Ilta Jukolassa

Vietettiin yöttömän yön suurinta suunnistusjuhlaa Jukolan Viestiä Pohjanmaan lakeuksilla Lapuan Simpsiönvuorella. Olin paikalla ihan vain turistina, koska jalkavaivaisena en voinut juosta kisassa.

Venlojen viesti oli alkamassa, kun asetuin retkituoleineni mäenrinteeseen katsomaan, kun nuoret gasellimaiset tytöt kirmaisivat laskettelurinteen loivaa alarinnettä metsän kätköihin. Ilma oli mitä parhain, lämmintä reilut parikymmentä astetta ja todellisen kesäinen iltapäivä.

Otin repustani eväät ja paistattelin päivää kahvia ja voileipiä maistellen kun ensimmäiset tytöt juoksivat vaihtoon.
Kilpailijat makasivat huohottaen nurmella ja seurasin lähietäisyydeltä heidän hiestä kiilteleviä kasvojaan ja kiivaan hengityksen tahtiin ylös-alas liikkuvia rintojaan. He olivat kuin rakastelun jälkeen selällään kaikkensa antaneena.

Toisen osuuden aikana saapui kisa-alueelle melkoinen ukkoskuuro. Repussani oli sadeviitta, joten minun ei tarvinnut lähteä mihinkään odottaessani kärkeä seuraan vaihtoon.
Sade oli tehnyt omat jekkunsa kilpailijoille. He olivat läpimärkiä. Ohut suunnistuspuku oli liimautunut ihoon kiinni paljastaen entistä paremmin seksikkäät vartaloitten muodot.
Muutamilla oli vaaleat asut, jotka märkinä olivat lähes läpinäkyviä, eikä kellään ollut runsaita alusasuja lämpöisenä kesäpäivänä.
Ahmin silmilläni maassa makaavia venloja, joilla oli vain pikkuhousut suunnistuspuvun alla lantion ja häpykummun peittona.
Aivan lähellä nurmella makasi solakka tumma kaunotar täysin valkoisessa suunnistusasussa. Hänen ihonsa kuulsi läpimärän puvun alla ja reisien yhtymäkohdassa erottui selvästi tumma kolmio. Samoin rinnat olivat liimautuneet märkään kankaaseen ja nännit nousivat terävinä huippuina hengityksen tahtiin. Hänellä ei ollut mitään asunsa alla, kun hän makasi selällään jäsenet levällään. Miehinen kiihko valtasi minut, kun katselin hänen seksiä tihkuvaa vartaloaan.

Viesti eteni rajun kilpailun merkeissä päätökseensä ja varmankin taitavimmat venlat juhlivat voittoa maalialueella, kun kävelin kohti ravintolatelttaa. Sain annokseni lautaselle, spagettia ja jauhelihakastiketta. Etsin sopivaa vapaata pöytää, kun huomasi syrjäpöydässä tutun oloisen hahmon. Punatukkainen, paksu palmikko niskassa, sehän taitaa olla Satu kotikyliltä, tuttu vuosien takaa. Missähän joukkueessa hän mahtaa nykyisin juosta, ajattelin mennä kysäisemään.
– Hei Satu! Sanoin, kun olin hänen takanaan. Tyttö käänsi päätään ja vastasi hymyillen.
– Tarkotatko mua? Mä olen kyllä Venla.
– Anteeksi, mä luulin sua erääksi tutuksi kotinurkiltani, vastasin nolona.
– Eihän se mitään. Istu pöytään, jos vaikka tultais tutuiksi. Ehdit sä sen Sadun löytää myöhemminkin. Tyttö viittasi penkkiä.
– Sopiihan se, vastasin istuessani tyttöä vastapäätä. Mites se juoksu kulki?
– Se sujui liiankin hyvin, joten taas sähläsin muutamalla rastilla liian kovan vauhdin takia. Menin reippaasti ohi pari kertaa ja sitä rataa. Mutta lopputulos osaltani onnistui, tavoite oli sadan joukkoon ja loppusuoralla pääsin tavoitteen alle nipin-napin.

