Synnytystarinat 17.07.2013 Päivitetty 17.06.2021

Viiden lapsen äidin synnytyskertomukset

Viisi omanlaatuista synnytyskertomusta.

Teksti
Toimitus
Kuvat
SKOY

Esikoisen synnytys:

3.12.2004 illalla katseltiin miehen kanssa töllöä ja sanoin siinä n klo 22.00 että taidan painua pehkuihin kun jotenkin tuntuu, että tulee lähtö huomisen aikana. No, nukkua olin ehtinyt tuonne klo 02 asti yöllä, jolloin alkoi supistella kipeästi ja noin 5min välein.Yritin nukkua siinä mutta ei siitä mitään tullut. Siksi nousin ylös noin klo 04.00 ja menin töllöä katselemaan.

Mies heräili 7.00 aamulla jolloin menin käymään suihkussa ja siellä tulikin oltua ainakin tunti, jonka jälkeen söin aamupalaa. Kello 11.30 päätettiin lähteä kohti sairaalaa kun tuntui että olisi varmaan viisasta jo lähteä. Sairaalaan tullessa klo 12.00 tehtiin sisätutkimus, jossa huomattiin että olen jo 5cm auki. Käyrän oton jälkeen mentiin saliin jolloin kello oli muistaakseni 13.00. Siellä sitten vaan kulutettiin miehen kanssa aikaa juttelemalla niitä näitä.

Tuossa klo 14.24 tuntui siltä, että olisi ollut kova kakkoshätä, jolloin kätilö teki tutkimuksen ja sanoi, että voit ruveta ponnistamaan kun siltä tuntuu. Ponnistaminen alkoikin sitten klo 14.30, ja tyttö syntyi mitoin 3460g ja 48cm klo 14.54, 4.12.2004. Synnytyksen kesto oli 13h 5min.

 

Kakkosen synnytys:

27.12.2005 katseltiin taas miehen kanssa jotain leffaa illalla töllöstä ja siinä oli supistellut tunnin verran aika kipeästi, mutta kun menin nukkumaan ne loppuivat, ja nukuin kuin tukki koko yön heräämättä.

Aamulla n klo 11 neuvolantäti soittaa ja kysyy, että pääsisinkö käymään siellä tänään klo 14.00. Tokaisin vain, että en tule, koska menen tänään synnyttämään.

Siinä sitten kulutettiin aikaa esikoisen kanssa leikkien ym tehden.

Noin klo 15.00 alettiin ruokaa tekemään, jolloin ei vieläkään ollut mitään tuntemuksia kuin tosi lievistä suppareista, jotka ei edes sattunut ollenkaan. Mutta sitten kun piti ruveta syömään, niin siitäkös ne supparit sitten alkoi tulla kovana, enkä tiennyt miten päin olla. Kello oli tuolloin 16.00, ja ei kun menoksi sitten vaan. Klo 16.42 oltiin sairaalassa jossa tehtiin sisätutkimus. Selvisi, että nyt äkkiä saliin tämä tulee nyt, vauvan pää oli jo tuloillaan! Siinä sitten minua kärrättiin kiireellä synnärille, ja kiellettiin ponnistamasta. Heti kun synnytyssaliin pääsin, en jaksanut pidätellä enää, vaan oli pakko antaa tulla. Tyttö syntyi mitoin 3580g ja 50cm klo 16.50, 28.12.2005. Synnytyksen kesto oli 4h.

 

Kolmosen synnytys:

10.01.2007 mies tekee lähtöä töihin klo 05 aikaan aamulla, ja kysyy mun vointiani. Sanon vain, että voi mennä töihin, ei tämä tänään synny, ja jatkoin uniani.

Heräiltiin sitten tyttöjen kanssa siinä 10-11 aikaan, ja oli jotenkin hassu olo koko aamun.

Sitten päätin soittaa myös miehelle, että ehkä olisi parempi tulla pian kotiin, kun on jotenki niin omituinen olo kokoajan. Ja ettei hänen kannata kovin kauas ainakaa lähteä ajelemaan.

No mies tulee kotiin siinä klo 13.00, jolloin oli jo ruvennut pieniä kivuttomia suppareita tulemaan. Niitä tuli koko ajan vaan 5min välein, eikä ne edes sattunut, ja mietin että koskahan sitä viitsisi lähteä. Päätettiin sitten, että lähdetään viimeistään klo 14.00, olkoot tilanne mikä tahansa. Tuo oli kyllä hyvä päätös. Sairaalaan kun pääsin klo oli 14.30 ja käyrällä makoilin semmoiset 30 min, jonka jälkeen tehtii taas sisätutkimus. Olin 5 cm auki ja sitten lähdettiin saliin päin ja suppareita tuli edelleen vain 5 min välein. Mutta kun saliin päästiin, niin alkoi tapahtua rytinällä. Aukesin sinne 10 cm:iin noin puolessa tunnissa, sitten meni vedet klo 15.40. Tyttö tuli mukana ja jouduin melkein itse nappaamaan tytöstä kopin, kun kätilö oli just sillon etsimässä lääkäriä puhkaisemaan kalvoja vauhdittaakseen synnytystä.Tytön mitat olivat 3900g ja 50cm klo 15.40, 10.01.2007. Synnytyksen kesto oli 3h 35min.

 

Nelosen synnytys:

Minulle oli sovittu käynnistyspäiväksi 25.3, jolloin menin klo 9.00 Tyksiin. Ensin siellä mitattiin paineet ja ultrattiin vauva. Vielä olisivat lähettäneet minut kotiin kun vauvalla kaikki hyvin, vaikka viikkojakin oli jo 42+1. Sanoin, että en lähde täältä, ennen kuin vauva on syntynyt, ja sainkin sitten jäädä sinne.

Saliin pääsin noin klo 11.00, jossa ei tapahtunu aluksi yhtään mitään.Mutta kun 10 minuuttia oli kulunut kalvojen puhkaisusta, niin johan alkoi tapahtua. Klo 11.40 alkoi ne kovat supparit ja ponnistustarve alkoi klo 12.20. Poika oli ulkona klo 12.29 mitoin 4800g ja 52cm, 25.03.2008 Synnytyksen kesto oli vain 50min!

 

Vitosen synnytys:

Nelosen synnytyksen jälkeen oli puhetta, että jos seuraavan saat, se käynnistetään ennen laskettua jos ei itse tule ulos sitä ennen.

Mua oli supistellut viidennessä raskaudessa jo rv 29 asti kipeästi. Paikat oli auki 5cm jo rv 33, jonka takia piti popsia myös lääkettä, ettei vielä syntyisi.Yliajalle oltaisiin varmaan menty, jos ei olisi käynnistetty rv 39+3.

18.11. minulla oli Tyksiin aika klo 8.25, jossa tehtiin taas ne samat mittaukset ja ultraukset. Sen jälkeen oli taas odottelua, koska saliin pääsee. Saliin pääsin joskus 10-11 aikaan ja silloin puhkaistiin taas kalvot, ja ooteltiin alkaako tapahtua mitään. No sillä ei ollut mitään vaiktutusta, ei tullut supistuksia lainkaan. Klo 13.47 alkoi tapahtua, ja rytinällä mentiin loppuun asti.Poika syntyi klo 14.32 mitoin 4160g ja 53cm, 18.11.2009. Synnytyksen kesto oli 45min.

 

Kaksplus keräsi talvella 2013 lukijoiden synnytyskertomuksia, ja ne julkaistiin Kaksplus-lehdessä sekä Kaksplus.fi-sivustolla.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X