"Luomusynnytys"

Hei,
Odotan toista lastani. Ensimmäisen synnytys oli pitkä ja tuskallinen. Valvoin kaksi vuorokautta supistusten vuoksi ja loppuvaiheessa olin aivan rikki enkä enää jaksanut kamppailla kivun kanssa ja turvauduin epiduraaliin.

Nyt toista odottaessani olen enemmän miettinyt kuinka selviäisi synnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Minulla ei periaatteessa ole mitään niitä vastaan ja jos tilanne vaatii, niin varmasti siihen turvaudun, mutta jos synnytys olisi suhteellisen nopea ja sujuisi normaalisti, niin kiinnostaisi tietää että miten muut olette selvinneet siitä ilman lääkitystä?

Lapsiveden menon /kalvojen puhkaisun jälkeen supistuksethan voimistuvat hirvittävästi ja kivun luonne muuttuu aivan kokonaan ja kipu on hirveä. Mitä keinoja olette tässä vaiheessa käyttäneet, että kestäisitte kivun? Kannattaako harjoitella hengitystekniikoita? Kaurapusseista ei tässä vaiheessa ole varmastikaan enää mitään apua? Ei ainakaan oman kokemukseni mukaan. Ilokaasuakaan en tahtoisi käyttää, koska siitä tulee todella sekava olo. Ja ammeestakin oli ensimmäisen kohdalla huonoja kokemuksia.

Kertokaa kuinka itse olette selvinneet ja mitkä keinot ovat auttaneet.

Tuhannesti kiitoksia ja aurinkoisia päiviä

 

Itselleni tärkeintä oli hengitys ja keskittyminen, ja lisäksi suihku vei hyvin pahimman terän kivusta. Myös kaurapusseista oli vähän apua samoin kuin miehen antamasta hieronnasta.

Paras menetelmä oli mielestäni Katerine Janouchin "Synnytys"-kirjassa (kirjastosta) kuvailtu "sukellustekniikka". Se on yksinkertainen hengitys/mielikuvatekniikka. Lyhyesti selitettynä supistuksen alkaessa rentoudutaan eikä vastusteta kipua vaan "sukelletaan" supistukseen. Itse kuvittelin sukeltavani oikein isoon aaltoon rannalla leikkiessä.

Mutta siis joka tapauksessa mitä paremmin pystyy rentoutumaan sitä vähemmän supistus sattui, jos erehtyi jännittämään niin sattui kahta kauheammin. Hartioiden ja leuan rentouttaminen on tärkeää. Kannattaa perehtyä akupisteisiin ja hengitystekniikoihin, lisäksi vapaa liikkuminen avautumisvaiheessa helpottaa vähiten kivuliaan asennon hakemista.

Kalvot minulta puhkesivat vasta ponnistusvaiheen alussa ja siinä vaiheessa suoistukset olivat jo muutenkin niin reippaita etten huomannut eroa niissä. Pään syntyminen oli vaikein osuus ja sattui tosi paljon mutta oli onneksi se nopein osa.

Oma synnytykseni oli hyvin etenevä ja normaali, sekä ensisynnytykseksi siedettävän mittainen (n 12 h, ponnistusvaihe 25 min). Mielestäni selvisin siitä hyvin ilman lääkkeitä. Kivutonta se ei todellakaan ollut mutta kipu hipoi sietokyvyn rajoja vain hetkittäin. Pitkittynyt tai muuten ongelmallinen synnytys on sitten asia erikseen, silloin olisin varmaan turvautunut puudutuksiin.

 

Minullakin ensimmäisen lapsen synnytys kesti kauan, yli 30h joista yli vuorokausi oltiin sairaalassa. Silloin auttoi amme alkuvaiheen kipuihin ja loppuvaiheessa otin kivun ja väsymyksen vuoksi epiduraalin.

