Laiska ja saamaton mies

Makaroonin vaimolle: Olen samaa mieltä. Katsele kaikessa rauhassa kuinka suhde kehittyy ja mies alkaa saada omia asioitaan aikaiseksi. Samaan suohon ei kannata hypätä, vaikka kuinka toista rakastaisi, koska siinä viimeistään rakkaus karisee ja itse on myös suossa!

Masennuksellekaan ei voi kuin itse asianosainen mitään ottamalla itseään niskasta kiinni edes sen verran, että suostuu lääkäriin. Toinen voi patistaa sinne kyllä, mutta ei pakottaa. Kyllähän kuka tahansa masentuu, jos järjestäin asiat menevät päin honkia. Silloin vaan pitäisi miettiä se mistä johtuu (ettei vaan itsestään).

 

Ap ei ole kenenkään omaishoitaja eikä missään vastuussa asuinkumppanistaan.
Ärsyttää suunnattomasti tuo diagnostisointi joka asiassa. Säälistäkö pitäisi suhdetta jatkaa, kun toinen SAATTAA olla masentunut? Oi voi ja hellanlettas sentään.

Mies on laiska eikä kanna vastuutaan heidän yhteisestä elämästä oli syy ihan mikä tahansa. Sellaista ei ole pakko kenenkään katsella eikä alkaa aikuisen holhoojaksi.
Se ei ole enää miehen ja naisen suhde vaan hoitosuhde.
Sekin saattaa sopia jollekin, mutta ei sille joka etsii MIESTÄ.

 

Juu seurantavaihe on päällä. Ei ole alunperinkään ollut aikomusta ottaa häntä mukaan asuntokauppohin vaan asunto on ollut mulla alunperinkin tarkoitus ostaa ihan omiin nimiini. Tämä on kuitenkin silti niin tuore suhde (vaikka vuosi takana), että en niin paljoa luota jotta moisen hankinnan miehen kanssa tekisin. On takana vähän rankempia juttuja ja suhteita joten luotto mennyt jo siellä. Katsellaan päivä kerrallaan ja toivotaan, että tämä hanurille potku auttaa edes pieneksi hetkeksi ja jos ei niin ei tule multakaan vastakaikua mitä tulee sanaan parisuhde. Masennusvaihtoehdon toki olen ottanut huomioon, mutta ikävä fakta on se, että jos ei toinen saa itseään liikkeelle ja ajautuu syvempään suohon niin minä en ole valmis menemään suohon mukana. Niin paljoa en ole edes rakkauden tähden valmis uhraamaan, kuten sanottu, mulla on rankkoja suhteita takana enkä ole enää valmis yhdenkään miehen takia samoihin asioihin mihin olen ennen ollut, mulla on kuitenkin vain tämä ainokainen elämä.

hyvä, juuri tuota tarkoitinkin, sinun on tehtävä päätös sitä silmällä pitäen, ettei tilanne muutu, jolloinka on sitten molempien onni lähteä eri teille. Hyvä että olet nostanut kissan pöydälle, annat vähän aikaa näyttää, mutta älä liikaa. Jos se on masennusta, hän ei jaksa petrata kauaa, ja sinä et hänen masennustaan kestä, tapaus lienee sillä selvä.

 

En minäkään tarkoittanut, että siihen pitää jäädä omaishoitajaksi, vaan sitä, että jos kyse on sairaudesta, asia pitää saada hoitoon. Mutta ei parisuhteen toinen osapuoli voi olla se hoitaja, vaan ammattilainen!

Pelkkä huuto siitä, että kun sinä et sitä ja tätä ei auta tätä ihmistä hankkiutumaan vielä avunhakuun, siis ammattiavun, vaan voi saada hänet käpertymään sisälleen jaksamatta hankkiutua minnekään enää. Syy on siis hyvä selvittää, eikä se tarkoita, että sitä liittoa pitää jatkaa. Ne ovat ihan eri asioita, toisessa on kyse ap:n, toisessa taas miehen tulevaisuudesta.

