Nelivuotiaan päiväunet

Miten pitkään tiedän nelivuotiaat nukkuu päiväunia, vai nukkuvatko ollenkaan? Meidän oma on perhepäivähoidossa ja nukkuu tietääkseni 1-1,5 tuntia. Ollaan ruvettu ajattelemaan, että taitaa olla liikaa, koska illalla nukahtaminen venyy niin, että sammuu vasta klo 22-23 välillä (herätys klo 7.00)! Itse menisin nukkumaan jo klo 22, mutta hepun takia omakin nukkumaan meno venyy ja sitten tulee väsyneenä huudettua... :ashamed:
Aion huomenna ottaa asian esille hoitajan kanssa ja kaipaisin siis vertaistukea, että voin tehdä päätöksen siitä, pyydänkö rajoittamaan päiväunet esim. puoleen tuntiin vai jättämään kokonaan pois. Kotona ollessa poika ei nuku päiväunia.
 
nanneli
Tuo unen tarve on niin yksilöllistä. Mellä 4-vuotias kaipaa ehdottomasti vielä päiväunet. Jos kuitenkin tuntuu, että teillä päiväunet on yöunista pois niin kannattaa toki asia kertoa hoitajalle.
 
Meillä esikoinen lopetti päikkärit 3-vuotiaana. Nyt 4,5-vuotiaana ei kyllä missään nimessä enää tarvitse päiväunia. Sitten kyllä tosiaan mennään yöpuulle vasta puolilta öin. Ilman päikkäreitä tytsi nukkuu n. klo 21-8.
 
Tuittu harmaana
Mulla on 4,5 vuotias tyttö ja meillä nukutaan noin kerran viikossa päikkärit. Joka päivä huilataan sängyssä hetki, luetaan satu tai löhöillään muuten vaan. Jos tyttö nukahtaa, niin nukkuu noin 15-30 min ja se on ihan sopiva aika, illalla saa vielä ajoissa nukkumaan.
Kyllä mä juttelisin hoitajan kanssa unien lyhentämisestä koska toi illalla nukkumaanmeno menee teillä noin myöhään.
 
keiju harmaana
Unen tarve on niin yksilöllistä, mutta kyllä aloittajan lapsella tosiaan iltaunille meno venyy ehkä turhan myöhälle. Päiväunia kannataa ainakin aluksi kokeilla lyhentää.
Meidän 4-v TARVITSEE vielä päiväunet. Hoidossa nukkuu 1-1,5h ja yöunet ovat noin 11h, mutta ilmeisesti viikolla jää vähän univajetta, kun viikonloppuisin nukkuu kotona 2,5-3h päikkärit, yöunien ollessa nuo noin 11h. Neiti on aina nukkunut paljon, mutta onhan aina iloinen ja hyväntuulinen!
 
Meillä lopetettiin päikkärien nukkuminen noin neljävuotiaana.
Meilläkin illat alkoivat venyä, nukahtamiseen kului toista tuntia ja sitten nukkumaan menokin alkoi olla vastenmielistä. samoin päiväunille nukahtaminen vei kauan. Kun päikkärit lopetettiin nämä ongelmat loopuivat. Aamulla tosin saatoi nukkua hieman pidempään kuin ennen, Joka ei sinänsä haittaa, kun heräsi ennen noin kello kuusi nyt nukkuu joskus jopa kahdeksaan.
 
Kiitos paljon neuvoista. Juttelin heti maanantaina hoitajan kanssa, joka oli kyllä vähän naama nyrtsillä, kun joutuu herättämään jo puolen tunnin päästä, mutta pidin pääni. Poika on nyt kahtena iltana nukahtanut ennen yhdeksää, joten taisi ratkaista meidän iltapulmat.
 
ruusamari -76
Meillä päiväunet loppui jo 3,5 vuotiaana, eikä kyllä ole ollut tarvettakaan. Nukkuu 12 tuntia yössä, ja on erittäin reipas aamusta iltaan saakka. Joskus erittäin harvoin saattaa automatkalla vaikka torkahtaa, mutta muuten kyllä vireä lapsi aina lampun sammumiseen saakka. Iltasadun jälkeen kyllä nukahtaa poikkeuksetta muutamassa minuutissa. Uniasiat, niinkuin kaikki lapsen kasvuun ja kehitykseen liityvät asiat ovat niin omakohtaisia, ettei niitä kannata vertailla.
 
Päiväkodissa nukkuu 1-1½tunnin päiväunet, vielä päiväunet eivät ole vaikuttaneet yöuneihin. Käy iltaisin nukkumaan 20-21 välillä, aamulla herätys 6-7 välillä.

Joskus viikonloppuisin tai jos on muuten vapaapäivä kotona, saattaa jättää päiväunet väliin. Tuolloin yöunille nukahtaminen ja rauhoittuminen kestää todella kauan ja venyy myöhään.
 

Yhteistyössä