– Anteeksi edelleen, mä unohdin ihan esitellä itseni, mä olen Jussi tuolta Jyväskylän läheltä. Olen täällä vain katselemassa. Mä loukkasin jalkani keväällä, eikä se kestä vielä juoksua.
– Johan sitten sattui, mähän olen siis se Venla ja sä oot Jukolan Jussi ja me ollaan Jukolan Viestissä. Tyttö tarttui ojentamaani käteen ja nauroi makeasti.
– Mä edustan Impivaaran Venloja Hesan liepeiltä.
– Olitko sopivasti kakkos osuudella kun ukkoskuuro hieman kasteli vaatteet?
– Ei, kun mä alotin. Mä tykkään juosta eka osuutta. Siinä jännitys on ihan sietämättömän ihanaa jo ennen kilpailua, ja sitten se loppukirin jälkeinen vielä ihanampi laukeaminen kovasta rasituksesta.
– Joo, mä katselin kuinka monet tytöt todella nauttivat olostaan ketarat levällään maaten ja huohottaen vaihdon jälkeen.

– Se on todella sitä. Mä käyn hieman ylikierroksilla pitkään juoksun jälkeen, vaikka kilpailujännitys on jo ohi. Tyttö katsoi mua suoraan syvälle silmiin. Hänen silmänsä saivat minut hieman hämilleni, sillä olin aistivinani hänen katseessaan jotain sähköistä kipinöintiä.
Katsoin ympärilleni ja olimme sopivasti kahden, ettei kukaan ollut kuuloetäisyydellä ja kysyin tytöltä,
– Onko siinä perää, että tytötkin kiihottuvat eroottisesti tuollaisen kilpailun aikana ja varsinkin maaliin tulon jälkeen? Mulle ainakin käy joskus niin, varsinkin onnistuneen kisan jälkeen ja mun on mentävä teltalle hieman rauhottamaan itseäni.
Venla kumartui lähemmäs minua pöydän yli ja katsoen edelleen mua suoraan silmiin,
– Olen mä useinkin ollut kuin tulisilla hiilillä viestikisan jälkeen.
– Eikös poikaystävän mukana olo auttaisi?
– Mulla ei ole poikaystävää, en ole voinut kokeilla. Venla naurahti salaperäisenä.
– Noin nätti tyttö, eikä poikaystävää. Katsoin Venlaa muka hämilläni.
– Mulla on tyttöystävä, mutta hän ei suunnista, joten mun on oltava omillani.
– Aina mun käy näin. Kun tapaan jonkun mukavan oloisen tytön, niin hän joko varattu tai sitten ei ollenkaan kiinnostunut miehistä. Sanoin pettyneenä haarukoidessani viimeisiä kastikkeita lautaseltani.
– Enhän mä sanonut, etten olisi kiinnostunut. Venla sanoi ottaen sormillaan lautaselleni jääneen Spagetin pätkän, nosti sen huuliensa väliin ja imi sen hitaasti suuhunsa. Venla pyyhkäisi sormellaan suupieleensä jääneen ketsupin roiskeen ja nuolisi sormensa yhtä hitaasti puhtaaksi.
Tyttö sipaisi vielä lautaseni reunalta punaista tomaattisosetta sormeensa ja ojensi sen kohti hämmentyneitä kasvojani huulilleni. Nuolaisi hänen sormeaan ja imaisin sormen pään huulieni väliin.

Katseemme pysähtyivät tiukasti toisiamme silmiin, Venla tarttui mua kädestä ja kumartui lähelleni.
– Mä haluun sua, Jukolan Jussi - nyt heti! Onhan sun hotellissasi sopiva sviitti? Venla kuiskasi koskettaen huulillaan poskeani.
– Jos viisi neliötä tuplatelttaa riittää, niin on. Tartuin tyttöä kädestä ja puristin sitä tiukasti.
– Riittäähän se ruhtinaallisesti, Venla sanoi nousten ylös heittäen repun hartioilleen.
Seurasin hänen esimerkkiään ja lähdimme käsi kädessä kohti metsän reunaa, jossa telttani oli. Ilta alkoi jo viiletä, vaikka aurinko paistoi matalalla puiden latvoissa.

