vierailija
Meillä on perheessä reilu 3-vuotias poika. Heti alusta asti vaimolle on ollut täysin punainen vaate, että kävisin omien vanhempieni luona lapsen kanssa kaksin. Imetysikäisenä asian jotenkin ymmärsin, koska lapsi on riippuvainen äidistä. Kolmen vuoden jälkeen asiaa en enää ymmärrä yhtään. Puolisoni haluaa vahtia ja olla aina läsnä, kun anoppi on paikalla lapsen läsnäollessa. Ja nyt en edes puhu lapsenvahtijutuista vaan edes lapsen isänä en saa vierailla lapsen mummolassa ilman puolisoni läsnäoloa. Asia on täysin ehdoton. Kuulemma lapsi saa vaikutteita ja ties mitä ja puolisoni ei luota edes minun kykyyni toimia lapsen kanssa. Puolison vanhemmat voivat lasta hoitaa vapaasti.
Puolisoni ei pidä lainkaan anopistaan eli äidistäni. Kaikki sanominen ja tekeminen on väärin ja täynnä piilomerkityksiä sekä neuvomista. 10 vuoden matkan varrella on toki ollut kaikenlaista mikä nyt varmaan osin normaalia anoppisuhdetta. Kuitenkin anoppi on täysin punainen vaate puolisolleni. Olen sanonut, että ihan vapaasti saa olla ettei ole tekemisissä anoppinsa kanssa mutta miksi pitää kieltää mummolakäynnit, kun äitini mielellään lapsenlastaan näkisi. Jatkuvasti joudun keksimään mitä moninaisempia tekosyitä miksi ei taaskaan voida mummolaan voida mennä. Käynnit onnistuvat harvoin ja silloin kun puolisolleni sopii. Jokainen käynti on kuin armopala ja jos on sovittu muutaman tunnin pikavisiitti, niin viikon saan jännittää ettei homma kosahda.
Olen lopen uupunut tilanteeseen ja asiasta riidellään tuon tuosta mutta puolisoni kanta on järkähtämätön. Tämä on harvoja asioita jotka kuormittavat ja näivettävät suhdettamme. Tästäkin olen sanonut puolisolleni, mutta kuulemma minun pitää vain pärjätä.
Onko tämä nyt asia joka minun pitää vain hyväksyä? Ei tässä eroakaan halua lapsen takia, mutta kyllä sitä rakkautta saa tosissaan yrittää haalia kasaan, kun jaksaminen asian suhteen lähestyy loppuaan...
(Kirjoitin tämän myös toiselle foorumille. Syytettiin provoksi ja naiseksi, teksti ei kuulemma miehen kirjoittama. Todellinen ongelma kuitenkin +30v perheenisällä)
Puolisoni ei pidä lainkaan anopistaan eli äidistäni. Kaikki sanominen ja tekeminen on väärin ja täynnä piilomerkityksiä sekä neuvomista. 10 vuoden matkan varrella on toki ollut kaikenlaista mikä nyt varmaan osin normaalia anoppisuhdetta. Kuitenkin anoppi on täysin punainen vaate puolisolleni. Olen sanonut, että ihan vapaasti saa olla ettei ole tekemisissä anoppinsa kanssa mutta miksi pitää kieltää mummolakäynnit, kun äitini mielellään lapsenlastaan näkisi. Jatkuvasti joudun keksimään mitä moninaisempia tekosyitä miksi ei taaskaan voida mummolaan voida mennä. Käynnit onnistuvat harvoin ja silloin kun puolisolleni sopii. Jokainen käynti on kuin armopala ja jos on sovittu muutaman tunnin pikavisiitti, niin viikon saan jännittää ettei homma kosahda.
Olen lopen uupunut tilanteeseen ja asiasta riidellään tuon tuosta mutta puolisoni kanta on järkähtämätön. Tämä on harvoja asioita jotka kuormittavat ja näivettävät suhdettamme. Tästäkin olen sanonut puolisolleni, mutta kuulemma minun pitää vain pärjätä.
Onko tämä nyt asia joka minun pitää vain hyväksyä? Ei tässä eroakaan halua lapsen takia, mutta kyllä sitä rakkautta saa tosissaan yrittää haalia kasaan, kun jaksaminen asian suhteen lähestyy loppuaan...
(Kirjoitin tämän myös toiselle foorumille. Syytettiin provoksi ja naiseksi, teksti ei kuulemma miehen kirjoittama. Todellinen ongelma kuitenkin +30v perheenisällä)