Kakkosen kohdalla uskalsin odotella pidempään kotona mikä auttoi supistuksia tulemaan säännöllisemmin kun osasin olla kotona rennompi. Suihku ja jumppapallo auttoivat tässä vaiheessa. Sairaalassa ilmoitin että otin ensimmäisessä synnytyksessä epiduraalin ja voin ottaa sen taas jos kipu yltyy kovaksi ja synnytys pitkittyy, mutta yllätys yllätys olin jo 7cm auki sairaalaan mentäessä ja pääsin suoraan synytyssaliin. Sairaalassa ehdittiin olla alle 2h kun tyttö oli jo syntynyt mitään puudutuksia ei ehditty ottaa. Käytin kuitenkin ilokaasua minkä koin tuovan helpotusta, välillä ihan naurattikin vaikka sattui Kätilön puhkaistessa kalvot, vauvan pää oli jo niin alhaalla ettei lapsivesi tullut ulos ennen kuin nousin sängyltä ylös ja aloin ponnistaa vähän kun tuli se tunne. Itse ponnistusvaihe tapahtui synnytysjakkaralla jossa mies tuki minua takaa. Koin sen paljon helpommaksi kuin sängyllä synnyttämisen ja kaikki tapahtui nopeammin, 2 ponnistusta ja tyttö oli jo sylissä. Kaikenkaikkiaan toinen synnytys kesti 6h, eli ei ollutkaan pitkä ja raskas kuten ensimmäinen synnytys.

Helpotusta toivat siis alkuvaiheessa suihku ja jumppapallo. Loppuvaiheessa jumppapallo,ilokaasu, pystyasento/sänkyyn nojaaminen, hengitys ja lantion heiluttaminen ja ponnistus jakkaralla.

 

Mulla ensimmäinen synnytys kesti myös reilun vuorokauden ja otin siinä epiduraalin. Kätilö ohjasi siinäkin synnytyksessä minua pallolle istumaan missä oli hyvä heijata itseään kipujen ajan. Tässä toisessa synnytyksessä olin tehnyt mielikuvaharjoitusta eli käynyt läpi synnytystä kipuiluja ja sitä miten tunnen omaa kehoani ja täytyy sanoa, että tää toinen kerta oli ihan eri maasta. Tottakai tämäkin sattui ihan pirusti, mutta nyt kivun kesti ihan erilailla. Supistus kuitenkin kestää vain tietyn ajan kerrallaan, joten jotenkin sitä osasi keskittyä hengittämiseen ja äänen käyttöön supistuksen ajaksi. Käytin myös kuumaa suihkua ja äitini hieroi selkääni viimeiset kaksi tuntia.
Eli parhaat kivunlievitykset:
Pallo koko laitoksella olo ajan (siis ennen synnytystä )
Kuuma suihku pallolla istuen ja heijaten
Ponnistukseen asti pallolla pysyen ja supistusten ajan muminaa/murinaa/ääntelyä
supistusten välissä hengittämiseen keskittyminen
Näillä minä selvisin ja synnytysaika muutenkin puolittui ensimmäiseen verrattuna. Samoin ponnistusvaihe kesti vain 9min ensimmäisen 45min sijasta.

 

Esikoisen synnytys oli kai melko tyypillinen ensisynnytys. Pitkä ja hidas avautumisvaihe, koko synnytys kesti lähes vuorokauden.

Kakkonen sitten syntyikin luomuna. En kyllä ollut suunnitellut mitään luomusynnytystä, mutta toisin kävi. Papereihin synnytyksen kokonaiskestoksi on merkitty 4 h. Kotona kärvistelin supistusten kanssa pari tuntia, ja sairaalaan mennessä kohdunsuu olikin 9 cm auki! Olin ihan puulla päähän lyöty (esikoisen synnytyksessä "meinasin kuolla" kipuun ja paikat oli sairaalaan tullessa auki 2 cm). Ei siinä sitten muuta kuin sairaalan vaatteet päälle ja suoraan saliin. Mitään puudutuksia en saanut, ilokaasuakaan ei meidän sairaalassa enää saa(työntekijät altistuu liikaa).

Lapsivedet meni vasta kun kätilö teki "vastaanottotarkastuksen". Salissa sitten odoteltiin että viimeinenkin sentti avautuu. Ponnistamisen tarvetta ei tuntunut heti kohdunsuun auettua. Lopulta lapsi syntyi parilla supistuksella kun oltiin oltu reilu 1,5 h sairaalassa (vrt. esikoisen 1,5 h ponnistusvaihe...).

Supistukset olivat aika kaameita, mutta mun "onni" oli se, että ne tuntui alun jälkeen vain reisissä. Reisiä hieromalla ja jalkoja tömistelemällä kipu lievittyi aika hyvin.

Etukäteen en olisi pystynyt edes kuvitella luomusynnytystä, sen verran hirveä (mielestäni) oli esikoisen synnytys. Mutta jos kolmannen lapsen joskus saisin, niin ehdottomasti mieluummin nopea luomusynnytys kuin vuorokauden kärvistely ja epiduraali! Synnytysten välillä oli noin 1v11kk, joten oli toki odotettavissakin että tokalla kerralla homma hoituu nopeammin.

