikana.
Turun yliopistossa väittelevän väitöskirjatutkija Henriina Hermanssonin tutkimus osoittaa, että keisarileikkauksella syntyneillä oli enemmän astmaa ja allergisia sairauksia sekä lihavuutta 21 vuoden iässä.
Väitöstutkimuksen tavoitteena oli tutkia synnytystavan vaikutusta lapsen myöhempään terveyteen sekä selvittää, millä mekanismeilla synnytystavan vaikutukset lapsen myöhempään terveyteen välittyvät.
Keisarileikkaus vaikuttaa äidin rintamaidon koostumukseen
Lapsen varhaisen mikrobikontaktin tiedetään olevan yhteydessä myöhempään terveyteen.
Tutkimuksessa havaittiin, että keisarileikkauksella synnyttäneiden äitien rintamaidon mikrobiston koostumuksessa on eroja alateitse synnyttäneiden äitien rintamaidon mikrobistoon verrattuna. Erot rintamaidon mikrobistossa eivät selittyneet äidille synnytyksen yhteydessä annetulla antibioottihoidolla.
– Keisarileikkausten ja ei-tarttuvien tautien välistä yhteyttä on selitetty erilaisella synnytyksen aikaisella mikrobikontaktilla. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että erilainen mikrobikontakti jatkuu myös syntymän jälkeen rintamaidon välityksellä, Hermansson sanoo.
Raskauden aikainen mikrobisto ei muuttunut synnytyksen jälkeen
Odottavan äidin suoliston mikrobiston tiedetään muuttuvan ja tulehdusta lisäävien bakteerien suhteellisen osuuden lisääntyvän raskauden aikana.
Tutkimuksessa todettiin, että nämä raskauden aikaiset muutokset äidin suoliston mikrobistossa säilyivät lähes muuttumattomana synnytyksen jälkeen.
Lisäksi äidin verestä mitattujen tulehdusta lisäävien välittäjäaineiden pitoisuudet nousivat raskauden jälkeen ja ylläpitivät siten elimistön tulehduksellista tilaa raskauden päättymisen jälkeen.
Tutkijat painottavat, että mikäli keisarileikkausten määrä pysyy tulevaisuudessa entisellään, tulisi selvittää turvallisia keinoja varhaisen mikrobikontaktin muokkaamiseen.
– Yksi keino tähän voisi olla erilaiset probioottivalmisteet raskaus- ja imeväisaikana. Probioottivalmisteella tarkoitetaan eläviä mikrobivalmisteita, jotka voivat tukea suoliston hyödyllistä mikrobistoa. Lisää tutkimusta aiheen saralta kuitenkin tarvitaan, toteaa Hermansson.
Kommentit (7)
Tyttäreni syntyi sektiolla vuonna 2006 ja on kärsinyt selittämättömistä vatsakivuista jo vuodesta 2009. Useasti olen miettinyt, olisiko tilanne toinen, jos hön olisi syntynyt alatiesynnytyksellä ja saanut siinä toisenlaisen mikrobiston. Hyvä, että tätäkin asiaa tutkitaan
Eiköhän suurin merkitys ole imetyksellä. Oma hätäsektiolla syntynyt, mutta lähemmäs 2 vuotta pienenä imetetty, nykyään teini ainakin on todella terve ja myös pitkä ja hoikka nuori. Toki ehtii varmaan muutamassa vuodessa lihoa ja sairastua astmaan, että täyttää 21-vuotiaana tämän tutkimuksen tuloksen. Järkyttävää äitien syyllistämistä TAAS.
Siis miten tässä syyllistetään äitejä jos kerrotaan faktoja/ tutkimustietoa? Jos tulee hätäsektio niin sille ei mitään voi. Mutta tutkimustieto viittaa siihen, että turhia suunniteltuja sektioita on hyvä välttää.
Se mitä juuri sinun apselle tulee tai ei tule, ei kerro koko totuutta. Tarvitaan paljon dataa, jotta tiedetään miten todennäköistä jokin asia on.
Huolestuttaa tämä nykytrendi kun dissataan tiedettä ja dataa, koska itsellä/kaverilla/naapurilla jne asiat on niin tai näin.
Siililekin selvä on, että lääkefirmat tarvitsevat rahaa. Ja alatien synnytys ja Ceisari ei vaikuttaa mitenkaan väitettyn hypoteesiin. Mutta mitä ka ei tekisi, että setä firmat saisivat kasvatettua hyvinvointia.
Puhutaan synnytyksen jälkeisestä suoliston mikrobistosta, mutta puhutaanko siis sektiosta? Enkä nyt takerru siihen, onko sektio synnytys vai ei, mutta vähän epäselvästi ilmaistu, kun jokainen raskaus päättyy synnytykseen.
Sitten kuitenkin pohditaan probiootteja keisarileikkauksen yhteydessä.
Kolmen sektion jälkeen yhdellä allergioita( samat jotka itsellä ).
Muuten täysin terveitä lapsia kaikki.
Ensimmäistä yritettiin alateitse ja ahtaiden lantioden takia hätäsektio.
Kaksi seuraavaa suunnitellut sektiot.
Mieluummin allergioita kuin hapenpuutetta syntyville lapsille.
Itsellä 6 leikkauksella tullutta lasta. Ei ylipainoa, eikä myöskään terveysongelmia. Pulloruokinnallakin vielä kasvaneita. Kukahan noihin tutkimuksiin osallistuu.