"Minähän en kakkavaippoja vaihda"

  • Viestiketjun aloittaja Mymmeli 79
  • Ensimmäinen viesti
Mymmeli 79
Avomieheni kanssa keskusteltiin näin alustavasti vauvoista... ja yllätyksekseni hänen mielestään isän rooli alle kaksivuotiaan hoidossa on minimaalinen. äidin kuuluu hoitaa ruokinta, yöheräämiset, vaippojen vaihdot... etenkin tuosta viimeisimmästä oli topakkana, hän ei kuulemma "pysty" sitä tekemään kun haju yököttää. Naisille tämä on helpompaa kun äitiys on geeneissä (??!!) Isän rooli on hänen mukaansa avustava kunnes lapsi on sen ikäinen, että sen kanssa voi "kunnolla kommunikoida".

Kommentteja? Mitä tämmöisen jörrikän kanssa tekee, tuskin ainakaan on vielä ihan kypsä isäksi? Vai onko yleinenkin suhtautumistapa? Omassa lapsuudenperheessäni isän rooli oli huomattavasti "osallistuvampi", avokkini isä taas oli jatkuvasti reissussa töiden puolesta, ehkä siinäkin osasyy?
 
Mymmeli 79
sanoi tuo sentään sitten myöhemmin että voisin vaipan vaihtaa jos esim. olisi lapsenvahtina minun käydessä kaupassa... kuitenkin jäi mietityttämään tuo asenne että äiti on ensisijaisesti se vastuullinen. Tottakai aivan pienelle lapselle äiti on tietyllä tapaa tärkeämpi kuin isä, mutta ei kai nykyään näi jyrkkä asenne enää ole miehilläkään tyypillinen? Onko kellään kokemusta että mieli/asenne olisi muuttunut kypsemmäksi myöhemmin (iän myötä tai lapsen synnyttyä)? Mieheni on kuitenkin jo 31-vuotias eli aivan teinejä emme ole.
 
njatnjat
Alkuperäinen kirjoittaja Mymmeli 79:
yllätyksekseni hänen mielestään isän rooli alle kaksivuotiaan hoidossa on minimaalinen.
Ööh, miksi tää oli sulle yllätys? Se oli sentään rehellinen, toisin kuin monet miehet jotka on raskausaikana että juu juu, tottakai mä autan - ja sitten löytyykin kauheesti ylitöitä ja työmatkoja ja ties mitä veruketta, ja lopputulos on se että äiti hoitaa 99% lapsesta ja 90% huushollista.
 
vekkas
sanoisimpa miehelle, että vauvojenkin kanssa on pakko kommunikoida, ja ehdottomasti on kommunikoitava sekä isin että äidin kanssa ennen sitä kahta vuotta..!taisi ukko keksiä tekosyitä, ettei tarvis alkaa vauvantekohommiin? kyllä sitä sitten sellastakin miestä alkaa hoitohommat kiinnostaa kun saa pikku kapalon ensi kertaa syliin ja tulee kyynel silmään.eikös se ole niin,että jos mies on alun alkaen edes suostunut koko hommaan, niin isyysloman aikana melkein tapellaan siitä kumpi saa pitää enemmän sylissä..!eikä ne kakkavaipat alussa miltään haise, sanoo ukkonikin tuossa. sitten kun ne alkaa haisemaan (yleensä siinä vaiheessa kun vauva alkaa syödä lihaa) niin ei sitä enää ees välitä hajuista, haluaa vaan että lapsella on hyvä olla.aivan sama mitä siellä vaipassa on. en kyllä ihan hätiköiden lähtisi kummiskaan tuohon hommaan, ettei oikeesti käy niin että joutuu yksin huhkimaan...
 
kolmenäiti
Jos oma mieheni olisi tuollaisia suustaan päästänyt kun lapsista vasta haaveiltiin, niin olisi kyllä haaveilu asteelle hänen kanssaan jäänyt.
Mutta jo heti alkuun oli selvää, että itse asiassa hän oli valmiimpi ja halukkaampi vauvalle kuin minä, ja lupasi hoitaa vaikka kaikki "sotkuiset" hommat, jos minua yököttää... aika lupaus.
Mutta kun esikoinen syntyi ja pian kaksi muutakin, niin kyllä täytyy sanoa että lupauksensa on pitänyt. Hoitaa lapsia paljon, ja vaippaikäisiä siivosi varmaan enemmän kuin minä :) vaikka ei ne vauvankakat kenenkään nenään tuskin mitään mirhamia ole :) Kotitöihin osallistuu myös kiitettävästi ja sellainen homma kuin imurointi jota minä inhoan yli kaiken, niin mieheni imuroi minun ollessa vaikka kaupassa käymässä. Aika mukavaa tulla kotiin kun ei hiekan yms. muruja ole pitkin lattiaa :)

Kyllä sinä Mymmeli 79 saat koulittua miehestäsi vielä oivan vauvanhoivaajan, pienen koulutuksen jälkeen ;)
 
ldkjafö
Minun mieheni alkoi ensimmäisenä ehdottelemaan lapsen hankkimista, joten kuvittelin hänen sitten myös osallistuvan vauvan hoitoon. Varsin vähäiseksi hänen panoksensa on kuitenkin jäänyt. Paljon mukavampaa on maata sohvalla ja antaa äidin huolehtia kaikesta. Läheinen suhde lapseen muodostuu jo kahden ensimmäisen ikävuoden aikana ja molemmat (sekä isä että lapsi) menettävät paljon, jos heille ei lämmintä sidettä isän välinpitämättömyyden takia muodostu.