 

Ihanan positiivissa kokemuksia luomusynnytyksistä. Kiitos Itse olin ensimmäisessä synnytyksessä kuin viulunkieli ja se varmasti vaikutti kipuun negatiivisesti. Jos nyt harjoittelisi rentoutumista jo etukäteen. Itselleni tulee synnytysten väliin yli viisi vuotta. Toivottavati en ole taas kuin ensisynnyttäjä pitkän välin takia

 

Oma synnytykseni pähkinänkuoressa: Vedet alkoi tiputella yö kahden aikaan. Mitään muuta ei tapahtunut. Aamun aikana sairaalaan, mitään ei tapahtunut. Odoteltiin supistuksia, mutta mitään ei tapahtunut. Vedet vain olivat menneet.

Tipalla supistukset käyntiin, lämpötyynyä kipuihin ja lopulta epiduraali. Ponnistusta ensikertalaiseksi hyvin vähäiset 8min. Laspsi syntyi illalla puoli yhdeksän aikaan. Eppari leikattiin ja tikattiin.

Kontrollin tunne oli koko ajan ja koska kivut eivät missään vaiheesa käyneet liian koviksi (keskittymistä häiritseviksi, joskin minulla muutenkin on korkea kipukynnys) niin ehdottomasti tarpeen tullen voisin tehdä saman kaavan mukaan uudestaankin.

Toisaalta voisi olla mukavaa tuntea miltä luonnollinen supistus tuntuu, kun niitä ei tosiaan tullut ainoatakaan.

 

Mulla on kolme lasta jotka kaikki ovat syntyneet ilman kivunlievitystä. En tosiaankaan vastusta lääkkeitä tai muuta semmoista, en vain ole ehtinyt saada mitään. Nyt meille on tulossa kaksoset, ja pienellä kauhulla odottelen miten sitä hengissä selvitään taas.

Ensimmäinen lapsi oli täydellisessä perätilassa ja sillä tavalla ulos tulikin. Kokonaisuudessaan parin tunnin tapaus, joista tunti meni sairaalaan matkatessa (pitkät välimatkat).

Toinen lapsemme ehti syntyä yllättäen ja nopeasti raskausviikolla 35 kotona, kesti 20 minuuttia. Todella raju ja nopea synnytys. Onneksi hän oli pieni, niin oli siten vähän helpompi kuin ensimmäinen.

Kolmannen synnytyksen kestoksi laskettiin 10 h ja sitä jouduttiin nopeuttamaan kalvojen puhkaisulla (tunnin päästä siitä lapsi ulkona). Viimeisin oli kauhein, koska lapsi painoi yli kolme kiloa ja kätilö joutui korjaamaan pään asentoa ponnistusvaiheessa (aargh!). Viimeisimmässä tosin tajusin, että rentoutuminen, syvään hengittäminen ja lämpö auttaa. Ennen ponnistusvaihetta halusin alaselkään tulisen kauratyynyn, ja kyllä siitä oli apua (tai ainakin ajatukset meni muualle ;b)

Jos olisin voinut/ehtinyt valita, olisin ottanut kaiken mahdollisen kivunlievityksen mitä vain on tarjolla. Kenenkään ei tarvitse synnytyssaliin lähteä näyttämään itselleen tai muille, että kyllä tässä pärjätään. Jos se on itsetarkoituksellista, voi jättää mahtavat luomusynnytyksensä hehkuttelematta niille äideille, jotka eivät nopeiden synnytysten vuoksi ehdi valita. Joskus se pistelee melkein vihaksi.

 

Ei ole ollenkaan tarkoitus kaupungilla huudella jos itsellä onnistuisi luomusynnytys

Mulla ensimmäisen synnytyksen avautumisvaihe kesti kaikkiaan 36 tuntia ja epiduraalin sain kolme tuntia ennen ponnistusvaihetta. Joten todellakin olen 33 tuntia ollut tuskissani ja myös ponnistusvaihe meni ilman kivunlievitystä. Eli ei se epiduraalin saaminen aina tarkoita sitä että olisi kivuton synnytys. Mulla se edesauttoi kohdunsuun avautumista, koska en muuten pystynyt kivuiltani rentoutumaan.
Kerrotaan vielä sekin, että terveydellisistä syistä en enää epiduraalia- tai spinaalia saa, joten siksikin kiinnostaa "luomusynnytys". Onhan niitä toki muitakin lääkkeellisiä apuja, mutta nämä ne tehokkaimmat.

