Nuolemisesta

Kertokaapa mitä tehdä, kun vaimoni ei oikein tunnu lämpenevän sille, että otan häneltä suihin. Hän sanoi minulle, ettei voi ymmärtää, että miten joku mies haluaa nuolla pillua. Yritin siinä sitten sanoa, että minun mielestäni se on todella kiihoittavaa eikä mitenkään epämiellyttävää ja tykkään siitä erittäin paljon. Muutenkaan eivät kyllä halut tunnu kohtaavan...
 
Harmin paikka. Kyllähän meitä löytyy jokaiseen veneeseen, mutta nainen jää TODELLA paljosta paitsi, jos ei suostu ottamaan kielihoitoa. Minä ainakin nautin siitä suunnattomasti. Joskus sitä lojuu sängyssä tuntikaupalla ja mies vaan nuolee ja nuolee, ja välillä kielellään lipaisee. Ei se tietysti siihen voi jäädä, kyllä pitää antaa samalla mitalla takaisin. Ei aina samanaikaisesti. Joskus kun esim. katsellaan telkkaria ja olen käpristynyt ukon kainaloon, voin kaivaa molon esille ja sitten nuolla tai imeskellä sitä. Mutta saakutin ihanaa ja maittavaa se suuseksi vaan osaa olla.
 
Mä olen monesti ihmetellyt että miten ihmiset menee naimisiin keskenään vaikka halut ei yhtään kohtaa? kuinka päästään niin pitkälle parisuhteessa jos edes seksi ei toimi? Ja voisin uskaltaa arvata ettei seksi noin muutenkaan siis toimi, jos nainen ei kielihoitoa ota vastaan, kuulostaa vaan siltä että on todella estynyt nainen ja mies taas olisi paljon aktiivisempi. Voin olla tietty väärässäkin..
 
Alkuperäinen kirjoittaja suusa:
Harmin paikka. Kyllähän meitä löytyy jokaiseen veneeseen, mutta nainen jää TODELLA paljosta paitsi, jos ei suostu ottamaan kielihoitoa. Minä ainakin nautin siitä suunnattomasti. Joskus sitä lojuu sängyssä tuntikaupalla ja mies vaan nuolee ja nuolee, ja välillä kielellään lipaisee. Ei se tietysti siihen voi jäädä, kyllä pitää antaa samalla mitalla takaisin. Ei aina samanaikaisesti. Joskus kun esim. katsellaan telkkaria ja olen käpristynyt ukon kainaloon, voin kaivaa molon esille ja sitten nuolla tai imeskellä sitä. Mutta saakutin ihanaa ja maittavaa se suuseksi vaan osaa olla.

Siis tuohon pitää tarkentaa, että olen toki antanut vaimolleni kielihoitoa, mutta tuntuu siltä, ettei osaa siitä nauttia. Minä toki tykkään ja pidän sitä kiihottavana, mutta hänestä se on jotenkin epämiellyttävää... Muutenkin haluaisin seksiä melkein joka päivä, mutta sekin on kuulemma outoa :headwall:
 
meillä se on taas toistepäin.. minä nutin sekä mieheni nuolemisesta sekä eritysesti vastaan ottamisesta! mieheni ei halua nuolla minua.. ei ole nuollut ollenkaan toisen lapsen jälkeen(8kk) pitää sitä vastenmielisenä... vaikka olisi juuri pesty.. onneksi saan orgasmin ihan pelkällä yhdynnälläkin, koska viime aikoina on esileikitkin jäänyt vähäiseen... olen ajtellut asian niin että eihän sitä toista voi pakottaakkaan joten täytyy vain opetella elämään ilman suuseksiä?!
 
Alkuperäinen kirjoittaja AnttiTre:
Niinhän se vaan on, etteivät kaikki naiset siitä tykkää - harmi vaan meille kielimiehille! Mulla oli exä, joka oli ihan samanlainen. Mut jos ei tykkää, niin ei tykkää. On se niin väärin!
Exä ei koskaan nuollu minua.Nyt kun nykyinen sen tekee tulee OOOO!!!Ihanaa,en muuten kyllä saakkaan :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja muumi83:
meillä se on taas toistepäin.. minä nutin sekä mieheni nuolemisesta sekä eritysesti vastaan ottamisesta! mieheni ei halua nuolla minua.. ei ole nuollut ollenkaan toisen lapsen jälkeen(8kk) pitää sitä vastenmielisenä... vaikka olisi juuri pesty.. onneksi saan orgasmin ihan pelkällä yhdynnälläkin, koska viime aikoina on esileikitkin jäänyt vähäiseen... olen ajtellut asian niin että eihän sitä toista voi pakottaakkaan joten täytyy vain opetella elämään ilman suuseksiä?!
lapsia meillä ei kyllä ole, mutta peesaan täysin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Blue Rush:
Ja minä en voi ymmärtää miten joku nainen ei voi tykätä siitä :eek: :ashamed: :whistle:

Osaako naisesi selittää mikä siinä on ettei tykkää?
Ei osaa sanoa... Sanoi vain, että ei voi ymmärtää, että miten joku mies voi pitää siitä, että nuolee pimppaa. Yritin selittää, että minusta se on kiihottavaa ja haluaisin pitää vaimoani hyvänä. Ei tosiaan reagoi oikeasti mitenkään, kun nuolen. Vähän ajan päästä sitten sanoo vain, että etkö voisi jo panna. Minusta seksiin kuuluu myös tosiaan muutakin kuin paneminen. Kaikenlainen toisen hyvänä pitäminen, koskettelu, suutelu ja hellät puheet... Joku tietysti voi olla myös sitten ihan fyysisellä puolellakin, kun vaimo sanoo, että pelkkä paneminen ei tunnu miltää. Hän tarvitsee siihen myös sormilla klitoriksen kiihoitusta. En tiedä, hankalia asioita tuntuu olevan nämä seksi-asiat meillä.
 
mistä sitten vaimosi pitää? mikä saa hänet kiihottumaan? suudelmat kaulalle, halailu? ymmärrän toki vaimoasi siinä että hän tarvitsee myyös yhdynnän lisäksis sormia, monet naiset sitä tarvitsevat!! mutta kuulostaa siltä että teillä on parisuhteessakin jotain hassusti??
 
Alkuperäinen kirjoittaja muumi83:
mistä sitten vaimosi pitää? mikä saa hänet kiihottumaan? suudelmat kaulalle, halailu? ymmärrän toki vaimoasi siinä että hän tarvitsee myyös yhdynnän lisäksis sormia, monet naiset sitä tarvitsevat!! mutta kuulostaa siltä että teillä on parisuhteessakin jotain hassusti??
En oikein enää tiedä, mikä saa vaimoni kiihottumaan. Jos suutelee kaulalle, niin työntää refleksinomaisesti pois... Olenhan toki tuota kysynyt, että mistä pitää. Vastaus on, että: "ollaan vaan lähekkäin".

Mielestäni meillä ei ole isompia ongelmia parisuhteessa. Ehkä sellainen avoin keskusteluyhteys tuntuu joskus puuttuvan. Sitä kahdenkeskistä aikaa kaipaisin eniten meidän parisuhteelle. Arki on aina sellaista, että hae töistä lapset, kotona ruoka (mahdollisesti lasten harrastukset), kodinhoitohommia, lasten kanssa puuhailua, iltapala, lapset nukkumaan ja kohta perään itse nukkumaan... Eli eli elämä arkirutinoituu, eikä jaksa välttämättä huolehtia parisuhteesta.
 
Tuosta elämän rutinoitumisesta... Aika tutulta kuulostaa, noinhan se valitettavasti tahtoo toisinaan mennä. Me olemme vaimon kanssa aina toisinaan hankkineet lapsille hoitajan, ja varanneet itsellemme hotellihuoneen yhdeksi yöksi. Sitten on käyty teatterissa tai leffassa ja syömässä tms., ja peuhattu tämän jälkeen yö ihan sydämemme kyllyydestä...

Mutta tuohon ongelmaasi. Enpä osaa sanoa, voiko ihmistä "opettaa" pitämään jostain sellaisesta, josta tämä ei ilmiselvästi saa minkäänlaisia kiksejä. Uskoisin, että tuollaista toimintaa voi oppia sietämään, mutta ei ehkä varsinaisesti pitämään kuitenkaan.

Yrittäähän aina kuitenkin voi. Jos nyt oletetaan, että kyse ei ole siitä, ettet vaan osaa, niin oletko kokeillut lipaista kielellä pimppiä joskus, kun vaimosi on ollut jo valmiiksi äärimmäisen kiihottunut? Jos se nuoleskelu tuollaisessa tilanteessa sattuisikin tuntumaan hyvältä, niin seuraavalla kerralla voisi innostua asiasta kenties helpommin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies:
Tuosta elämän rutinoitumisesta... Aika tutulta kuulostaa, noinhan se valitettavasti tahtoo toisinaan mennä. Me olemme vaimon kanssa aina toisinaan hankkineet lapsille hoitajan, ja varanneet itsellemme hotellihuoneen yhdeksi yöksi. Sitten on käyty teatterissa tai leffassa ja syömässä tms., ja peuhattu tämän jälkeen yö ihan sydämemme kyllyydestä...



ja jos ette mistään lapsenvahteja saa, niin hyvä konsti on hemmotella vaimo.. ostat vaimolle joku lahjakorti kauneus salonkiin esim. intilaiseen päähierontaan ja sillä välin kun vaimo on rentoutumassa niin teet kaikki kotityöt!!! ostat kukkia ja kerrot kuinka rakastat häntä. niin kyllä sänkyhommat pitäisi taas luistaa pitemmän aikaakin....?? ainahan voi kokeilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Japetus:
Alkuperäinen kirjoittaja muumi83:
mistä sitten vaimosi pitää? mikä saa hänet kiihottumaan? suudelmat kaulalle, halailu? ymmärrän toki vaimoasi siinä että hän tarvitsee myyös yhdynnän lisäksis sormia, monet naiset sitä tarvitsevat!! mutta kuulostaa siltä että teillä on parisuhteessakin jotain hassusti??
En oikein enää tiedä, mikä saa vaimoni kiihottumaan. Jos suutelee kaulalle, niin työntää refleksinomaisesti pois... Olenhan toki tuota kysynyt, että mistä pitää. Vastaus on, että: "ollaan vaan lähekkäin".

