"Isätön" lapsi

Heti alkuun sanon ettei tämä ole tarkoitettu niille joiden on tarkotus vain arvostella ja haukkua toisia. Kaipaan siis asiallisia neuvoja asian läpi käyneiltä ja saman asian kanssa pohtivilta. On ehkä myös taas kerran hyvä huomata ettei ole asian kanssa yksin.

Eli isä lähti raskausaikana. Isä ei ole halunnut olla tekemisissä lapsen kanssa lainkaan. Olen nyt alkanut miettimään mitä ja miten kerron lapselle hänen isästään kun aihe on ajankohtainen. Nyt kaipailisin kokemuksia teiltä joilla on asiasta kokemusta. Minkä ikäiselle olet kertonut? Miten lapsi on suhtautunut asiaan?

 

Mun esikoinen (poika 4v2kk) laitettiin alulle yhteisestä halusta. Seurustelua oli tosin takana vasta muutama kk, mutta kuitenkin.. Isä oli innolla mukana. Menee liian pitkäksi jos selitän kaiken, mutta erottiin kun olin 3.kk raskaana. Ja kuukauden kuluttua meidän erosta hän "pani paksuksi" ex-naisensa ja muuttivat yhteen. Poikani pikkuveli on siis vain 4kk nuorempi. Minä odotin ja synnytin yksin. Kerroin hänelle tietysti milloin vauva syntyi ja näinpoispäin.. Toivotin tervetulleeksi käymään. (Ei tullut, vauvan näki ekaa kertaa 4kk ikäisenä) Isompia riitoja meillä ei ollut, ihan OK väleissä oltiin ja ollaan edelleen. Isyyttä hän ei halunnut tunnustaa vaik eihän se ollut epäselvä. Elatusmaksut siinä kai kiikasti. En halunnut tapella, en uskonut sen auttavan ainakaan lapsen ja isän välejä. Isää ei pojallani ole siis papereissa lainkaan.
Nyt tosiaan poika on 4v. ja ovat nähneet ehkä noin 10krt kun on isä viitsinyt meillä kyläillä. Tervetullut on, mulla ei ole mitään kaunaa. Ollaan kuin norm. kaverit. Todella hyvin tulevat juttuun ja näin.. mutta eihän lapsi sitä isäksi koe kun niin harvoin näkee ja vain kun hän käy kylässä. Ei ota luokseen jne. Toisaalta hyvä, ettei lapsi osaa kaivata (ainakaan vielä) eikä kysele, milloin iskä taas käy. Ei vielä näe asiassa mitään kummallista.
Toisaalta mietin, riitänkö vanhempana, kun on poika kyseessä. Me touhutaan paljon monenlaista, nikkaroidaan linnunpöttöjä, vuollaan pajupillejä ym. ettei pelkkiä "tyttöjen juttuja". Mut eihän se isän paikkaa korvaa lapsen elämässä. Onneksi pojalla on pappa ja eno lähellä, viikottain ollaan tekemisissä, käyvät kalassa ym. Isä käy siis muutaman kerran vuodessa, mut kai se on enempi hänen menetyksensä, niin haluan uskoa. Toivottavasti poika ymmärtää asian isompana, eikä koe olevansa huono ym... Kuitenkin lapsi oli yhdessä haluttu. Ja minulle valtavan rakas. Teen kaikkeni, että hän uskoo ja ymmärtää olleensa haluttu ja ihana lapsi.

 

Ystävälläni kävi liki samoin-> isukki ei halunnut olla missään tekemisissä lapsukaisen kanssa vai oliko se niin, että vauveli oli ns. vahinko ja äiti sanoi, että lapsi on hänen puolestaan tervetullut eikä isän tarvitse olla mukana kuin omasta tahdostaan. Lapsella ei siis ensimmäisinä vuosina ollut isää ollenkaan, kunnes tyttö varttui ja halusi tietää isästään.
Tällöin on muistettava, että lapsella on oikeus sekä isään että äitiin. Se on sitten ihan isän valinta jos hän ei halua olla mukana, mutta pitäisi olla "munaa" kertoa se lapselleen.
Isyystestiin voidaan pakottaa. siinä on isän aivan turha kiemurrella vastaan. Vastuu on kannettava myös hänen.

Tuttavallani asia sai onnellisen lopun, kun äiti soitti isukilleen ja kertoi tyttärensä kyselleen hänestä. Ja tytär halusi nähdä isänsä. Nykyisin isä tapaa tytärtää melko säännöllisesti ja on jopa muistanut kertoa siitä sukulaisilleen. Toki vuosia tästä kin meni ja arvata saattaa, mitä mieltä isän sukulaiset olivat "isukista". Ehkäpä hän ei ollut tällöin kypsä ajatukseen, mutta iän myötä alkoi järkikin pakottaa päätään.
Lapset tulevat joka tapauksessa jossain vaiheessa kyselemään isästään, joten mielestäni lapsen oikeus tietää ja tavata isä.
Onpa ikäviä tapauksia.