 

Ei ole ollenkaan tarkoitus kaupungilla huudella jos itsellä onnistuisi luomusynnytys

Mulla ensimmäisen synnytyksen avautumisvaihe kesti kaikkiaan 36 tuntia ja epiduraalin sain kolme tuntia ennen ponnistusvaihetta. Joten todellakin olen 33 tuntia ollut tuskissani ja myös ponnistusvaihe meni ilman kivunlievitystä. Eli ei se epiduraalin saaminen aina tarkoita sitä että olisi kivuton synnytys. Mulla se edesauttoi kohdunsuun avautumista, koska en muuten pystynyt kivuiltani rentoutumaan.
Kerrotaan vielä sekin, että terveydellisistä syistä en enää epiduraalia- tai spinaalia saa, joten siksikin kiinnostaa "luomusynnytys". Onhan niitä toki muitakin lääkkeellisiä apuja, mutta nämä ne tehokkaimmat.

On se kyllä tosi pitkä aika kärvistellä, ihan älytön. En ihmettele vaikka ei pystyisi rentoutumaan! Jos jollakin on kokemuksia, mitkä keinot auttavat jos nuo puudutukset jäävät saamatta, otetaan täälläkin ilomielin neuvoja vastaan.

Unohdin näköjään mainita sen, että ensimmäisen lapseni kohdalla kokeilin myös ilokaasua, ja siitä meni kyllä huone nurin että heitin sen pois, ei ollut oikein apua muuten kuin tosiaan taas ajatukset hetkeksi pois kivusta.

Voi kuulostaa uskomattomalta, Terttu, mutta ensimmäisessä viestissä kyseletkin noiden kauratyynyjen avusta, minulle niistä todella oli iloa, jopa siinä ponnistusvaiheessa. Supistusten aikana minulla oli tuliset kauratyynyt vatsan alaosassa ja rintojen ja vatsakummun välissä.

Parempi oli niin kuin paljaaltaan. En usko, että pääsisin esimerkiksi veteen tai suihkuun tässä tulevassa synnytyksessä, kun nämä on tosiaan kaksoset ja olen muutenkin tällainen aikapommi nopeine synnytyksineni, joten mitä vielä jää? Mielikuvaharjoittelu, aquarakkulat, mitä vielä on?

 

On se kyllä tosi pitkä aika kärvistellä, ihan älytön. En ihmettele vaikka ei pystyisi rentoutumaan! Jos jollakin on kokemuksia, mitkä keinot auttavat jos nuo puudutukset jäävät saamatta, otetaan täälläkin ilomielin neuvoja vastaan.

Unohdin näköjään mainita sen, että ensimmäisen lapseni kohdalla kokeilin myös ilokaasua, ja siitä meni kyllä huone nurin että heitin sen pois, ei ollut oikein apua muuten kuin tosiaan taas ajatukset hetkeksi pois kivusta.

Voi kuulostaa uskomattomalta, Terttu, mutta ensimmäisessä viestissä kyseletkin noiden kauratyynyjen avusta, minulle niistä todella oli iloa, jopa siinä ponnistusvaiheessa. Supistusten aikana minulla oli tuliset kauratyynyt vatsan alaosassa ja rintojen ja vatsakummun välissä.

Parempi oli niin kuin paljaaltaan. En usko, että pääsisin esimerkiksi veteen tai suihkuun tässä tulevassa synnytyksessä, kun nämä on tosiaan kaksoset ja olen muutenkin tällainen aikapommi nopeine synnytyksineni, joten mitä vielä jää? Mielikuvaharjoittelu, aquarakkulat, mitä vielä on?

Aquarakkuloista ei omakohtaista kokemusta, mutta ystäviltäni olen kuullut ettei todellakaan kannata ottaa. Okei, vie kuulemma vähän huomiota pois kivusta, kun iho on kuin ampiaisenpistoilla, mutta kuulemma enemmän lisää tuskaa kuin poistaisi sitä.

Tens-laitehan on myös olemassa, mikä lähettää kehoon sähköimpulsseja selkään laitettavien elektrodilappujen kautta. Auttaa kuulemma etenkin alkuvaiheessa, mutta moni saanut apua koko synnytyksen ajan. Vie kuulemma kivulta terävimmän kärjen. Laite tosin pitää ostaa itselleen tai vuokrata Aktiivinen synnytys Ry:ltä. En tiedä kuka sen sitten siellä sairaalassa paikalleen virittää. Suostuukohan kätilöt moiseen...?

