mitä voisi touhuta 2½-vuotiaan tytön kanssa?

No otsikko jo kaiken kertoi. Olen 2-3 kertaa viikossa illat kotona tytön kanssa kun vaimo on iltavuorossa. On todella vaikea keksiä mitään tekemistä, missä koko ilta hurahtaisi mukavasti. Muutenkin on tullut oltua aivan liian vähän tyttäreni kanssa ja nyt haluaisin parantaa tapani.

Leikkiminen ja peuhaaminen on kivaa, mutta sitä ei jaksa aikuinen kovin kauan. Onko mitään ideoita, mistä kumpikin tykkäisi. Paikkoja minne mennä tai muita harrastuksia?


ps. Pojan kanssa olisi helpompi keksiä mieleistä tekemistä...
 
Kesällä voi pyöräillä. Muksu istuimeen. Tykkäävät mielellään olla kyydissä, kun maisemat vaihtuu.
Talvella pulkalla käydä lenkillä tai ihan kävelemässä. Ja tietysti pulkka mäki.
Sitten leikkipuistot ja jos on omakotitalo niin oma pihakin on hyvä paikka leikkiä, kunhan on vaikka hiekkalaatikkoa yms. Tokihan leikkipaikat taitaa löytyä kerrostalojenkin pihoilta.
Omakotitaloissa on usein muutenkin kaikenmaailman hommia sekä pihalla että sisällä ja muksut on yleensä mielellään mukana niissäkin (saavat tuntea itsensä tärkeäksi).

Kun tyttö on vielä tuon ikäinen, niin voit soveltaa niitä pojan kanssa tehtäviä leikkejä/harrastuksia tyttöönkin.
 
Rajoittunutta
Älä ole noin rajoittunut, kyllä pienten tyttöjen kanssa voi tehdä samoja asioita kuin pienten poikienkin kanssa. Ero on ehkä sinun omassa päässäsi. Kyllä tytön kanssa voi palloa potkia ym. =)
 
No tuota...ihan mitä vaan mieleen tulee!

Voitte mennä leikkipuistoon..kävelylle...antaa lapsen kiipeillä, rymytä (sinäkin voit aivan hyvin laskea lapsen kanssa liukumäkeä yms. sellaista :D
)
Sisällä? palapelejä, muistipelejä, vesivärit,sormivärit..sakset...nämä todella kehittäviä lapselle, harjoittuu motoriikka yms...leipokaa, leikkikää myös "poikien jutuilla", meillä 3 tyttöä, ja löytyy nukkeja ja autoja, automattoja ym.ym..eli ei todellakaan leiki neidot pelkillä "barbeilla"
:D :D
 
Touhua lasten kans

Onko sulla autoa? Lähäre tytön kans ajelulle esim. autoliikkeet,tapahtumat ,kaverien luokse...yms (ennenku teille tuloo lisää lapsia,sillä sitte se ei enää onnistu sujuvasti) Minä en tuota ajatusta päässy toteuttamahan, ihan typeristä syistä johtuen \|O \|O \|O
Ja sitte synty toinen lapsi (tyttöjä molemmat) ,enkä oo kummankaa kans päässy juuri koskaa käymähän mihinää. Tosi hienoa jumittaa kotona kaharen mettäpöllöön tytön kans!!!

Siis jos jaksat ja pystyt,niin lähäre tytönkans liikkeelle,ettei hänestä tuu yhtä hankalaa ja vaikiasti käsiteltävää ihimisten ilimoolla,kuin meirän likat on.

Ja kun lapsen kans lähtee liikkeelle,niin siinä huomaa monta hienoa seikkaa elämästä,jota ei oo tullu ajatelleeksikaa + ilta kuluu erittäin äkkiä !!!
 
Meidän neidin (kohta 3v) mieluisimpiin puuhiin ulkona kuuluu pallon potkiminen, sählyn pelaaminen ja isin kans puuhommat ja auton korjaus. Että kyllä niitä "poikien" juttuja voi tehdä tyttöjenkin kanssa.
 