Tällä tiedolla, mikä minulla nyt on, valitsisin lapsilleni sellaisen isän, joka on oikeasti kiinnostunut heistä ja osallistuu heidän elämäänsä aktiivisesti. Nyt olo on melkein kuin yksinhuoltajalla. Raskasta minulle, kun mies välttelee vastuutaan ja surullista lapselle, kun isä jää vieraaksi. Mietipä siis uudelleen, kannattaako tuollaisen miehen kanssa hankkia lapsia lainkaan.
 
ruusunpuna
Harkitse tarkkaan, kannaattaako lapsia tehdä tuollaisen miehen kans. Ei toista voi muuttaa tai koulia, kuten joku täällä kolmenäiti kehotti sinua tekemään. Ehkä juuri miehesi malli isyydestä on kotoa huono ja sen muuttaminen on vaikeaa.
 
"Milla
Meillä on kyllä ihan vastaava tilanne. Paitsi että sitä on toteutettu jo reilu 8 kk. Ehkä olen ite osasyypää kun en vaan jaksa alkaa anella. Helpompi tehä ite vaan..lähestulkoon kaikki. Sillon harvoin kun mies kaksin lapsen kans jää niin hoitaa tietenkin, mitä nyt varmaan omalla tyylillään, vaipan vaihdot harvemmassa yms..
Kakkavaipan vaihtoa ei oikeasti pysty edes katsoa, oksennusrefleksi tosi herkässä :S
Muutenkin talouden pito meillä niin sanotusti suht vanhanaikasta (miesten hommat ja naisten hommat, vaikkaki myös minä käyn normaalisti töissä). Ollaan silti vaan n 25 molemmat.
 
Mymmeli 79
Kiitos kommenteista, laidasta laitaan.

njatnjat: Miehen asenne oli minulle yllätys lähinnä koska kovin naiivisti oletin, ettei nuorehko mies nykypäivänä enää ajattelisi noin... ja koska mies on muuten puhunut lasten hankkimisesta, ei tyylillä "sitten joskus" vaan pikemminkin "miten olisi esim. 2 vuoden päästä". Halusin sitten keskustella näistä asioista tarkemminkin nähdäkseni sopivatko odotuksemme perherooleista yhteen.

Harkinnassa on miten tästä eteenpäin. Mies on hyvä muuten ja sitoutunut suhteeseemme, haluaa kanssani perheen jne. Mietityttää vaan että jäänkö lopulta yksin hoitamaan niitä lapsia vai muuttuuko miehen mieli tosiaan vauvan nähdessään kun niitä (lapsia, ei niinkään vauvoja) kuitenkin haluaa... Muuten kyllä osallistuu eli kokkaa ja siivoa suurin piirtein puolet ja ihan oma-aloitteisesti.
 
niin no
Voihan se olla erinomainen isä, jos vaan jaksat yksin hoitaa lapset vauva-ajan yli. Siinä on kyllä hitunen totuutta, että mies ei niin vaistomaisesti tunne voimakasta tarvetta hoivata vauvaa, jotkut tutut miehet on sanoneet että vaikka vauvaa rakastaa kun se on oma lapsi, niin sen kanssa ei viihdy ollenkaan (kun ei voi yhtään kommunikoida, ja vauva on epäkiitollinen hoidettava kun se saattaa vaan huutaa ja huutaa vaikka tekis mitä jne.)
Vauvat ei siis ole "loogisia" otuksia, niin miehet vierastaa niitä ;)
Ja onhan se vauvan hoito raskasta, äidin raskaudessa ja synnytyksessä saamat hormonikylvyt valmistaa "rakastumaan" vauvaan täysillä, jolloin se pelkkä 100% hoivaaminen on antoisaa, mutta mieshän ei tätä fyysistä puolta koe.
 
mam77
Mymmeli79, voi olla myös mahdollista, että kun vauvanne sitten syntyy, niin miehesi haltioituu tulokkaasta niin perusteellisesti että unohtaa kaikki vanhat puheensa ja jopa HALUAA hoitaa lasta ja osallistua mahdollisimman paljon! :)
 
joillekin käy päinvastoin
Alkuperäinen kirjoittaja mam77:
Mymmeli79, voi olla myös mahdollista, että kun vauvanne sitten syntyy, niin miehesi haltioituu tulokkaasta niin perusteellisesti että unohtaa kaikki vanhat puheensa ja jopa HALUAA hoitaa lasta ja osallistua mahdollisimman paljon! :)
Niin, tai sitten ei. Kantsii miettiä millaisen "riskin" on valmis ottamaan.