 

mun mielestä täytyy kertoa totuus, tietysti sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen. onko lapasesi jo kysellyt isästään?

 

minulla vähän samanlainen tilanne että erottiin odotusaikana. meillä siis kaksi yhteistä lasta. vanhempi lapsi oli alle 1,5v ja toista odotin. isä tapaa lapsia valvotusti kerran kuussa jos hän on selvinpäin. nuorempi lapsi on nähnyt isän alle 10 kertaa (on nyt 1.5v). vanhempi on jo alkanut kysellä on tällä hetkellä 3,5v. hän puhuu isästä nimellä ja sanoo isäksi vain tapaamisessa. välillä on pitkiäkin aikoja että eivät tapaa. nuorempi ei edes tiedä kuka mies on jota tapaa.. ei tosin vielä ymmärräkkään. mutta tulee aika kun ymmärtää.. mitä silloin sanon..? on tää vaikeeta.

 

Turhaa kysellä tällä palstalla tätä asiaa. Ei kukaan vastaa, koska koko asia hävettää ihan ylipaljon. Saat vastauksia paljon paremmin ja aitoja sellaisia, kun hyökkäät yksin lapsensa tehtailleita vastaan.
Ikävää, mutta tappiotaan on joidenkin yllättävän vaikea niellä. =)

 

Minä olen ajatellut kertoa lapselleni oikeasta isästä sitten joskus..
Sitten, kun hän on sen ikäinen, että ymmärtää miksi en oikeaa isää tahdo elämäämme!! Parempi, kun ei tiedä ennen. Suuremman tuskan varmasti aiheuttaisi isä, joka ei välitä tai jos välittääkin, tekee sitä silloin kuin "muistaa", "kerkiää", "pystyy"= on selvänä..
Varmasti isää kaduttaa myöhemmin, kun huomaa mistä kaikesta on jäänyt paitsi. On sentäs ensimmäinen lapsi ja lapsi on aina lahja. Mutta mitäs retkahti! Aivan oma vika. Syyttäkööt itseänsä!
Minä tahdon lapselleni turvallisen ja onnellisen elämän. Rakastavat ihmiset ympärille. Sitä me kaikki varmasti tahdomme, siksi parempi kertoa vanhempana..

 

\

Turhaa kysellä tällä palstalla tätä asiaa. Ei kukaan vastaa, koska koko asia hävettää ihan ylipaljon. Saat vastauksia paljon paremmin ja aitoja sellaisia, kun hyökkäät yksin lapsensa tehtailleita vastaan.
Ikävää, mutta tappiotaan on joidenkin yllättävän vaikea niellä. =)

Juuri tällaisia kommentteja en halunnut! Mikä kumma se on että niitä pitää väen väkisin tunkea paikkaan ku paikkaan? Minun ei tarvi hyökätä ketään vastaan ja näyttäähän tänne ASIALLISIA vastauksia tulleen kivasti.

Kiitos teille jotka ovat vastailleet asiallisesti. Nyt on vain jäänyt se oleellinen pois eli mitä olette kertoneet lapselle ja miten? Tarkoitan siis että jos lapsi kysyy esim. kolmen-neljän vanhana missä minun isi on niin mitä hälle silloin sanoa? Tottakai kerron totuuden mutta ehkei sitä pienelle lapselle tarvi tokasta päin naamaa että isäs mieli muuttuikin lapsen saamisessa kun alkoi vastuu kohdata todellisuudessa. Tämä siis nyt rajusti tähän kärjistettynä mutta eiköhän tuosta se pointti ymmärretä =) Enää en kommentoi asiattomia viestejä ja toivon ettette tekään jotka osaatte vastata kunnolla.

 

Tuo on vaikea kysymys.. "Totuus" kun olisi kuitenkin hyvä kertoa.. Ehkei kuitenkaan niin pienelle joka ei sitä ymmärtäisi..
Jotenkin kiertäen ehkä itse sen tekisin: Isä ei ollut oikein valmis vielä isäksi eikä halunnut jäädä meidän tykö. Parempi meidän on kahdestaan.. tai jotain muuta vastaavaa.
Onpa totisesti vaikea kysymys, nyt kun sitä oikein aloin miettiin..
:/ :/

 

Moi.

