Synnytyskertomus: Synnytystä seurasi hurja verenvuoto
Sandran synnytys meni hyvin, mutta sen jälkeen hänen tilansa meni nopeasti kriittiseksi. Äiti näki pienen tyttärensä vasta 11 tuntia synnytyksen jälkeen.
”Minulla oli laskettu aika 10.4.2015, ja 23.4.2015 synnytys laitettiin vihdoin käyntiin. Lapsivettä oli alkanut tihkua kaksi päivää aikaisemmin mutta koska kaikki oli hyvin jouduimme vielä odottamaan. Olin synnäriin tullessa kolme senttiä auki ja sain oksitosiinitippaa.
Pian supistukset jo tuntuivat. Olin etukäteen suunnitellut ainoastaan sen että halusin kylpyyn, mutta koska lapsivettä oli tihkunut jo yli vuorokauden en saanut.
Ilokaasusta tuli paha olo
Kun olin kuusi senttiä auki pääsimme synnytyssaliin. Silloin kivut olivat jo melko kovat ja sain kokeilla ilokaasua. Siitä tuli todella paha olo joten muutaman tunnin päästä pyysin epiduraalia sen sijaan.
Tunsin jo silloin kovaa painetta vaikka olin vain 7 cm auki. Huoneessa oli opiskelija joka ei ymmärtänyt eikä osannut auttaa tähän joten oli vain pakko ”pidätellä” ponnistusta.
Epiduraali auttoi vain hetken mutta sen jälkeen olin jo melkein täysin auki, joten en saanut enää uutta.
Illalla oli vihdoin aika ponnistaa. Ponnistin tunnin ja kun vauva ei päässyt ulos enkä enää jaksanut itse, puolenyön aikaan lääkäri tuli auttamaan imukupilla. 00:17 tyttäreni syntyi, kuuden tunnin synnytyksen jälkeen, mutta sitten kaikki meni nopeasti huonoksi.
Tilanne meni kriittiseksi
Tyttö voi hyvin mutta istukka ei tullut itse ulos eikä supistuksia enää tullut. Kun istukka vihdoin saatiin ulos riekaleina alkoi iso verenvuoto.
Tyttäreni annettiin nopeasti isälle ja huone vilisi ihmisiä. Näin peilikuvani kattolampussa ja kaikkialla oli verta. Sain lääkkeitä ja jotain juotavaa. Tähän asti verta oli tullut melkein kolme litraa.
Kuulin miten lääkäri huusi käskyjä ja yhtäkkiä tilanne oli kriittinen. Yritin pysytellä hereillä ja kun suljin silmäni hetkeksi joku heilutteli minua heti.
Mies ja vauva vietiin pikaisesti pois ja minut vietiin vauhdilla leikkaussaliin. Tärisin, mutta ei pelottanut koska en ehtinyt ymmärtää mitään. Viimeinen asia jonka kuulin oli lääkärin huuto puhelimeen että veripussit täytyy saada nopeammin paikalle.
Hoitaja sanoi hyvää yötä ja kaikki meni mustaksi.
Verenhukka yli neljä litraa
Heräsin heräämössä yksin kolme tuntia myöhemmin, sängyn laidalla istui sairaanhoitaja. Niitä oli aina kaksi, yksi vieressä koko ajan tarkkailemassa ja yksi tekemässä työtehtäviä parin metrin päässä. Kello oli neljä yöllä. Verenvuotoa 4.2 litraa.
Tärisin edelleen. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin vettä, koska en ollut saanut juotua mitään koko synnytyksen aikana. Kerran vartissa kätilöni tuli painamaan vatsaa ja tarkistamaan verenvuotoa.
Kukaan ei ollut kertonut miehelleni, että selvisin. Aamulla sain soittaa hänelle ja itkimme yhdessä puhelimessa.
Vasta yhdeltätoista sain tavata tytärtäni toisen kerran. Kolmelta pääsin heräämöstä pois ja tämän jälkeen uusi elämä kolmistaan sai vihdoinkin alkaa.
Hänen nimeksi tuli Saga, mikä ruotsiksi tarkoittaa satua, koska hän on oma satuprinsessamme.”
Kirjoittajan blogi: sandravaihela.wordpress.com
Lue muita synnytystarinoita:
5 päivää kipua ja komiikkaa
Pitkiä vokaaleja ja mielikuvaharjoituksia
Pelkoa ja onnistumisia synnytyssalissa
Jaa oma kokemuksesi