No aivan samat touhut kiinnostaa tyttöä kuin poikaakin.
Jos tästä vielä talvitulee siis lunta niin hiihtoa ja luisteluakin voi jo kokeilla.Pulkkamäki on varma kuntoilumesta, vedät neitiä ylös mäkeä niin taatusti tulee hiki. Tietenkin lastenelokuvissa voi käydä, kirjastossa.
Harrastaa yhdessä liikuntaa jonkin seuratoiminnan puitteissa.
 
Hei!

Sanoit, etteivät tytön/lapsen leikit pidemmän päälle kiinosta sinua. Kehoittaisin kääntämään asian toisin päin - mitkä sinun puuhasi kiinnostaisivat lasta? Yllättävän monia hyödyllisiä asioita voi toimittaa lapsen kanssa, minusta 2,5-vuotias on jo tosi näppärä. Voitte tiskata tai laittaa ruokaa yhdessä, voitte laittaa valokuvia albumiin tai voit vaikka ottaa uusia kuvia tytöstäsi, kun hän leikkii tai poseeraa sinulle. Puolet illasta hurahtaa ohi nopeasti, kun luette yhdessä (lapsen asenteella perusteellisesti, selittäen) päivän sanomalehden.

Joskus voitte yllättää äidin tekemällä hänelle jonkun pienen yllätyksen kotiin tuloa odottamaan (Se yllätys voi olla vaikka itse poimittu kukkakimppu tai kaupasta valittu talvella)! Pieni lapsi oppii sellaisesta hyvän toisista välittämisen mallin ja odottaa innolla äidin ilahtumista.

Toivottavsti puuhaatte äidin vapaailtoina myös kolmisin!
 
Isäpuoli
Uiminen lapsen kanssa on tosi kiva harrastus ja aika menee nopeasti. Siellä on paljon muitakin lapsia ja yleensä isien kanssa.

Me käydään tytärpuolen kanssa uimassa pari kertaa kuussa (yleensä viikonloppuisin, silloin kun äiti on töissä), ja uinnin jälkeen mennään yleensä hampurilaiselle. Tää hampurilaisella käyminen on mun ja tytön yhteinen juttu. Tyttö on nyt 3 vuotias, tätä ollaan harrastettu 2,5 vuotiaasta asti. Ja kivahan se on nähä kuinka lapsi kehittyy oikeaksi vesipedoksi!
 
Feeniks
piirtäminen, elokuvat (saa isikin lukea lehteä vaikka samalla) siivoaminen oli meidän tytsyn mieleen. Rätti käteen tai imurin varteen.. Kauppareissu? On varmasti äiti mielissään jos ootte hoitaneet kaupan ja iltapalan tms.. tytöt yleensä tykkäävät kotihommeleihin osallistumisesta. lukeminen.

keinuminen, ulkoilu/ lenkkeily
 
Meillä tyttö ymmärsi jo 2 vuotiaana sanat "ruuvimeisseli, hohtimet, naula, ruuvi...", kun puuhasteli isänsä kanssa. Nykyisinkin on ihan innoissaan jos pääsee tekemään "oikeita töitä", kuten itse mainitsee. Pyykkien käsittelystä: märkiä ojentelee aikuiselle narulle ripustettavaksi ja kuivia kuljettaa pois kylppäristä. Tiskikoneen purku on myös hubaa
 
meillä ainakin tyttö tykkää lähtee iskän kanssa ajelulle ja kattelemaan/ostelemaan autoja siinä menee aika tosi lupsakasti ja tyttö ainakin tulee vanhemmiten ymmärtämään autojen päälle ja tietää mitä niistä kannattaa tutkia ym.
kyllä tekemistä keksii.....
 
koi-isä
Meitin kaksivuotias tykkää tehdä mitä aikuisetkin tekee, lelut ei jaksa kauaa kiinnostaa. Polkupyörän korjaaminen, lumien kolaaminen, imuroiminen, tiskaaminen, piirtäminen, autot, johdot, napit ja laitteet.

Ei kannata miettiä tyttö tai poika. Vaimo aina valittaa kun olisi pienenä halunnut kovin remontoida tai laittaa autoa tms. isän kanssa mutta vain veli sai olla mukana kun tämä on poika.
 

Yhteistyössä