Eli aikoinaan kun rupesin odottamaan esikoistani (joka ilmoitti yllättäin tulostaan) niin tuleva isä nosti samantien "kytkintä" ja lähti. Lapsesta ei halunnut kuulla mitään ja käski jopa tehdä abortinkin.. Ite en olisi voinut elää sen ajatuksen kanssa loppu elämääni jos olisin lapsen ottanut pois. Joten olin koko odotus ajan yksin. Tietty omat vanhemmat ja sukulaiset oli turvana ja tukena raskaus ajan ja sen jälkeenkin. Tulevan isänisä odotti innolla ensimmäisen lapsenlapsen syntymistä kun taas isänäiti oli ajatuksesta ensin nyreissään mutta ajan mittaan hyväksyi asian. Koko ajan tiesin sisimmässä että kunhan aikaa kuluu ja tuleva isä kasvaa henkisesti (oli silloin 20v kun poika syntyi) niin haluaa tavata lastansa. Se oli yllätys että mies toisti saman "virheen" toisenkin kerran, laittoi toisenkin naisen paksuksi... Siinä vain se että sai tämän naisen uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen ilman lasta. Ja sai tämän tekemään abortin.. Jonka jälkeen tylysti jätti.

Eli nyt tähän omaan kokemukseen. Nyt mun poika on reilu 9v vanha ja nähnyt biologista isäänsä n. 5-6 kertaa. Poika oli 6v vanha kun sai tietää kuka hänen ns. oikea isä on ja tapasi hänet niin että muistaa. Lähdimme käymään ns. isän vanhempien luona kylässä ja siellä sai rauhassa tutustua tähän outoon mieheen (joka oli myös käymässä siellä), sitten hienovaraisesti selitin pojalle kuka tämä mies on eli hänen oikea isä. Yllätyin kun poika ei jaksanut välittää asiasta ollenkaan vaan halusi jatkaa leikkejään. Pihalle lähtiessä huikkasi vain "heippa isä" ja meni ulos. (on muuten ainoa kerta kun isäksi on puhutellut) Silloin tällöin on saattanut jotain kysellä biologisesta isästä mutta ei suuremmin. Ja silloinkin olen selittänyt niin kuin asiat on. Nyt kesän alussa soitti että haluaisi tavata poikaa ja aiko tulla käymään.. No, kesä taitaa olla aika pitkä täällä suomessa kun ei vieläkään ole tullut ja ei poikakaan pahemmin kysele tuleeko vai ei. Nimittäin poika oli vieressä kun soitti ja kerroin kuka puhelimessa oli ja mitä halusi.

Poikani sai miehen mallia omilta papoiltaan ja kummisediltään. Kun poika oli 1.3v vanha niin sai ihan oman isän kun löysin itselleni uuden miehen. Hän hyväksyi minun lapsen niinkuin oma olisi ollut ja siitä lähtien poika kutsunut tätä miestä isäkseen. Omaa biologista isäänsä ei tiettävästi kaipaa niin vähän hänestä kyselee ja ei poika ole oikeen koskaan häntä tuntenutkaan.

Toivottavasti tämä auttaa jotenkin vaikka varmasti sekavaa on tää teksti.. =)

 

:flower: Kiitos löllykkä!! :flower:
Auttoi valtavasti myös minua. Tätä asiaa kun olen pohtinut.. Odotan esikoistani ilman oikeaa isää. Minulla on kuitenkin uusi "isä" josta siis tulee "oikea" isä lapselleni =)

 

Lisää Löllykän kaltaisia vastauksia! Aivan mahtavasti kerrottu =) Toki olen kiitollinen myös muiden vastauksista :flower:

 

Kiitos vain teille Joppana ja Mietteliäs. =)

Sydäntäni lämmitti kun luin teidän viestinne omani jälkeen. Ja kyyneleetkin nousi silmiin..:ashamed: (varmaan johtuu näistä hormooneista jotka jyllää nyt, saadaan 16.2.06 se kauan kaivattu pikkukakkonen perheeseemme) On hienoa se että oma tarinani menneestä auttoi teitä jotenkin. Kaikilla asioilla on aina taipumus järjestyä hyvin, vaikka se aikaa veisikin. Itse ainakin uskon näin. Hyvät jatkot teille molemmille ja jaksamisia tulevissa koitoksissa. :hug:

 

\

Kiitos vain teille Joppana ja Mietteliäs. =)

Sydäntäni lämmitti kun luin teidän viestinne omani jälkeen. Ja kyyneleetkin nousi silmiin..:ashamed: (varmaan johtuu näistä hormooneista jotka jyllää nyt, saadaan 16.2.06 se kauan kaivattu pikkukakkonen perheeseemme) On hienoa se että oma tarinani menneestä auttoi teitä jotenkin. Kaikilla asioilla on aina taipumus järjestyä hyvin, vaikka se aikaa veisikin. Itse ainakin uskon näin. Hyvät jatkot teille molemmille ja jaksamisia tulevissa koitoksissa. :hug:

Kiitos samoin!! Mulla muutes la: 10.2. Kauan olen vauvakuumetta potenutkin.. olin sitten sinkku tai jonkun kanssa.. Vauvat on niin ihania!! Maltan tuskin odottaa, kun saan käärön käsiini.