Mutta jos toisesta välittää, auttava asenne, eli rauhallinen keskustelu sairauden mahdollisuudesta ja toisen tukeminen avunhakuun ei tee pahaa edes lähtiäisiksi. Onpa sitten huolettomampi lähteäkin, ainakin itselläni olisi parempi tunnelma sitten. Ne pelkät vaatimukset eivät auta ketään vielä oivaltamaan tautia, jos kyse on nyt sairaustilasta. Miltä tuo kyllä asian kanssa paljon taistelleena paljon kuullostaa.

 

Mies saattaa olla masentunut. Tai sitten ei ole. Kyllästyttää tämän palstan vakioväite, että aina jos joku on saamaton, tehoton, laiska tai peräti loinen, tämän on tietenkin masentunut. TOTTAKAI voi olla, mutta uskokaa nyt te masennusta sairastaneetkin, että ihan yhtä lailla ihminen voi olla muuten vain saamaton ja laiska, ja luonteeltaan hyväksikäyttäjäsorttinen.

Ei ylidiagnosointikaan auta, jos ihminen saa siitä vain verukkeen olla muuttamatta totuttuja tapojaan. Varmaan ap. osaa arvioida, onko miehen tapauksessa kyseessä jokin muukin kuin vain epäonnistumisen pelko, saamattomuus, laiskuus tai liian helpolle oppiminen.

Mielestäni on myös epäuskottavaa, että jos ihminen ei jaksa hakea töitä eikä ilmoittautua työkkäriin, mutta esim. jaksaa luuhata kaveriporukalla yötä myöten ulkona, että tämä hlö olisi oikeasti masentunut. Masennus kun vie elämänhalun ja innostuksen muiltakin alueilta kuin työn suhteen.

 

Lopetat nyt heti alkuunsa hänen passaamisen. Et pyykkää ja silitä valmiiksi, et laita ruokaa hänelle.. Lopeta! Ei se auta, jos sanot hänelle että hänen täytyy tehdä kotitöitä ja samalla kuitenkin itse teet kaiken. Mieshän huomaa, että se on vain sanahelinää ja todellisuudessa ei tarvitse tehdä mitään. Ei edes hankkia päivärahaa tai maksaa laskun laskua.

Uskomaton laiskamato sulla. Tottahan se on, että pitkä työttömyys passivoittaa ja masentaakin. Ootko kysynyt, onko mies masentunut? Osaatko olla syyllistämättä työttömyydestä? Positiivisella ilmapiirillä voit saada enemmän aikaan. Plus tietysti tuo passaaminen pitää lopettaa. Kauanpa olet jaksanut katsella.

 

Mielestäni on myös epäuskottavaa, että jos ihminen ei jaksa hakea töitä eikä ilmoittautua työkkäriin, mutta esim. jaksaa luuhata kaveriporukalla yötä myöten ulkona, että tämä hlö olisi oikeasti masentunut. Masennus kun vie elämänhalun ja innostuksen muiltakin alueilta kuin työn suhteen.

No minusta ei. Eivät ne välttämättä aina ja kaikissa masennuksen vaiheissa korreloi. Muiden seurassa oleminen on helppoa, siinä pääsee edes hetkeksi pakoon olostaan ja siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä, se on pakopaikka. Masentunut voi olla nimenomaan kahvipannulta kahvipannulle kulkija päivisin, tai tuopilta tuopille iltaisin. Näin olen huomannut. Pätee siis osaan, ja joskus. Ei kaikkiin, eikä aina yhteenkään, masennuskin on monimuotoinen sairaus.

 

On sitten masentunut tai ei, niin osansa on vastuusta kannettava. Minusta laiskuus diagnostisoidaan ihan liian usen masennukseksi ja ko. henkilö saa oikein lääkärin määrämänä läsiä toisten kustannuksella. Potku persiille auttaisi paremmin.

Jos on ihan oikeasti masentunut, ei varmasti jaksa juosta kavereiden kanssa missään. Kumma kun joiltakin ei ole oikeutta vaatia yhtään mitään ja toisten pitää niidenkin puolesta raataa. Tosi epäreilua ahkeria kohtaan.

Ap:n tilanne ei ole mikään parisuhde vaan jotain sairaalloista riippuvuutta, puolin ja toisin. Ota sinä, ap, itseäsi niskasta kiinni ja heivaa pihalle tuollainen luuseri. Missähän se suuri rakkaus oikein on, kun sitä ei ainakaan voi lukea ap:n teksteistä? Enemmänkin kyllästyneen naisen avautumista.