Ei pienten lasten vanhemmat turhaan ole erotilastojen kärjessä.
 
näin se on
Muistakaapa että ennen kuin alatte lapsia tekemään, mietitte millaisen ihmisen kanssa olette niitä tekemässä! Ihmiset eivät muutu! Edes lapsi ei yleensä miestä muuta! Kyllä se isä-lapsi suhde luodaan jo aivan pienenä vauvana. Tai ainakin hyvä pohja tälle suhteelle!
 
jaa-a-a
Jos miehesi kerran tekee kotitöitä, niin uskon että selviätte vauva-ajastakin, miehesi kun ei ole täysin tollo sohvaperuna (en ymmärrä miksi jotkut sietävät sellaisiakin miehiä). Jos mies ei ei haluakaan hoitaa vauvaa kuten olisit toivonut, niin on siitäkin suuri apu jos hän voi hoitaa kaiken siivouksen, kaupassakäynnit ja ruoanlaitot! Oman mieheni kanssa emme etukäteen puhunut vauvanhoidosta, mutta hän mielellään vaihtaa aina vaipat kun on kotona, koska silloinhan he voivat olla ihan keskenään ... ja kova lepertely ja lauleskelu sieltä kuuluukin ;)
 
Apilanmesi
Sitä usein käy, varsinkin isälle, niin, että vauvaan kiintyy ja rakastuu vasta syntymän jälkeen. Ennen lapsia on helppo olla sitä ja tätä mieltä yhdestä sun toisestakin asiasta. Vauva kuitenkin mullistaa elämän totaalisesti ja ihminen ihan väistämättä muuttuu. Itse tein omalle miehelleni selväksi, etten aio hoitaa vauvaa ja kotia yksin. Se oli ehtona perheen perustamiselle! Myös raskausaika koulii suhdetta tiettyyn suuntaan. Koen, että jo silloin "pohjustin" miestäni tulevaa olemalla vaativampi ja ohjaamalla ajatuksia tulevaan elämänmuutokseen.

Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että vauva kannattaa hankkia vahvaan parisuhteeseen, mutta omiaan sitä vahvistamaan on myös raskausaika sekä vauva saapuessaan.
 
5:n äiti
Ex-mieheni oli samanlainen, mutta silti saimme 4 ihanaa lasta.
Vauva-aikana päävastuu lastenhoidosta oli minulla ja kakkavaippoja ei 4 lapseltamme vaihtanut kuin pari-kolme kertaa, en kuitenkaan kokenut tuota itselleni taakaksi:)
Lasten tultua reilu vuosikkaiksi, ex-mieheni rupesi "ymmärtämään" heitä ja yhdessä touhusivat/nikkaroivat kaikenlaista.
Nyt vaikka olemmekin jo eronneet ja kaikki lapsemme ovat yli 10v, on heillä todella läheiset välit isäänsä ja tapaavat isäänsä viikottain, vaikka meille ero tulikin en voi kieltää etteikö ex-mieheni olisi mahtava isä lapsillemme.
 
hanneliini
Mielestäni mies voi olla hyvä isä, vaikka ei kakkavaippoja vaihtaisikaan. Meillä mies osallistuu muuten lapsen hoitoon eli syöttää (nyt kun vauva syö kiinteitä, maitoa ei pullosta oppinut juomaan), kylvettää ja ennen kaikkea leikkii lapsen kanssa. Vaippoja ei mies juurikaan ole vaihtanut, mutta en koe sitä rasitteena, kun hän muuten seurustelee ja viihtyy lapsen kanssa.
 
ex-jolly
Sama lause on päässyt meidänkin äijän suusta ennen lapsen syntymää, tosin "etten taida voida sontavaippoja vaihtaa, kun yökkään kuitenki"... Raskausaikanakin joskus kävi mielessä, että haluaakohan toi tätä kakaraa ollenkaan; itse surffailin illat vauvasivuilla ja ahmin kaikki vauvalehdet läpi, isäntä joskus kokeili mahaa, kun varta vasten sanoin että koita, se potkii! Eikä tuntunut olevan oikein "mukana"...

Lähti kuitenkin synnyttämään kaveriksi, liikuttui kyyneliin h-hetkellä, leikkasi napanuoran, ja oli ihan pihalla muutaman tunnin, kun lapsi joutui happikaappiin. Että sekosi sitten kerta laakista. Ja vaihtoi alusta asti sinappivaipat (kun oli päässyt jyvälle, että miten vaipan kätevimmin saa vaihdettua), kylvetti, ja syötti, kunhan kiinteisiin sapuskoihin päästiin. Oikeiden (huom, siis mun mielestä oikeiden) vaatteiden katselu on joskus vähän niin ja näin, mutta muuten on pärjännyt kyllä kympin arvoisesti meidän isänä.

Jotta kyllä se siitä!
 

Yhteistyössä