Avasin teltan vetoketjun, riisuimme reput ja kengät ja sukelsimme matalaan majaani Venla edellä ja minä perässä. Vedin vetoketjut kiinni ja sytytin katossa roikkuvan otsalamppuni palamaan himmeimmälle teholleen.
Teltassa oli sopivan hämärää. Käännyin polville kohti Venlaa. Hän istui jalat ristissä kuin räätäli ja riisui verkkapuseroaan.
Tyttö nousi ylemmäs istuutuen syliini ja puristui vartaloani vasten ja painoi suunsa tiukasti huulilleni ja työnsi kielensä suuhuni. Kiedoin käteni tytön lantiolle ja hän alkoi keinua päälläni hieroen syliään kovettuneen kaluni päällä.
Työnsin käteni hänen t-paitansa alle ja hivutin sitä ylemmäs. Venla nosti käsiään ja sain hänen paitansa pään yli heittäen teltan nurkkaan.
Venla tempoi paitani nappeja auki, repäisten viimeiset irti ja jatkoimme kiihkeätä syleilyä. Hänen terävinä törröttävät nänninsä koskettivat rintaani ja tyttö keinui päälläni.

Laskin Venlan selälleen alas makuupussini päälle, kosketin huulillani hänen kiihottuneita nännejään. Ne olivat pystyssä kovina neppareina, kun imaisin ne vuoronperään huulieni puristuksiin. Hyväilin kädelläni hänen vatsaansa ja sormeni vaelsivat hitaasti hänen häpykummulleen shortsien ohuen kankaan päälle.
Hitaasti siirsin sormeni hänen iholleen ja kankaan alle, tavoitin karkean karvoituksen ja alempana avautuvat kosteat häpyhuulet. Nousin polvilleni ja aloin valuttaa hänen housujaan alemmas lantiolle. Venla nosti lantiotaan, jolloin sain shortsit reisille ja polviin, josta hän potki ne teltan perälle.
Painoin uudelleen sormeni hänen kuumaan kosteuteensa Venlan avatessa jalkojaan, jolloin sormeni liukui hänen häpyhuuliensa kutsuvaan lämpöön.
Olin polvillani tytön vierellä, joten Venla sai painettua shortsiani alemmas. Minun täytyi hieman auttaa, että kovaksi jämähtänyt kullini pääsi vapaaksi housujen tiukan kuminauhan alta.
– Oh, se on ihanan kova ja sen iho on suloisen pehmeä. Venla kurkotti huulillaan kohti paisunutta terskaani. Siirryin polvilleni lähemmäs häntä ja laskeuduin suutelemaan tytön vatsaa. Huuleni liukuivat pallean yli hänen reisiensä väliin. Laskeuduin kyljelleni tytön vierelle hyväillen huulillani ja kielelläni hänen reisien sisäpinnan ihoa, kunnes kieleni valui tytön häpyhuulille ja viimein kieleni maistoi hänen vaostaan tihkuvat kiihottavan nesteen ja tunsin sen huumaavan tuoksun.

Venla piti kaluani tiukassa sormiensa puristuksissa ja pyöritti huuliaan ja kieltään sen herkällä iholla. Hän otti toisella kädellään kivespusseistani ja painoi huulensa penikseni ympärille ja antoi sen painua syvälle suuhunsa.
Käännyin selälleni, jolloin sain tytön pillun suoraan suutani vasten ja Venla keinutti lantiotaan nopeassa tahdissa yläpuolellani kieleni soutaessa klitorikselta pitkin vakoa lähelle hänen anustaan ja takaisin avoimelle emättimen aukolle ja klitoriksen kovettuneelle napukalle.
Venla nuoli kulliani pitkin vedoin ja otti sen taas syvälle nieluunsa. Ajattelin etten voi kauan tätä kestää, ja kuin salamana tunsin purkauksen alkavan syvältä lantiostani. En ehtinyt kuin jäykistyä paikalleni ja nesteeni purkautui Venlan huulille.
Samalla tyttö puristautui reisillään tiukasti pääni ympärille ja hänen pillunsa painautui vasten huuliani purkaukseni tahtiin.