 

No minulla kiinnittää huomion tuo, ettei saa liittoon asioita hoidettua, jotta saisi päivärahan johon on oikeutettu. Ei luulisi kenenkään ihan vain laiskuuttaan menettävän rahaa. Mutta masentuneelle tuollaistenkin asioiden hoitaminen on monesti ylivoimaista.

 

Aivan. Sama tuli mieleen. Se on juuri sen sortin toimintakyvyn menetystä, mikä masennukseen minunkin mielestäni kuuluu, ja siinä ei potku persiille auta usein enempää kuin rullatuolissa olevan potkiminen juoksemaan. Tuohon ap:n mieheen enempää kantaa ottamatta, kun en tunne, mutta sen masennuksen tunnen kyllä.

Jos on ihan oikeasti masentunut, voi silti 'jaksaa' juosta kavereiden kanssa, jopa paremmin, jos on perusluonteeltaan hyvin sosiaalinen. Ei se ole silti välttämättä mukavaa yhdessäoloa, mutta pakoa muusta. Helpoin ja tutuin tapa selvitä vähällä akulla. Sanoo yltiösosiaalinen aikoinaan vaikeaakin masennusta sairastanut. Se voi olla se ainoa asia, mihin voimat vielä riittävät; jos on sosiaalinen, se taito on ainut jäljelle jäävä toimiva osa, viimeinen kulissikin, minkä jaksaa tehdä, joillakuilla. Helpointa ainakin niin kauan, kun joku vielä pyytää mukaan jonnekin. Siis pakoa kaikelta siltä, mihin ei kotona enää kykene pystyvänsä.

 

siinä näkyy se ihmisten ero samassakin taudissa, ihan kuten muissakin: joillakin korostuu yksi oire, toisella taas toinen, eri osat jäävät toimiviksi. Eivät epilepsian tai diapeteksen ilmenemismuodotkaan ole yksilöstä toiseen ihan samat.

Mutta en siis nyt tarkoita sitä, että jonkun pitäisi uhrata elämänsä tuollaiseen tilanteeseen, oli syy mikä tahansa. Ja puhua asiasta pitää, ja kimpaantumisenkin saa toki näyttää. Siis oman tonttinsa siivota pahasta olosta. Ja jos ei homma muutu, saa siitä lähteäkin, ja pitääkin, kyllä jokaisella on vastuu omasta elämästään ja voinnistaan.

Sitä vain tarkoitin, että jos kyse on masennuksesta tms., ei pidä ihmetellä, jos homma menee vain tiuskimisella ja persiille potkimisilla pahemmaksi tai pysyy paikallaan. Siihen tautiin se ei auta. Kunnon keskustelu enemmän, ja ennen kaikkea ravistelu ja pyyntö hankkiutua avunhakuun, jos haluaa vaikka tosiaan edes lähtiäisiksi auttaa sitä potijaakin. Itseään saa auttaa lähtemällä, koska hoitajaksi ei voi ruveta. Sitä varten ovat ammattilaiset, ainakin pitäisi olla.

 

paapominen ei missään nimessä auta. Kyllä veteen joutuminen voi opettaa uimaan masentuneenkin.

 

joo, kyllä diabetes edelleen kirjoitetaan b:llä, sori tuo kiireinen hutilointini taas.

 

Eli se lähteminen voi siinä tapauksessa olla sen masentuneenkin etu, hänen olonsa todennäköisesti syyllistämällä, potkimalla ja haukkumalla ja uhkailemalla vain pahenee. Hän yleensä hoitaa sen syyllistämisensä ihan itse, ja uupuu jo siihen jatkuvaan ajattelemiseen, mitä minun PITÄISI saada aikaan. Kun joskus voisi antaa itsellensä anteeksi ja ottaa päivän kerrallaan. Riittäisi että on huomenna vielä hengissä.

 

Se mitä Jutsku kirjoitteli aiemmin, minä olen 30v ja ollut samanlaisessa pyörteessä koko aikuisikäni työpaikkojen kanssa. Masennustakin kahteen eri otteeseen. Olin myös laiska. No, viime kuussa minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Eli ihan ihmeissäni turhaan olen ollut 10v että mikä ihme minua vaivaa, elämä oli vaan kurjaa ja kaikki tuntui negatiiviselta, mietin että tätäkö tämä aikuiselämä sitten on?

