Lukijan dramaattinen synnytystarina: ”Lopetin hengittämisen”

”Neidin laskettu aika oli ollut perjantaina 20.5., mutta synnytys käynnistyi lapsivesien menolla puoliltaöin viikkoa myöhemmin, 27. päivä perjantaina. Lähdimme mieheni kanssa sairaalaan omalla autolla jo samana yönä, koska lapsivesi oli mielestäni vihertävää. Meillä meni pari tuntia ennen kuin pääsimme sairaalaan, ja matkalla alkoivat supistukset, jotka voimistuivat vähitellen.

Perjantain aikana ei ollut erikoisempia tapahtumia. Supistuksia oli, mutta pärjäsin miedoilla kipulääkkeillä, asentohoidoilla ja lämpimällä suihkulla. Perjantai-iltana supistukset voimistuivat ja lopulta päädyin pyytämään epiduraalipuudutusta, koska ponnistusvaihe ei ollut vielä lähelläkään. Omat supistukset olivat hyvät ja sain myös supistuksia voimistavaa lääkettä, epiduraalin jälkeen pystyin nukkumaan jopa muutaman tunnin yöllä.

Lauantaiaamuna sain jälleen supistuksia voimistavaa lääkettä, joka tehosi voimakkaasti ja minulla oli kunnon supistukset ja voimakkaat kivut. Kehoni valmistautui hitaasti synnytykseen. Sain monenlaista kivunlievitystä, sekä lääkkeellistä että muitakin vaihtoehtoja.”

Toisen kerran epiduraalia

”Alkuillasta lauantaina olin jälleen kivuissani supistuksista. Kokeilin montaa vaihtoehtoa ja niiden jälkeen päädyin jälleen epiduraalipuudutukseen. Tällä kertaa epiduraalista ei ollutkaan apua ja myöhemmin selvisi syy siihen. Koska puudutuksen laittamisessa oli ollut ongelmia, kipulääke ei tehonnutkaan toivotulla tavalla.

Supistukset olivat todella voimakkaat ja aloin olla todella väsynyt. Olin nukkunut kunnolla viimeksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä, syönytkin viimeksi torstai-iltana. Lapsivedet olivat menneet puoliltaöin juuri ja juuri perjantain puolella, olimme lähteneet sairaalaan perjantaiyönä klo yhden maissa. En pystynyt syömään tarpeeksi, koska ruoka ei yksinkertaisesti maistunut ja oksensin välillä supistusten takia, ruoka ei siis pysynyt sisällä. Myöskään nesteet eivät pysyneet, vaan nekin pyrkivät pois.”

Ei kivutonta hetkeä

”Supistukset tuntuivat hyvin voimakkaasti selässä, tarkemmin sanottuna alaselässä. Selkäni on välillä kipuillut ristiselän skolioosin takia, mutta sellaista selkäkipua en ollut vielä koskaan kokenut. Tähän asti supistukset olivat olleet aaltomaisia, välillä miedompi vaihe ja välillä voimakkaan kivun vaihe. Siinä vaiheessa iltaa en enää kunnolla erottanut supistuksen miedompaa vaihetta, vaan tunsin olevani voimakkaan kivun aallon harjalla aivan liian pitkiä aikoja. Koska en erottanut supistuksen miedompaa vaihetta, en pystynyt valmistautumaan supistuksen vastaanottamiseen enkä voinut välillä kerätä voimia seuraavaa supistusta varten. Supistukset tuntuivat hyvin pitkiltä eikä niiden välissä ollut tarpeeksi pitkää kivutonta hetkeä.

Pyysin lääkärin luokseni. Hänen kanssaan pohdimme sektion mahdollisuutta. Hän suositteli, että odottaisin sunnuntaiaamuun, jolloin koko leikkaustiimi olisi jo valmiiksi paikalla. Suostuin tähän vaihtoehtoon ja yritin kestää vielä aamuun asti. Tässä vaiheessa kellon viisarit näyttivät puoltayötä eli vuorokausi oli vaihtumassa sunnuntain puolelle. Tämä tarkoitti sitä, että lapsivesien menosta oli kulunut kaksi vuorokautta, ja olimme olleet synnytyssalissa melkein saman verran. Vauva oli voinut koko ajan hyvin eikä hänellä ollut hätää missään vaiheessa.”

Voimat loppuvat

”Yritin vielä kestää supistusten, huonon olon ja väsymyksen keskellä. Huusin, vaikeroin ja kiroilin kivusta ja yritimme yhdessä mieheni ja kätilön kanssa löytää ratkaisuja supistuksiin. En kuitenkaan enää jaksanut, vaan pyysin jälleen lääkärin luokseni. Itkien selitin hänelle uudestaan tilanteeni, jonka jälkeen hän tutki minut. Kohdunsuu ei ollut kuin 6, korkeintaan 7 cm auki ja tämäkin eteneminen oli pysähtynyt lauantaipäivän puolella. Hetken mietittyään hän ehdotti minulle kiireellistä sektiota, johon suostuin.

Sairaalan henkilökunta sai leikkaustiimin kokoon reilussa puolessa tunnissa, ja minut siirrettiin leikkaussaliin. Mieheni sai tulla mukaan. Minulle laitettiin jälleen epiduraalipuudutus. Jälleen oli ongelmia, koska nukutuslääkäri ei saanut ensimmäisellä kerralla minulta tuntoa pois ja kärsin edelleen kivuista. Toinen kerta onnistui, ja huokaisin helpotuksesta, kun supistukset loppuivat. Leikkaus alkoi eikä mennyt kauaakaan, kun terve tyttö saapui maailmaan, sunnuntaina 29.5., klo 1.37. Hänet puhdistettiin ja tuore isä sai katkaista napanuoran. Hän sai tytön syliinsä ja toi vauvan näytille.”

Hengitys lakkaa

”Tänä aikana oli kuitenkin jotain mennyt pieleen. Minä olin menettänyt kaksi litraa verta ja olin shokissa. Muistan, kuinka ylävartaloni tärisi shokissa ja oloni muuttui sekavaksi. Sekavasta olosta huolimatta muistan, kuinka nukutuslääkäri laittoi toisen kanyylin käsivarteeni ja sain jotain lääkettä. Mieheni lähti viemään tyttöä heräämöön ja minä jäin vielä paikattavaksi. Minutkin siirrettiin heräämöön. Muistan nukahtaneeni ja heräsin siihen, kun heräämön hoitaja herätteli minua, koska olin lopettanut hengittämisen. Pääsin kuitenkin aika pian heräämöstä lapsivuodeosastolle mieheni ja tyttäremme luo.

Rakas pikkuneiti syntyi siis yhdeksän vuorokautta lasketun ajan jälkeen täysin terveenä, ja hänen synnytyksensä kesti kaksi vuorokautta, 50 tuntia. Vaikka tyttäremme synnytyksessä oli monia ikäviäkin vaiheita, minulle ei onneksi jäänyt traumaa tai pelkoa.”

Murmeli1989