jano,onko raskaus oire?

Mulla oli myös ihan alussa tajuton jano koko ajan. Tuntui että vaikka kuinka sitä vettä kittasi niin silti vain janotti ja sitten sai tietysti vessassakin käydä jatkuvasti. Mt ei sitä tainut kestää kuin pari ekaa viikkoa ja sit se palautui normaalille tasolle.
 
Kyllä vaan!!
Jano on hyvinkin yksi raskausoire. Mulla se oli jotakin ihan käsittämätöntä. Todella öisin heräsin juomaan ja suu oli koko ajan kuiva.Koskaan aiemmin en ollut näin janoinen ollut. Mulla janotus alkoi ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa.
Testaa ihmeessä!
 
Huom! En ole vielä plussannut!

Mulla on ollut eilisestä lähtien raskausoireita ja tänään iski aivan järjetön jano. Olen juonut tänään ainakin 4 litraa vettä. Ja silti janottaa koko ajan.

Surffailin janosta ja raskaudesta ja löysin artikkeleita, joissa kerrottiin, että raskauden alussa aineenvaihdunta nopeutuu erityisesti ihan alkuraskaudesta, josta siis jano (monia muitakin oireita) johtuu. Vilkastunutta aineenvaihduntaa tarvitaan kohdun valmistamiseen raskautta varten ja kuona-aineiden poistoon elimistöstä raskauden alkaessa.
 
nyt rv 15+2 ja edelleen jano on kova. Normaalisti en ikipäivänä heräisi yöllä juomaan (muutakuin krapulassa :) ), mutta nyt heräilen ja päivisinkin janottaa tavallista useammin. En tiedä sitten, onko varsinainen raskausoire, vai jonkin muun "sivutuotos", mutta tosiasia ainakin!
 

Yhteistyössä