Avauskeskus ei ole osannut diagnosoida ja kysyä oikeita asioita, nuori kun olen. Itse netistä hakemalla olen saanut päähäni pyytää verikoetta jolla kilpirauhasen vajaatoiminta selvitettiin. Voin sanoa että asiat ei ole aina juuri suoraan sitä miltä ne näyttää. Tuntuu kuin viimeiset 10 vuotta olisin elänyt jonkun muun elämää, jonkun muun ruumiissa. Nyt vasta olen oma itseni ja nykyinen työkin on ihan siedettävää, kaverit sanoo että olen ihan erilainen, ja ne jotka tunsi minut alle parikymppisenä sanovat että olen palautunut siihen entiseen iloiseen itseeni.

 

Olen ollut vuoden parisuhteessa ja asutaan saman katon alla miehen kanssa. Muuten ihana mies ja ihan satavarmasti rakastaa, niin rakastan minäkin, mutta niin saamattoman laiska. Viimeiset 6 kuukautta olen elättänyt hänet täysin. Maksanut laskut, asumisen, ruoat jne. Hän ei saa aikaseksi edes soittaa työpaikkoja. Hän ei saa aikaseksi hoitaa asioitaan liittoon että saisi edes päivärahat sieltä. Ymmärsin ensimmäisen ja jo toisenkin kuukauden, mutta nyt alkaa palaa pinna. Kotonakaan ei saa aikaseksi mitään ei edes tiskejä tiskattua. Kuteinkin käyn itse töissä pitkää päivää, tuon kotiin ruokaa, teen ruokaa, pyykkään, siivoan ja maksan, mutta tämä miehenkuvatus joka muistuttaa enemmän liian kypsäksi keitettyä makaroonia olemukseltaan...Hän rakastaa varmasti. Niin minäkin rakastan, mutta rakkaus ei taida enää riittää. Millä saisin potkittua tuohon lisää virtaa..vai onko täysin tuhoontuomittua koko juttu? Onko kukaan onnistunut eteenpäin potkimisessa? Mies on muutoin hellä ja rakastava, mutta tuo saamattomuus ottaa pannuun. On välillä, kuin elättäisi kakaraa. Viimeisin tempaus tältä laiskamadolta oli, että hän väitti soittaneensa liittoon jne. mutta ei saanut ketään kiinni. Jotenkin ensimmäisen kerran jäi semmonen olo, että noinkohan on perhana, kun ei ole saanut ketään puoleen vuoteen kiinni. Olin inhottava ja tutkin puhelimen (jep, tein rikoksen) ja niin vain valehteli, ei hän ollut soittanut muille kuin minulle ja kavereilleen. Ymmärtäisin yskän jos kyse olisi parikymppisestä teinistä, mutta ollaan molemmat kolmisenkymmentä joten ymmärrys loppuu..neuvoja? En aio elättää häntä joten kenkää tulee, mutta onko mitään mahdollisuuksia edes saada laiskamakaroonia muuttumaan?

Kuulostaa muuten tutulta, mutta mieheni käy töissä joka vie voimat. Ja eikun sohvalle pitkälleen ja teeveetä tuijottamaan. Hänen työnsä on lähinnä henkistä, nuorisokodissa. Nyt viikonloppuna sanoin, että olisi lehtiä haravoitava. Hän olisi hakenut lehtipuhaltimen. Kieltäydyin moisesta mölytoosasta. Ennen kyllä yhdessä haravoitiin. Lehdet laitettiin säkkeihin ja ne olisi pitänyt viedä jäteasemalle, mutta pari säkkiä nököttää vieläkin varaston nurkalla. Ja aiheutin riitaa kun pyysin korjaamaan kottikärryn renkaan. Mitään en voi enää sanoa jos jokin on risa tai tarvitsisin apua jossain. Itse sitten haravoin ja kuljetin lehdet sadeviitan avulla kompostiin. Pitää myös varoa ettei laiskimus vie suurella vaivalla keräämiäni pahveja roskikseen. Näin kerran teki ja nauroi päälle. Neuvoksi varmankin järeät keinot. Kerrot miten asiat on ja mitä tapahtuu jos ei tahti muutu. Minä en kyllä kauaan katselisi.En kyllä varmaan kestä omaakaan tilannetta kauaa.

