"Joka tekee itsestään elukan...

...säästyy ihmisenä olemisen tuskasta."

Sanoi englantilainen 1700-luvulla elänyt runoilija, kuuluisan sankirjan tekijä, essesiti ja moralisti Samuel Johnson (usein tunnettu vain nimellä "Dr Johnson").

Lause votaissin kääntää myös "... säästyy miehenä olemisen tuskasta" (Englannin aika shovinistiseesa kielessä ilmaisu "a man" merkitsee sekä ihmistä että miestä, ero täytyy johtaa asiayhteydestä).

Siis tulkittuna: Jos luopuu iinhimillisyydestä, myörtunnosta, järjestä ja moraalista ja seuraa vain sokeasti omia itsekkäitä taipumuksiaan ja viettejään - käyttäytyy impulssiivisesti kuin kesytön eläin - ihminen (tai mies) voi saavuttaa jonkinlaisen tylsän onnen, mutta ihmisyyden (ja miehuuden) menettämisen hinnalla. Ihmisyyteen (ja miehuuteen) kuuluu hillintä ja hallinta, jopa tietyn epämukavuuden hinnalla. Sigmund Freud, kokonaan toisista lähtökohdista ja hiukan poleemisesti kutsui samaa ilmiötä termillä "kulttuurimme ahdistavuudeksi".

Tuo ihmisyyden (ja miehuuden) ihanne on mekrillisellä tavalla kääntynyt päivastaiseksi. Ihmis- (ja erityisesti mies-) ihanteeksi on otettu kyltymätön nautinnon hakija, hedonisti.

Kuitenkin perhe-elämä, parisuhteet, koko kulttuuri on rakennettu velvollisuus- eikä nautintoperiaatteelle. Ihmisen on ollut opittava kieltämään ja lykkäämään tyydytystään, valitsemaan sa vaikeampi tie sen helpoimman sijasta, seisomaan paikallaan, kun on tehnyt mieli paeta, toimimaan oikeastaan kaikkia noita kuuluisia Maslowin tarvehierarkian vaatimuksia vastaan.

Tämä näkyy nykyajan valtaisassa yksilöllisyyden korostuksessa, vaikkapa Hesarin Nyt liitteen aviolupauksien uusintaa koskevissa (tietysti vähän kieli poskessa tehdyissä) kommenteissa. Niissä vieroksuttiin maistraatin vihkipuheessa esiintyää mainintaa avioliitosta yhteiskunnan perusyksikkönä. Miksi muka pitäisi ottaa vastuuta koko yhteiskunnasta, kun kyseessä on vain yksityiseen elämään ja sen onneen ja tyydytykseen liittyvä tapahtuma?

Jos pariskunnat tajuaisivat, että heidän ensisijainen tehtävänsä on todella taata yhteiskunnan jatkuvuus ja uudistuminen ja että heidän yksityinen onnensa on tavallaan sivuseikka - palkinto hyvin tehdystä urakasta - niin uskoisin sekä parisuhteiden että yhteiskunnan voivan paremmin. Kestäen jopa sen ihmisenä olemiseen liittyvän ahdistuksenkin

 

Kuitenkin perhe-elämä, parisuhteet, koko kulttuuri on rakennettu velvollisuus- eikä nautintoperiaatteelle. Ihmisen on ollut opittava kieltämään ja lykkäämään tyydytystään, valitsemaan sa vaikeampi tie sen helpoimman sijasta, seisomaan paikallaan, kun on tehnyt mieli paeta, toimimaan oikeastaan kaikkia noita kuuluisia Maslowin tarvehierarkian vaatimuksia vastaan.

Ihmisen pitäisi siis aina valita se vaikeampi tie ja ajatella ensisijaisesti muiden onnea. No kumpikas tie minun nyt sitten tulisi valita, kun olisi tarjolla kaksi miestä. Toinen mukava, tasainen, lapseton, vapaa ja ennenkaikkea mies, joka olisi ns. helppo ja varma valinta, jonka kanssa suhde todennäköisesti olisi aika mutkatonta, eikä vaatisi minulta kovinkaan paljon sopeutumista ym. Yksinkertaisesti sanottuna, tämä olisi minulle se helpompi ja tasaisempi tie.

Toinen mies myös mukava ja kaikinpuolin ihan hyvä mies, mutta minua aika paljon vanhempi, neljän lapsen isä ja asumuserossa nykyisestä vaimostaan. Kaveripiirini ja myös vanhempani ja suksulaiseni pääsääntöisesti vastustavat vakavampaa suhdetta välillämme, miehen (kohta..) ex-vaimo ei hyväksy minua olemaan lastensa kanssa tekemisissä ja lapset itsekin, ymmärrettävästi, suhtautuvat minuun hiukan varauksella. Itseltäni vaatisi todella paljon sopeutumista ja suoraan sanottuna melkoista itkua ja hammasten kiristystä, että jaksaisin yrittää tulla toimeen kaikkien osapuolten kanssa ja tapella kaikkea vastustusta vastaan. Miehen ammatista johtuen elämä tuskin muutenkaan tulisi olemaan kovin tasaista ja helppoa hänen kanssaan. Mies itse on selkeästi erittäin rakastunut ja oletan, että hän tulisi minun kanssani (ehkä jopa...) onnellisemmaksi kuin minä hänen kanssaan, tämä toinen helpompi mies ei ehkä tarvitsisi minua lainkaan niin paljon.

Joten kumpikas minun tulisi valita, todennäköisesti helppo elämä, kivan miehen kanssa, vai tämä vaikeampi tapaus, jonka seurasta toki saattaa olla seurauksena myöhemmässä vaiheessa suurikin onni, mutta jonka kanssa elämä ei taatusti tule olemaan helppoa, vaan enemmän todellakin velvollisuus.

 

Nimittäin, jos sinun todella täytyy miettiä kahden miehen välillä, niin silloin sinulla todennäköisesti ei ole kovin syviä tunteita kumpaakaan kohtaan.

Odota kolmatta

 

Nimittäin, jos sinun todella täytyy miettiä kahden miehen välillä, niin silloin sinulla todennäköisesti ei ole kovin syviä tunteita kumpaakaan kohtaan.

Odota kolmatta

Voipi olla noinkin, mutta jos se kerran on velvollisuus mikä ratkaisee, niin...

 

..todella haluat seurata velvollisuusetiikkaa, niin sinun tulisi lopettaa varatun - olkoonkin asumuserossa elävän - miehen tapailu ja haaveetkin hänestä. Sen sijaan sinun tulisi kanustaa häntä noudattamaan omia velvollisuuksiaan ja hoitamaan asiat perheensä kanssa kuntoon - kuten hänen vaimoaankin tahollaan.

Tulivatko velvollisuudet nyt selviksi?