Jos vaan mahdollista, niin kauratyynyjä aion ainakin testata uudestaan!
Kätilö teki mulle ensimmäisessä synnytyksessä akupainantaa alaselkään ja se auttoi supistuksen aikana todella paljon. Kätilö ehti tehdä tätä vain muutaman supistuksen ajan, kun hänen piti jo poistua. Eli siitä voisi olla apua jos saisi esim miehen koulutettua tähän hommaan

 

Mielenkiintoista lukea kokemuksia luomusynnytyksistä. Kun odotin ekaa lastamme, ajattelin, että en etukäteen päätä, otanko lääkkeellistä kivunlievitystä vai en. Olin lukenut paljon luonnollisista kivunlievityskeinoista ja olimme miehen kanssa valmistautuneet niitä käyttämään. Synnytys alkoi vesien menolla, josta alkoi järkyttävät supistukset, jotka muuttuivat tuntien kuluessa niin hirveiksi, etten ollut tajunnut sellaista kipua edes olevan olemassa. En kokenut saavani hetkeäkään apua mistään kauratyynyistä, sukellustekniikoista, rentoutusharjoituksista, reikistä, akupisteiden paineluista, vyöhyketerapiasta, suihkusta ja muistakaan hellemmistä kivunlievitysmetodeista, vaan rukoilin epiduraalia jo avautumisvaiheen alkupuolella. Kahden pistoksen jälkeen kivut olivatkin viimein poissa ja sain hengähtää pari tuntia, kunnes helvetti aukesi jälleen ponnistuvaiheessa noin tunnin ajaksi.

Koska koin ensimmäisen synnytykseni fyysisesti äärimmäisen kivuliaaksi, en rehellisesti sanottuna usko, että haluaisin synnyttää ilman tehokasta lääkkeellistä kivunlievitystä. Pidän kuitenkin mieleni avoimena ja voihan olla, että ajan kuluessa unohdan ensimmäisen synnytykseni niin hyvin, että olen jälleen valmis yrittämään hellemmillä konsteilla.

 

Mielenkiintoista lukea kokemuksia luomusynnytyksistä. Kun odotin ekaa lastamme, ajattelin, että en etukäteen päätä, otanko lääkkeellistä kivunlievitystä vai en. Olin lukenut paljon luonnollisista kivunlievityskeinoista ja olimme miehen kanssa valmistautuneet niitä käyttämään. Synnytys alkoi vesien menolla, josta alkoi järkyttävät supistukset, jotka muuttuivat tuntien kuluessa niin hirveiksi, etten ollut tajunnut sellaista kipua edes olevan olemassa. En kokenut saavani hetkeäkään apua mistään kauratyynyistä, sukellustekniikoista, rentoutusharjoituksista, reikistä, akupisteiden paineluista, vyöhyketerapiasta, suihkusta ja muistakaan hellemmistä kivunlievitysmetodeista, vaan rukoilin epiduraalia jo avautumisvaiheen alkupuolella. Kahden pistoksen jälkeen kivut olivatkin viimein poissa ja sain hengähtää pari tuntia, kunnes helvetti aukesi jälleen ponnistuvaiheessa noin tunnin ajaksi.

Koska koin ensimmäisen synnytykseni fyysisesti äärimmäisen kivuliaaksi, en rehellisesti sanottuna usko, että haluaisin synnyttää ilman tehokasta lääkkeellistä kivunlievitystä. Pidän kuitenkin mieleni avoimena ja voihan olla, että ajan kuluessa unohdan ensimmäisen synnytykseni niin hyvin, että olen jälleen valmis yrittämään hellemmillä konsteilla.

Mäkään en ennen ole voinut kuvitella edes ajattelevani luomusynnytystä. Kuten olen täällä jo kertonutkin, niin ensimmäisen synnytys oli niin pitkä ja tuskallinen. Jos en epiduraalia olisi viimehetkellä saanut, olisin varamsti menettänyt tajuntani. Synnytys ei ollut milläänlailla kontrollissani aivan järkyttävien kipujen vuoksi. Epiduraalia sai huutaa kymmenen tuntia ennen kuin se suotiin ja se olikin taivas Vaikutus tosin lakkasi ennen ponnistusvaihetta, mut sai ainakin hetken levätä välillä. Mulla oli varmaan jonkinlainen masennuskin kamalan synnytyksen takia monia vuosia. En voinut edes kuvitella toista lasta vasta kuin nyt. Eli lastemme ikäeroksi tulee reilut viisi vuotta. Toivon todellakin että tämä toinen synnytys olisi jotain muuta kuin eka. Mutta jos samalla kaavalla mennään, ni tottakai huudan epiduraalia jo sairaalan ovella ;D
Ei se musta tee kenstäkään huonompaa synnyttäjää. Mutta toki tahtoisin yrittää pärjätä ilman lääkkeitä, koska normaalistikin vastustan lääkkeitä. Otan niitä vain äärimmäisessä hädässä