 

Kuulostaa muuten tutulta, mutta mieheni käy töissä joka vie voimat. Ja eikun sohvalle pitkälleen ja teeveetä tuijottamaan. Hänen työnsä on lähinnä henkistä, nuorisokodissa. Nyt viikonloppuna sanoin, että olisi lehtiä haravoitava. Hän olisi hakenut lehtipuhaltimen. Kieltäydyin moisesta mölytoosasta. Ennen kyllä yhdessä haravoitiin. Lehdet laitettiin säkkeihin ja ne olisi pitänyt viedä jäteasemalle, mutta pari säkkiä nököttää vieläkin varaston nurkalla. Ja aiheutin riitaa kun pyysin korjaamaan kottikärryn renkaan. Mitään en voi enää sanoa jos jokin on risa tai tarvitsisin apua jossain. Itse sitten haravoin ja kuljetin lehdet sadeviitan avulla kompostiin. Pitää myös varoa ettei laiskimus vie suurella vaivalla keräämiäni pahveja roskikseen. Näin kerran teki ja nauroi päälle. Neuvoksi varmankin järeät keinot. Kerrot miten asiat on ja mitä tapahtuu jos ei tahti muutu. Minä en kyllä kauaan katselisi.En kyllä varmaan kestä omaakaan tilannetta kauaa.

Miehesi on masentunut, eli sairas. On hänessä se ihminen tallella, mutta hän on lamaantunut ja tarvitsee apua, tai edes tietoisuuden sairaudestaan.

 

Kovasti on laiskoja tässä maassa kun katsoo kirjoitusten määrää. Mutta laiskuus kun yhdistetään alkoholismiin, niin päästään oikein tosi "Herra seuraan".
Käytännön kuvausta alkoholista perheessämme: 6-8 tölkkiä/ilta eli keskimäärin 4-5 litraa puhdasta 4,5-4.7 promillen humalajuomaa

Työn tekemistä; tekee tietoteknistä työtä (sellaista, josta saa palkkaa noin 2 vk/kk, muun ajan pelaa erilaisia pelejä, kaikki muu liikenevä aika menee autolla ajeluun, omiin harrastuksiin.

Asumme maatalossa( minun omistuksessa), jossa kaikenlaista tekemistä niinkuin jokainen voi arvata, minä teen ne.

ps. satutin tapaturmaisesti jalkani ja olen us. viikon sairaslomalla (sain hiukan apua ensimmäisen viikon aikana nyt olen omillani).


Niin sen verran vielä, olemme yli 40-vuotiaita eli emme teinejä, mikä ensi alkuun saattaa tulla mieleen.


OLEN TÄTÄ SIRKUSTA KATSELLUT N. 14 VUOTTA JA EILEN TULI SIIS MITTA TÄYTEEN JA POLIISI KEHOITTI TAVARANSA HAKEMAAN (MINÄ OLEN VIIM. KAKSI VUOTTA ASIASTA KAUNIISTI SANONUT JA VÄLILLÄ RUMASTI NÄYTTÄNYT - MITEN PAKATAAN). VIELÄ EI LAISKUUDELTAAN ASIAA TOTEUTTANUT - ODOTETAAN MILLOIN PAKKAUSMOTIVAATIO ISKEE.

Että tämmöinen laiskuustarina täältä Savosta !

 

En katselisi kotonani tuommosta ukkoa. Ei onneksi tarvitse.

 

Miehesi on masentunut, eli sairas. On hänessä se ihminen tallella, mutta hän on lamaantunut ja tarvitsee apua, tai edes tietoisuuden sairaudestaan.

laiska,ei masentunut

 

Jos malttia riittää, vielä ehdottaisin miehelle, että jos ei meinaa hommat sujua, pitäisikö mennä lääkäriin. Joku elimellinen sairaus (testosteronivaje, kilpirauhasen vajaatoiminta) tai todennäköisemmin masennus voisi selittää oireet ja muutoksen käytöksessä. Mutta eipä sitä masennustakaan ole pakko katsella, jos ei halua, vaikka ei se kenenkään syytä olisikaan.