Käännyin ympäri tytön vierelle. Laukeamiseni jäljiltä siemennestettä valui pitkin tytön poskea ja kaulaa.
– Anteeksi taas. Mä oon pahoillani, mun ei ollut tarkoitus laueta näin pian, mutta…
– Älä pyytele anteeksi, mä halusin tätä. Mä halusin tuntea sun nopean purkauksesi ja tään ihanan nesteen syöksyvän päälleni. Venla otti tiukan otteen hartioistani ja painoi huulensa poskelleni. Hänen kielensä liukui suuhuni ja tuttu hapan sperman tuoksu ja maku maistui hänen huulillaan.
– Se on aina yhtä kiihottavaa tuntea miehen laukeavan huulien ja sormien hyväilyistä. Venla kuiski korvaani samalla, kun hänen kätensä laskeutui kaluni limaiselle varrelle ja spermasta tahmaiselle karvoitukselleni.
– Miks sä sitten seurustelet tytön kanssa? Silloinhan sä jäät ilman koko tuota kokemusta, en ihan ymmärrä.
– No, tää on sellaista silloin tällöin tapahtuvaa ekstraa… todellisuudessa mä haluun kauan kestäviä hyväilyjä, nautiskelua ja ihanaa rakastelua joka jatkuu ja jatkuu…ja sitä mä oon saanut vain tytöiltä, tai varsinkin Heliltä. Pojilta tahtoo into lopahtaa ensimmäiseen laukeamiseen ja mä vasta pääsisin alkuun.
– Joo, niinhän se tahtoo olla. Myöntelin hieman hymyillen, voi meitä poikaparkoja.
– Helillä ja mulla kemiat toimii ihan mahtavasti. Jos jompikumpi haluaa, niin soitellaan ja sovitaan tapaaminen ja sinä yönä ei yleensä nukuta. Venla painautui tiukasti kainalooni hyväillen hiestä kosteaa vatsaani ja kietoi sormensa karkeille karvoilleni ja aina pusseilleni saakka pyöritellen pallukoitani. Elimeni alkoi heräillä tytön hyväilyistä ja kun Venla kietoi sormensa kaluni ympärille olin jälleen valmis jatkamaan vaikka sukua.
– No mutta, pikkujussihan on terhakkaana näin pian. Nyt ei sitten saa pitää kiirettä.

Venla kääntyi ja avasi reitensä, kun nousin polvilleni hänen jalkojensa väliin.
– Odota mä otan repusta niitä…
– Ei tarvitse, mulla on lääkkeet naisten vaivoihin ja samalla saan omat ehkäisyt ja tautivaaroja ei ole, eihän… ja mä haluun tuntea ihon ihoa vasten, ja sun purkautuvan mun sisään eikä mihinkään pussiin. Venla vastasi ja tarttui peniksestäni ohjaten sen odottavaan syliinsä.

Laskeuduin tytön päälle työntyen kiihottavaan kuumuuteen. Venla kietoi jalkansa lantioni ympärille ja vastasi liikkeisiini keinuen edestakaisin rauhallisesti. Kyrpäni työntyi hänen sisäänsä syvälle, jolloin tunsin hänen elimensä täyttyvän viimeistä sopukka myöten.
– Oi, kun sulla on makee kyrpä. Mä haluun tuntea sen liikkeen siellä syvällä… keinutaan ihan hitaasti… tää liike kiihottaa ihanasti mua … olen niin herkkä kiihottumaan tästä liikkeestä…ah, vielä… vielä vähän…
Venla jännittyi hetkeksi paikalleen ja kietoi kätensä tiukasti selkäni taakse, mutta pian hän jatkoi rauhallista lantionsa keinuvaa liikettä vartaloni alla.
– Se tuli niin ihanasti räiskyen… käännytään toisin päin. Käännyimme kyljelleen ja vedin sitten Venlan päälleni istumaan. Elimeni pysyi koko ajan tytön sisällä, ja pian hän alkoi liikkua edestakaisin lantioni päällä. Venla nojasi käsillään rintaani vasten ja minä tartuin hänen lantionsa takaa. Hänen kiinteät pakaransa jännittyivät ja rentoutuivat tytön rauhallisen keinunnan tahtiin. Kaluni puristui tiukasti pillun otteeseen. Venla katsoi minua suoraan silmiin posket punottaen. Hän laskeutui alas, jolloin hänen nänninsä koskettivat rintaani liukuen vartalollani tytön soutaessa edelleen rauhallisesti päälläni.