 

Mäkään en ennen ole voinut kuvitella edes ajattelevani luomusynnytystä. Kuten olen täällä jo kertonutkin, niin ensimmäisen synnytys oli niin pitkä ja tuskallinen. Jos en epiduraalia olisi viimehetkellä saanut, olisin varamsti menettänyt tajuntani. Synnytys ei ollut milläänlailla kontrollissani aivan järkyttävien kipujen vuoksi. Epiduraalia sai huutaa kymmenen tuntia ennen kuin se suotiin ja se olikin taivas Vaikutus tosin lakkasi ennen ponnistusvaihetta, mut sai ainakin hetken levätä välillä. Mulla oli varmaan jonkinlainen masennuskin kamalan synnytyksen takia monia vuosia. En voinut edes kuvitella toista lasta vasta kuin nyt. Eli lastemme ikäeroksi tulee reilut viisi vuotta. Toivon todellakin että tämä toinen synnytys olisi jotain muuta kuin eka. Mutta jos samalla kaavalla mennään, ni tottakai huudan epiduraalia jo sairaalan ovella ;D
Ei se musta tee kenstäkään huonompaa synnyttäjää. Mutta toki tahtoisin yrittää pärjätä ilman lääkkeitä, koska normaalistikin vastustan lääkkeitä. Otan niitä vain äärimmäisessä hädässä

On hyvä pohtia vaihtoehtoja etukäteen ja olla kuitenkin valmis elämään tilanteen mukaan sitten tosipaikan tullen. Minulla molemmissa synnytyksissä avautuminen oli todella hidasta ja kivuliasta jo 4cm alkaen. Ja kummallakin kerralla avautuminen nopeutui vasta sitten kun sain epiduraalin, eli lihasten rentoutuminen auttoi synnytyksen etenemistä. Ekalla kerralla kätilö ehdotteli puudutusta nimenomaan siksi koska synnytys eteni aika hitaasti. Mielestäni olisin vielä kestänyt kipuja jonkin aikaa. Toisella kerralla otin epiduraalin, koska kivut alkoivat olla sietämättömiä ja olin vasta 5cm auki. Loppu etenikin sitten nopeasti ja kivuttomasti eli ajoitus meni todella nappiin. Näin jälkeen päin en ymmärrä miksi yritin sinnitellä niinkin kauan ilman kivunlievitystä. Mutta jokainen omalla tavallaan. Viesteistäsi ei ole käynyt ilmi, miksi olet niin kovasti lääkkeitä vastaan? Jotenkin tuntuu siltä, että jos taustalla on yksi huono synnytyskokemus, niin eikö kannattaisi koettaa tehdä seuraavasta mahdollisimman hyvä kokemus, vaikkakin sitten lääkkeisiin turvautuen.

 

On hyvä pohtia vaihtoehtoja etukäteen ja olla kuitenkin valmis elämään tilanteen mukaan sitten tosipaikan tullen. Minulla molemmissa synnytyksissä avautuminen oli todella hidasta ja kivuliasta jo 4cm alkaen. Ja kummallakin kerralla avautuminen nopeutui vasta sitten kun sain epiduraalin, eli lihasten rentoutuminen auttoi synnytyksen etenemistä. Ekalla kerralla kätilö ehdotteli puudutusta nimenomaan siksi koska synnytys eteni aika hitaasti. Mielestäni olisin vielä kestänyt kipuja jonkin aikaa. Toisella kerralla otin epiduraalin, koska kivut alkoivat olla sietämättömiä ja olin vasta 5cm auki. Loppu etenikin sitten nopeasti ja kivuttomasti eli ajoitus meni todella nappiin. Näin jälkeen päin en ymmärrä miksi yritin sinnitellä niinkin kauan ilman kivunlievitystä. Mutta jokainen omalla tavallaan. Viesteistäsi ei ole käynyt ilmi, miksi olet niin kovasti lääkkeitä vastaan? Jotenkin tuntuu siltä, että jos taustalla on yksi huono synnytyskokemus, niin eikö kannattaisi koettaa tehdä seuraavasta mahdollisimman hyvä kokemus, vaikkakin sitten lääkkeisiin turvautuen.

