lastentarhakokemuksia



olen ulkosuomalainen ja pari kuukautta sitten laittanut 3-vuotiaan lapseni tarhaan. niinpa niin tarhaan.joskus se vaikuttaa elaintarhalta. lapsia siella on 34 ja hoitajia vain kaksi tai kolme. aamupalaksi siella syodaan valkoista leipaa ja juustoa. valipaloina naksuja, kekseja ja suklaatakin joskus. lapset ovat hyvin villeja ja haavereita sattuu kun hoitajien silmat ei riita joka nurkkaan.lapseni ei vielakaan mene sinne innolla ja sanoo muiden lapsien lyovan. no tietysti lapset ovat lapsia, mutta tuntuu ettei hoitajilla tosiaan ole aikaa puuttua naihin kahakoihin. ja ennen niin suloinen lapseni on artyinen ja tokaisee ihmisille etta tapan sinut tai heitan sinut roskiin jne.aamulla ei tahtoisi herata ja ennen se kuitenkin herasi iloisena uuteen paivaan silmat loistaen. nyt se on ollut kolme paivaa kipeana ja onnellinen asiasta, koska saa olla kotona.

siispa, olisi mukava tietaa suomen paivakotien ryhmakoosta, ruokailusta ja siita miten siella suhtaudutaan vakivaltaan ja rumiin sanoihin. muuttuvatko suomalaislapset paivakotiin mennessaan? lisaantyyko sanavarasto kirosanoilla? parjaavatko siella vaan kovat tyypit? kuinka hoitajat ovat yhteydessa vanhempiin?

kiitos tiedoista!
 
Voitko kertoa tarkemmin, missä maassa asutte? Mielestäni kuvaus 3-vuotiaan päiväkodista kuulostaa järkyttävältä! Omat lapseni ovat olleet puolitoistavuotiaasta päiväkodissa, ja voin kyllä sanoa, että meidän kokemukset ovat tyystin erilaisia. 4-6-vuotiaiden ryhmä on suomalaisittain suuri, reilu 20 lasta, mutta koulutettuja hoitajia on 4, ja apuhoitajia 3. Tilat ovat erittäin tilavat, ja pieniä rauhallisia leikkipaikkoja on paljon.

Lasten ruoka on monipuolista ja terveellistä,.Aamupalaksi aina puuroa, lounaaksi keittoa, laatikkoruokaa tms.(perunaa on usein), välipalalla leipää, soppaa, marjarahkaa, hedelmiä tms. Siis paljon monipuolisempaa, mitä monesti kotona tulee syötyä. Meidän lapsemme ovat päiväkodissa oppineet maistamaan monia uusia ruokalajeja.

Päiväkodin henkilökunta on todella ystävällistä, yhteistyöhaluista ja asiantuntevaa. Päiväkodista lapsemme saavat siis paitsi loistavan perushoidon, myös opetusta ja kasvatusta elämässä tarvittaviin sosiaalisiin ja älyllisiin taitoihin.

Taas kerran tuli todistus suomalaisen päivähoidon erinomaisuudesta! Eihän se Pisa-tutkimus väärässä ollut.

Toivon teille parempia päiväkotikokemuksia!

 
Hiluska
Meidän tyttö oli 1v3kk kun aloitti päiväkotielämän. nyt kohta 4v. Olemme molemmat vuorotyössä joten tytöllä on hoitoa 3 - 20 tuntia kerrallaaan. (nukkuu yön hoidossa) Ryhmässä on kirjoilla 38 lasta, mutta jokaisella on yksilöllinen hoitoaika, eli kun yksi tulee, toinen lähtee. Päivällä lapsia enemmän kuin illalla tai yöllä. Yleensä hoitajia on aina yksi/ viisi lasta (3-6v ryhmässä). Ruokailusta sen verran, aamupalalla on puuroa/velliä, leipää ja leikkelettä ja maitoa. Lounas ruoka on lämmin ruoka vaihtelevasti. Välipala syödään päiväunien/lepotauon jälkeen, se on milloin kiisseliä, pasteijaa yms. päivällinen ja iltapala noudattavat samaa kaavaa. Sääntöinä ruokailussa on että maistaa pitää ja lisää saa jos jää vielä nälkä. Noihin rumiin sanoihin, niitä aika tehokkaasti pyrkivät kieltämään hoidossa, mutta aina joku keksii hauskan sanan jota kaikki alkavat hokemaan. Tyttö tykkää olla hoidossa, kun on ikäistään leikkiseuraa ja erilaista tekemistä kuin kotona.
 
Suomalaisessa päiväkodissa saa olla 7 yli kolmevuotiasta hoitajaa kohden. Alle kolmevuotiaita saa olla 4. Eli yleensä isompien ryhmässä 21 lasta, yksi lastentarhanopettaja ja kaksi lastenhoitajaa. Pienten ryhmässä 12 lasta ja 3 työntekijää.

Oma lapseni aloitti marraskuussa päivähoidon täytettyään kolme vuotta. Miehen kanssa molemmat teemme vuorotöitä joten pojalle tulee n.15 hoitopäivää kuukaudessa. Vapaapäivinä monesti haluaisi päiväkotiin kavereiden kanssa. Viihtyy siis todella hyvin!
Aina innoissaan menossa vaikka joudutaan joskus herättämään todella aikaisin.

Ruokailusta suomalaisesta päiväkodissa: Ruoka on perusruokaa salaatteineen. Jälkiruoaksi hedelmiä jos on. Välipalalla sitten voi olla pannukakkua, marjarahkaa, kiisseliä tms. Karkkeja ei edes kaikissa päiväkodeissa saa tuoda vaikka juhlittaisiin lapsen synttäreitä.
Yleensä synttärijuhliin suositellaan tuotavaksi (jos jotain haluaa tuoda) jäätelöä, keksejä,mehua...
 

Yhteistyössä