Mielestäni meillä ei ole isompia ongelmia parisuhteessa. Ehkä sellainen avoin keskusteluyhteys tuntuu joskus puuttuvan. Sitä kahdenkeskistä aikaa kaipaisin eniten meidän parisuhteelle. Arki on aina sellaista, että hae töistä lapset, kotona ruoka (mahdollisesti lasten harrastukset), kodinhoitohommia, lasten kanssa puuhailua, iltapala, lapset nukkumaan ja kohta perään itse nukkumaan... Eli eli elämä arkirutinoituu, eikä jaksa välttämättä huolehtia parisuhteesta.
Ette todennäköisesti ole ainoita joita tuollainen tilanne painaa. Selkeää auttavaa keinoa tai mitään hokkuspokkus -temppua tuskin on olemassa. En keksi muuta kuin avoimen keskustelun, eli että puhuisitte keskenänne noista asioista ja kertoisit vaimollesi, että nuo em. jutut painavat todella mieltäsi ja haluaisit niille jotain tehtävän. Onhan yksi vaihtoehto käydä seksuaali- tai parisuhdeterapeutilla keskustelemassa asioista. Suhteessanne voi olla jokin tuollainen vaihe, jossa vaimosi hakee omaa seksuaalisuuttaan tai näin. Tarvitsette todella sitä kahdenkeskistä aikaa ja sitä kannattaa järjestää. Käykää jossain lomareissulla yhdessä? Varatkaa kylpylämatka? Mitä tahansa.

Ei se ole ollenkaan harvinaista, että halut ovat pareilla erilaiset, mutta silloin pitääkin alkaa puhua avoimesti ja miettiä erilaisia ratkaisukeinoja. Se ei tietenkään tarkoita, että kaikkien naisten tulisi pitää senkään jälkeen esim. juuri suuseksistä, vaikka suurin osa nauttiikin siitä aivan suunnattomasti. Osa ei vaan halua. Sama se on kaikilla seksin osa-alueilla. Pitää tehdä sitä, mistä molemmat pitävät ja jos se tuntuu aivan liian tavanomaiselta tai rutinoituneelta, niin sitten mielikuvitusta ja avoimuutta peliin. Opettelemaan kaikkea sitä, mistä toinen pitää. Naisilla on yleistä, että juuri se läheisyys on keskeinen asia ja se saattaa miehiä hämmentää. Toki kaikki naiset eivät koe sitä kaipaavansa.

Terapeuttia vilautin senkin vuoksi, kun vaimosi on sanonut, että pitää seksiä outona. Se kalskahti korvaan pahasti ja se voi olla taustalla tekemässä ongelmia asioista. Jotainhan teidän täytyy tehdä.
 
no mä voin sanoa etten pidä jos mun pilluu nuollaan :x en vaan voi sietää sitä..otan suihin kyl ukolta mut jos koskeeki mun pilluun ni saman tien halut loppuu.ei kaikki pidä samoista asioista ja se ei tee kenestäkä omituista.meillä suhde toiminu kyllä muuten hyvin kaikella tasolla jo 10vuotta :p
 
Alkuperäinen kirjoittaja Moonlightmom:
no mä voin sanoa etten pidä jos mun pilluu nuollaan :x en vaan voi sietää sitä..otan suihin kyl ukolta mut jos koskeeki mun pilluun ni saman tien halut loppuu.ei kaikki pidä samoista asioista ja se ei tee kenestäkä omituista.meillä suhde toiminu kyllä muuten hyvin kaikella tasolla jo 10vuotta :p
Niin, meitä on niin erilaisia ja eri asioista pitäviä. Pääasia, että homma toimii. Eipä ketään voi mihinkään muottiin laittaa :)
 
En mäkään tykkää. Mun miehellä on aftoja suussa, joten ei oikein innosta... toisaalta ei muutenkaan sängyssä synkkaa, kun toinen vaan kyselee että mitä mun pitäis tehdä, neuvoneuvoneuvo....ääh. Pientä kekseliäisyyttä toivoisin. Muutenkaan en nauti seksistä nyk mieheni kanssa, pakko myöntää että se kyllä ahdistaa - vaikka hänen itsetuntonsa säilyttämiseksi olen joutunut sanomaan että syy on mussa, että en vaan tykkää seksistä... miten sitä voisi toisen murjoa sanomala, ettei tykkää seksistä hänen kanssaan...
 
Lunatic
En ole antanut minäkään nuolla. Tai olen joskus senverran, etä tiedän etten saa siitä mitään iloa. Nolotti vaan että jonkun pää oli haarovälissä, ja ajattelin että lopettaisi nyt jo. :|

Itse kyllä haluan imeskellä ja nuoleskella miehen elintä.. se on kiihottavaa jos mikä.
 

Yhteistyössä