Kyllä, ehdottomasti kannattaa tehdä tästä seuraavasta synnytyskokemuksesta mahdollisimman positiivinen. Siitä olen aivan samaa mieltä! Mutta kuten jo aiemmin kerroin, niin terveydellisistä syistä en enää saa epiduraalia enkä spinaalia. Joten tehokkaimmat lääkkeelliset keinot on poissuljettu. Jäljelle jää "ei niin tehokkaat" lääkkeelliset keinot ja luonnonmukaiset keinot.

Tuntuu että toistan itseäni. Olen siis seuraavassakin synnytyksessä valmis käyttämään läääkeitä. Tottakai jos tilanne niin vaatii.
Lääkkeissä ei tosiaan mielestäni ole mitään luonnollista ja mielummin käytän muutenkin vaihtoehtoisia hoitoja, kun käytän täysin ihmisen kehittämiä luonnottomia lääkeitä, joiden vaikutuksista ei välttämättä ole mitään takeita.

Koitan siis vain saada selville mitä luonnollisia, tehokkaiksi koettuja keinoja, voisin miettiä etukäteen, koska niihin tehokkaisiin lääkkeisiin mulla ei enää ole mahdollisuutta.

Sainkohan itseni jotenkin selvästi ilmaistua

 

Kätilö teki mulle ensimmäisessä synnytyksessä akupainantaa alaselkään ja se auttoi supistuksen aikana todella paljon. Eli siitä voisi olla apua jos saisi esim miehen koulutettua tähän hommaan

Ehdottomasti miehen voi kouluttaa akupainantaan Ohjeita löytyy kirjoista ja netistä, akupisteet kannattaa etsiä etukäteen ja synnytykseen voi ottaa ohjeet mukaan.

 

Hei,
Odotan toista lastani. Ensimmäisen synnytys oli pitkä ja tuskallinen. Valvoin kaksi vuorokautta supistusten vuoksi ja loppuvaiheessa olin aivan rikki enkä enää jaksanut kamppailla kivun kanssa ja turvauduin epiduraaliin.

Nyt toista odottaessani olen enemmän miettinyt kuinka selviäisi synnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Minulla ei periaatteessa ole mitään niitä vastaan ja jos tilanne vaatii, niin varmasti siihen turvaudun, mutta jos synnytys olisi suhteellisen nopea ja sujuisi normaalisti, niin kiinnostaisi tietää että miten muut olette selvinneet siitä ilman lääkitystä?

Lapsiveden menon /kalvojen puhkaisun jälkeen supistuksethan voimistuvat hirvittävästi ja kivun luonne muuttuu aivan kokonaan ja kipu on hirveä. Mitä keinoja olette tässä vaiheessa käyttäneet, että kestäisitte kivun? Kannattaako harjoitella hengitystekniikoita? Kaurapusseista ei tässä vaiheessa ole varmastikaan enää mitään apua? Ei ainakaan oman kokemukseni mukaan. Ilokaasuakaan en tahtoisi käyttää, koska siitä tulee todella sekava olo. Ja ammeestakin oli ensimmäisen kohdalla huonoja kokemuksia.

Kertokaa kuinka itse olette selvinneet ja mitkä keinot ovat auttaneet.

Tuhannesti kiitoksia ja aurinkoisia päiviä

Mun synnytys kesti ekan kanssa 7 h. Amme ei tuonut helpotusta, kohdunkaulanpuudute laitettiin 2 kertaa eikä ollut juurikaan apua. Epiduraalia ei keretty lainkaan laittamaan, eli oikeastaan ilokaasulla mentiin. POnnistusvaihe kesti 40 min. Ottihan ne supistuksen hitsin kipeetä, kun ehän siitä ilokaasusta kipuun mitään apua ollut, lähinnä se auttoi siihen, että hengitti tasaisesti ja syvään, eikä pidättänyt hengitystä supistusten aikana.
Silloin ajattelin, että seuraavassa synnytyksessä (mitä ei siis ole vielä ollut) otan kaikki mahdolliset kivunlievitykset hyvissä ajoin. Sitten luin Luonnollinen lapsuus -kirjan, ja tajusin, mitä kaikkia riskejä esim. epiduraaliin liittyy. Jos joskus toinen lapsi tulee, haluaisin myös luonnollisen synnytyksen... Ainakin nyt ajattelen näin! Koska synnytykseni oli suht nopea jo ensimmäisen kansssa, luultavasti toisen kanssa on vielä nopeampi, niin uskoisin kestäväni sen ilman kivunlievityksiä. Kestinhän sen jo kerran! Olisikohan aquarakkuloista apua...