Välillä hän kääntyi sivulleni nostaen toisen polvensa koukkuun lähelle kainoani. Painoin käteni hänen pakaroittensa uomaan, jolloin sormeni liukuivat hänen tiukan anuksensa aukkoa hyväillen pilluun työntyvän kullini ja häpyhuulien kosteuteen.
Venla halusi muuttaa asentoja puolelta toiselle antaen minun jälleen määrätä tahdin hänen jalkojensa puristuksissa. Nostin hänet istumaan syliini ja hän takertui käsillään kaulastani kiihdyttäen vauhtiaan.
– Ah, nyt se tuntuu makeessa sopukassa… ouh… hitaasti… rauhallisesti…pitkään… oih, uuh… Venla tuntui olevan orkkunsa huipulla päästäen voihkivaa ulinaa liikkeensä tahtiin.

Ulkona kuului kävelevän ohi muutaman hengen porukka.
– Hei, kuuletteko! Tuolla teltassa taidetaan naida ihan tosissaan. Joku karju nussii, ettei pikkupossu voi kuin ulista! Eräs miesääni kuului sanovan.
– Antaa toisten panna rauhassa, mennään me omalle teltalle. Nainen sanoi ja äänet alkoivat loitota kauemmas.
Venla hidasti huohottaen keinuntaa sylissäni ja kuiskasi korvaani.
– Pikkupossu haluaa vielä karjulta takaa, odota mä käännyn. Venla supisi näykkäisten mua korvanlehdestä. Tyttö painautui vatsalleen eteeni nostaen takamustaan, jolloin hänen vakonsa avautui suloisten pakaroitten välissä. Laskeuduin hänen päälleen ja kaluni työntyi helposti Venlan kutsuvasti kiiltelevään lähteeseen.
Tartuin tyttöä lantiosta ja nostin häntä ylemmäs, jolloin hän nousi polviensa varaan painaen edelleen hartiansa alas makuupussille. Pääsin työntymään polvillani takaa syvälle pillun uumeniin yhä uudelleen ja uudelleen. Venla vartalo alkoi hitaasti vajota alemmas ja kohta hän oli mahallaan makuupussin päällä.
hänen pakaransa teki hidasta liikettä vatsaani vasten, kun jatkoin edelleen uurastusta hänen jalkojensa välissä.
– Mä oon kohta ihan poikki. Tyttö huohotti allani. Nostin itseäni ylemmäs, jolloin hän kääntyi selälleen nostaen polviaan koukkuun. Asetin terskan tytön häpyhuulille ja hyväilin sen kiitävällä kärjellä hänen kiimasta paisunutta pilluaan.
– Ihan totta sä oot uskomaton, sulla kestää aina vaan yhtä ihanan kovana…, tyttö tarttui sormillaan peniksestäni puristaen sitä hellästi.
– Jos mä vielä upotan sen tuonne sinun kuumuuteesi, se varmaan sulaa hetkessä. Painoin penikseni hitaasti Venlan syliin ja laskeuduin suutelemaan hänen hikipisaroista kiilteleviä poskiaan ja kaulaansa. Silloin säkenet sinkoilivat kohti penistäni ja siemeneni syöksyi tytön kohtua tavoitellen. Jännityin paikalleni Venlan sylissä, penikseni paisui ja pumppasi yhä uuden annoksen spermaa pillun kätköihin.

