16.07.2013 Päivitetty 15.06.2021

Synnytyskertomus vuosimallia 1975

Elettiin vuotta 1975. Odotin ensimmäistä (ja ainoaksi jäi) lastani.

Teksti
Toimitus
Kuvat
Kristiina Kurronen / SKOY

Elettiin vuotta 1975. Odotin ensimmäistä (ja ainoaksi jäi) lastani.

Odotusiaka venyi eilusti yli ja lopulta lääkäri lähetti minut synnytyssairaalaan lappu kädessä jossa luki: Sikiö on luustoltaan ja kooltaan yliaikaien, heti käynnistykseen.

Minut ohjattiin 3 hengen huoneeseen ja matkalla sinne näin kuin äitejä oli käytävät täynnä. Ihmettelin ja sain kuulla että monta osastoa on suljettu, syytä en muista mutta ilmoitin omaisilleni että jos joudun käytävälle älkää vaan tulko katsomaan, se on minulle suuri häpeä.

 

No näin ei kuitenkaan käynyt vaan pääsin huoneeseen ja oikein ikkunan viereen mutta mitään käynnistystä ei kyllä tapahtunut. Joka aamu lääkärikäynnillä lääkäri pysähtyi kohdalleni ja sanoi ääneen: ”ai tässä on se epäkypsä” ja jatkoi matkaansa…..Kolmantena aammuyönä joku potkaisi huoneemme oveen ja kuulin ”älkää ponnistako” huudon. Pelästyin ja samalla tunsin että nyt minullakin tapahtui jotain. Tulikohan sieltä kuollut lapsi ajattelin kun jotain tuli, mutta mitään ei valunut eikä mitään ääntä kuulunut. Samassa huoneessa oli rouva joka oli saanut kolmannen lapsen ja hänelle sanoin mitä ajattelin. Hän tuli katsomaan ja sanoi älä liiku ja lähti hakemaan hoitajaa. Hän palasi takaisin ja sanoi hyvin vihaisena: Hoitajat sanoi ettei nyt kerkiä nyt on aamupalaveri. Minä sanoin että nyt on tultava ja kohta sieltä hoitaja tulikin. Hän nosti peitettä ja samalla sänky lähti. Sänkyäni vetäen hän huusi soittakaa 4 ja varatkaa seiska jne.

 

Matkalla synnytyshuoneeseen olin hyvin rauhallinen ja ajattelin että ehkä nyt en ole enää epäkypsä. Synnytyshuoneessa oli väkeä ja minulle laitettiin tippa käteen joka ei ensi kerralla onnistunut ja lääkäri tuumas että vaihdetaanpa kättä. No sekin vielä muistan ajatelleeni kun pelkään piikkejä edelleen. Kun tippa oli laitettu joka sai aikaan keinopoltot (omia ei ollut koskaan ollut ainuttakaan) laitettiin lapsen päähän piikki jolla saatiin häneltä verinäytteitä joita kiikutettiin labraan ja saatiin tietoa miten lapsi voi. Se, mikä huoneessa oli tullut oli kuin tiivistä purkista ulos tullut hernesoppa joka oli niin paksua ettei se mihinkään valunut. No siinä sitten huudettiin kun tekopolttoja alkoi tulla tiuhaan tahtiin. Kätilö olisi hieronut selkääni mutta kielsin sillä selkäni oli tulessa enkä kestänyt kenenkään kosketusta.

 

Lääkäri sanoi että minulla on 4 h aikaa synnyttää ja jos se ei sinä aikana tule, leikataan. Vatsaa ei keretty tyhjentää joten ponnistuksen tarve tuli jo ulostamisen tarpeesta. Niinpä minun käskettiin ponnistaa ja sieltä tuli niin ulosteet kuin lapsikin. Synnytystä avustettiin leikkaamalla tilaa ja sen ompeleminen veikin taas pitkän ajan sekä toipuminen oli vaikeaa kun en voinut ollenkaan kävellä. Lapsi oli suuri 4kg 250 g ja 54 cm. Minä olen 160 cm pieni ihminen. Sanottiin että oli niin kiire että oli pakko ponnistaa vaikka kohdun suu ei ollutkaan tarpeeksi auki ja sitä autettiin leikkaamalla lisää tilaa. Tämän jälkeen alkoi kahden kätilön kina. ”Napanuora oli kaulan ympäri”, eikä ollut, kyllä oli…

 

No lopusta en tiedä oliko vai ei mutta lapsi voi ihan hyvin. Olin äärettömän onnellinen ja helpottunut että enää en ole epäkypsä. Mitä vielä seuraavana aamuna lääkäri tuumas että eikö rouva voisi jo lähteä kotiin….Siis olin sairaalassa yhden yön synnytyksen jälkeen ja lapsi oli ensimmäinen, olin niin ommeltu etten pystynyt kävelemään. Niin sitä sitten vaan oli lähdettävä kotiin. Mieheni tuli hakemaan ja kun lasta puettiin huomasi hän että kortti joka oli ollut sängyn päässä ei voinut olla tämän lapsen koska synnytyspaino oli vain kolmisen kiloa. Tätä asiaa kun siinä selviteltiin hoitaja hermostui ja juoksi hakemaan oikean kortin ja valitti vahinkoa. Mieheni kysyinkin vaihtuiko lapsikin? Olisittepa nähneet hoitajan naamaa.

 

Kotiin menosta en muista yhtään muuta, kuin että vahtimestari huolehti minusta sillä aikaa kun mies haki autonsa oven eteen. Olin monta päivää sängyn omana ja päätin että tämä oli kyllä nyt tässä. Enää en halua kuulla olevani epäkypsä enkä tuntea häpeää kun lääkäri sitä ääneen toitotti. Nyt siitä on 37 v ja ”lapsi” voi hyvin ja jäi edelleä mainituista syistä ainoaksi.

 

Vieläkin tekee pahaa tuo sana ”epäkypsä” ja mitä tarkoittaakaan vierihoito??

 

Kaksplus keräsi talvella 2013 lukijoiden synnytyskertomuksia, ja ne julkaistiin Kaksplus-lehdessä sekä Kaksplus.fi-sivustolla.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X