 

Nii nii:lle vielä sen verran, et sulla on ollu tosi fiksu kätilö, kun on ehdottanut epiduraalia jos on nähynyt sen tarpeelliseksi. Mä sain ekalla kerralla kerjäämällä sitä kerjätä eikä sitä silti meinattu antaa. "Hyvin olet pärjännyt tähän asti, joten kyllä pärjäät loppuun asti". Parin vuorokauden valvominen ja hirveät pitkät tuskat kuitenkin tekivät sen, etten todellakaan pärjännyt ja kätilökin sen viime hetkillä suostui tajuamaan. Joten ei ole itsestään selvää, että vaikka synnyttäjä tahtoisi epiduraalin, että sen saisi!

 

Synnytin ensimmäisen lapsemme melkein luomuna, koska olin jo etukäteen päättänyt, että yritän selvitä ilman puudutuksia ja kaikkia muitakin "tarpeettomia" lääkkeitä. 10 tuntia kahdestatoista menikin ihan mallikkaasti, liikuin tosi paljon huoneessa, tanssin, hyppelin, kävelin ja se auttoikin tosi hyvin. Lisäksi mies kantoi kaurapusseja, kävin myös ammeessa, joka oli aika mitäänsanomaton kokemus kivunlievityksen suhteen. Loppuvaiheessa otin ilokaasua, joka sekin vei pahimman terän supistuksilta...mutta mutta, sitten alkoi se viimeiset kaksi tuntia helvetillistä kipua.

Aluksi kärvistelin väkisin ilokaasulla, sitten pyysin pitkin hampain epiduraalin, joka annettiin konsultaation jälkeen, mutta ei ehtinyt vaikuttamaan, koska seuraavaksi meni lapsivesi. Se aika lapsiveden menon ja ponnistusvaiheen välillä oli ihan yhtä helvettiä, en olisi ikinä kuvitellut, että mikään voi sattua niin paljon...ja omasta mielestäni mulla on kuitenkin suht korkea kipukynnys ja osaan käyttää hengitys- ja rentoutustekniikoita jne.

Jos toinen lapsi meille suodaan, niin todella aion ottaa epiduraalin, sen verran horroria ne vikat pari tuntia oli. Mutta lapsi syntyi kuin syntyikin luomuna, ainakin lähes

 

No tänne kirjoitettujen kommenttien vuoksi en kyllä ole noista aquarakkuloista kovin kiinnostunut... ja Terttu, tuo sähköjuttu vähän pelottaa, ainakin ajatuksen tasolla Ehkä olen vain ennakkoluuloinen? Tuossa meidän keskussairaalassa ollaan aika rajoittuneita näissä synnytyshommissa, tai ainakin mulla on sellainen kokemus: vähän sellainen meno että sängyllä selällään synnytellään vain.

No, mulla on nämä molemmat sairaalassa tapahtuneet synnytykset (+1 kotona kuten jo aiemmin mainitsin) olleet sellaisia että eipä sitä muuta harkittaisikaan, mutta joskus leikittelen ajatuksella olla jossain isommassa sairaalassa jossa vaihtoehtojakin on paljon...

Onneksi meillä on ihana ja rauhoittava rautaisen kokenut kätilö neuvolassa, alan jo henkisesti valmistautua ajatukseen etten välttämättä ehdi saada mitään lääkkeellistä lievitystä taaskaan, ja kaksosraskaudethan saattavat päättyä leikkaukseen, saa nyt nähdä kuin mun kohdallani.

 

Esikoisen synnytin epiduraalin jälkeen lähes kivuttomasti ja toisen lapseni ilokaasun voimalla. Täytyy sanoa, että toinen synnytys oli kokemuksena aivan mahtava vaikka kyllä se sattui ihan hemmetisti. Itselleni paras asento oli röhnöttää ison tyynykasan päällä kontausmaisessa asennossa. Tämä asento myös joudutti avautumista huomattavasti ja kauratyyny alaselän päällä helpotti sekin oloa. Epiduraali hidasti ponnistusvaihetta, koska puudutus oli niin tehokas etten tuntenut ponnistustarvetta. Toisen kanssa taas todellakin tunsin kaiken, mutta homma oli nopeasti ohi.