Rentouduin hitaasti ja laskeuduin Venlan vierelle huohottaen.
– Olipa se huimaa vauhtia, aivan kuin kilometrin kiri ennen maaliviivaa. Tunne on joskus maalissa aivan samanlainen. Sanoin Venlalle, katsellen hänen punoittavia poskiaan.
Venla kääntyi sitten kyljelleen vierelleni, pyöritteli sormiaan hiestä kostuneilla rintakarvoillani ja sanoi.
– Mä haluaisin kysyä sulta jotain erikoista, mutta… en oikein tiedä… miten…
– No kysy vaan ihan rohkeasti. En enää ylläty mistään sinussa. Naurahdin Venlan epäröinnille.
– Kuules, kun me… tai siis meidän joukkue… tai oikeastaan yksi tyttö joukkueesta tarvitsee hieman apua.
– Minusta ei kyllä ole suunnistusvalmentajaksi, jos sitä ajattelette.
– Ei siitä ole kysy, Siru on ainakin Suomen paras siinä hommassa ja juoksee jalat alta keneltä tahansa, mutta hän tarvitsee hieman henkistä tukea.
– Vielä vähemmän minusta on apua henkisenä valmentajana. Katsoin Venlaa hieman ihmetellen hänen tarkoitustaan.
– Siru on menettänyt luottamuksensa miehiin, jos sanon suoraan, ja mielestäni sinä olet sopiva apu siihen.
Sirun pari poikakaveria ovat olleet lievästi kaljaan meneviä ja Sirun mukaan vonkasivat vaan seksiä kaljapäissään. Siru oli potkinut sanojensa mukaan heitä munille ja jättänyt heidät.
– Outs´ eipä tunnu houkuttelevalta pestiltä.
– Me puhuttiin Sirun asiasta, siis hänen mieshuolistaan pari viikkoa sitten ja mä sanoin Sirulle, että mä hankin sille poikakaverin Jukolassa. Sellaisen kunnon urheilullisen miehen ja sinähän olet sellainen, vai… olethan?
– Ehdottomasti! Naurahdin. – Mutta mitäs Siru siihen tuumasi?
– Oli ensin tietysti vastaan, sillä jo keväällä olin joutunut lohduttelemaan häntä pettymyksiensä takia ja se hieman ryöstäytyi käsistä.
– Eli meni lohtuseksin puolelle? Totesin kysyvästi.
– No niinhän se meni, enkä mä halua, että meillä lapsuuden ystävillä on seksisuhde. Se voi tuhota ystävyyden, sillä mustasukkaisuus on mahdollista myös tyttöjen kesken, enkä halua sitä Sirun kanssa. Mitäs jos mä soita Sirulle?
– Ajatus tuntuu hieman huimalta, mutta jos olette niin sopineet, niin olen valmis leikkiin. Mutta vain Sirun ehdoilla, en halua enää pahentaa hänen mieskäsitystään.
– Mä laitan kaiuttimelle, niin kuulet itsekin mitä hän on mieltä.

Puhelin hälytti hetken ja sitten kuului tytön ääni.
– Hei Venla. Missä sä oot? Mä oon etsinyt sua.
– Sori, etten ole soitellut aikaisemmin, mutta tapasin soppateltalla tuttuja ja jäin suustani kiinni heidän teltalleen.
– Tuutko sä tänne seurateltalle? Täällä olis iltakahvit ja pullaa. Siru kysyi.
– Eikun tuu sä omalle teltalle ja ota mukaan kolme korvapuustia, mä keitän kahvit. Sit’ mulla on sulle yllätys.
– Mitä hullua sä oot keksiny?
– Muistatko, kun pariviikkoa sitten sovittiin, että mä hommaan sulle Jussin Jukolassa? Nyt mulla olis sellainen tiedossa ja sulle sokkotreffit.
– Eikä, et oo Venla tosissas. En mä huoli ketään Jussia, sut mä haluun ens’ yönä.
Katsoin Venlan reaktiota Sirun suoralle mielihalulleen, mutta hän vain hymyili mulle.
– Sä kyllä lupasit, jos mä tuon viestin vaihtoon sadan parhaan joukossa, niin sitten…
– No, niinhän mä silloin heikkona hetkenä lupasin ja voinhan mä tulla katsomaan sitä ihmetystä. Mutta et sitten jätä mua sen kollin kanssa kahden, jos se vaikka yrittää jotain..
– En tietenkään jätä, mä kyllä osaan olla tehokas esiliina teidän välissänne. Venla nosti peukalonsa pystyyn ja hymyili.
– Tavataan puolelta teltalla. Venla sanoi vielä Sirulle vilkaisten kelloaan ja sulki puhelimen.
– Asia on sitten sovittu, mutta niin kuin kuulit, ei mitään sopimattomia ehdotuksia ja yrityksiä. Venla nauroi pukeutuessaan.
– Mä vannon, etten yritä mitään sopimatonta. Mutta ehditään varmaan käydä ensin suihkussa. Sanoin Venlalle ja aloin keräillä kamppeitani ja ryömin ulos teltasta.
 

Yhteistyössä