aina vain sinun

Näin tarinaa vastaavan unen kuukausi sitten, päätin kirjoittaa sen tänne jakaakseni uneni =)

Olin miespuolisen ystäväni kanssa baarissa ja juttelimme töistä ja rahasta. Olimme juoneet jo kahdet vahvat drinkit ja päätimme lähteä paikasta, viettämään iltaa hänen kämpälleen. Meillä oli todella hauskaa, törmäilimme humalassa kerrostalon porraskaiteisiin ja kun lopulta pääsimme ovelle huokaisimme helpotuksesta.
Mies asui yksinään kämpässään, eikä hänellä ollut vakituista työtä tai kämppistä, perheestä puhumattakaan.
Hän käski olevani kotonani ja istutti minut vaalealle nahkasohvalle, johon oli räiskynyt punaviinitahroja.
Hän vaelsi vaivalloisesti keittöstä, tuoden meille lasilliset punkkua ja jatkoimme samasta puheenaiheesta.
Olimme jutelleet miehen kanssa jo monta tuntia ja kello oli jo yli puolenyön, ajattelin lähteä kotiini sillä minun piti ruokkia hamsterini, mutta mies käski minua jäämään luokseen, eikä antanut minun lähteä Helsingin yöhön.
Kangassohvalle istuessani, tunsin miehen tuijottavan auliisti rintojani, ne olivat toki suurehkot ja rintaliivini näkyivät valkoisen pitsipaidan läpi.
Katsoimme toisiimme muutaman sekunnin, oli niin hiljaista, että melun kuuli jopa keskustasta.
Hän otti kädestäni punaviinilasin ja työnsi ne kauemmas sohvapöydän reunaan. Hän otti kiinni haparoiden kädestäni ja lopulta kurottautui suutelemaan minua. Suutelimme monia kertoja ja lopulta hän kantoi minut sylissään makuuhuoneeseensa, joka oli yllättävän suuri muihin huoneisiin verrattuna.
Hän laski minut pehmeälle satiinipäällysteiselle sängylle ja laskeutui raottamaan pitsipaitani reunusta.
Hän näykki minua korvanlehdistä ja siirtyi nuolemaan kaulaani, samalla kun yritti epätoivoisena avata rintaliivieni hakasta. Olimme molemmat täydellisen kiihotuksen vallassa.
Hän nuoli nännini ympärystä ja puri sitä hellästi hampaillaan, se tuntui ihanalta. Lopulta mies siirtyi kielellään alaspäin, hän nuoli minua sisäreisistä kiimaisesti, ja avuttomana katsellessani hän tajusi että olin jo kyllästynyt, halusin jotain vielä seksikkäämpää.
Hän avasi lyhyen minihameeni vetoketjun, ja heitti sen vasten seinää, hän silitti kumpuani päältä ja huomasin hänen näkevän olevani jo täysin märkä.
Mies otti hampaillaan kiinni alushousujeni reunasta ja veti ne alas muutamassa sekunnissa. Lopulta en enää hallinnut tilanteen kulkua, ja päätin vain rentoutua hiljaa, painoin pääni pehmeään tyynyyn ja annoin miehelle täyden vapauden kosketella minua.
Hän raotti häpyhuuliani ja näykki välilihaa, olin jo lähellä orgasmia. Kieli tavoitti herkän alueeni, nimittäin turvonneen klitoriksen. Hän nuoli sitä hetken mielijohteesta, kiusoitteli hetken ja lopulta siirtyi yläpuolelleni. Näin hänen suuren peniksensä, mietin jo ettei se mahtuisi pieneen reikääni, mutta päätin miehen yrittää.
Tunsin kuinka jäykkä ja paksu elin työntyi sisälleni hitaasti ja kivuliaasti. Penis saavutti pohjan ja hän alkoi runkata minua kevein painoin, välillä lopetimme huohottaen hengästyneinä, mutta aina taas jaksoimme jatkaa.
Ilta oli yksi ihanimmista, huokaisin, kun kävimme nukkumaan...


Tällaisen unen siis näin, ei ole tullut vielä kunnolla toteutettua, mutta katsotaan sitten... ;)
 

Yhteistyössä