Onko kenelläkään toisella rauhaa rakastavaa lasta?

Minun 7- vuotias ekaluokkalaiseni (tyttö)on koulussa hyvin hiljainen. Hän on aina ollut luonteeltaan sellainen ujo ja rauhallinen, eikä ole kaivannut paljon toimintaa ympärilleen. Hänellä on samanikäisiä sisaruksia, joiden kanssa viihtyy vapaa-ajallaan erittäin hyvin. Kouluun mennessään ei tuntenut kuin yhden tytön esikoulusta, mutta hänen kanssaan ei koulussa ole ollut. Sen sijaan on kahden muun tytön porukassa, joihin on itse tutustunut. Välitunnit leikkii siis näiden kahden kanssa, koulun jälkeen ei tunnu kaipaavan kaveriseuraa. Nauttii kun pääsee tekemään omia touhujaan ja leikkimään sisarustensa kanssa. Muiden luokalla olevien, paitsi näiden kahden seurassa ei koulussa paljon ole, eikä varmasti juttelekaan paljon..Jotenkin olen havainnut, että hän on sellainen näkymätön muiden tyttöjen silmissä, paitsi näiden kahden joiden seurassa on ollut. Tämä vaivaa minua tosi paljon. Uskon, että mistään ulkopuolelle jättämisestä eikä kiusaamisesta ei ole kyse, mutta hän on niin huomaamaton, ja suurin osa luokkalaisista paljon rohkeampia ja räväkämpiä.

Mitä minun pitäisi teidän mielestänne tehdä?Antaako lapsen olla rauhassa oma itsensä, kun tuntuu, ettei hän millään tavalla haluakaan olla seurassa keskipisteenä eikä sitä niin kaipaa ympärilleen. Kun hän ei kuitenkaan ole aivan yksin. Ja menee kouluun mielellään ja on sieltä tullessaan iloinen. Onko kenlläkään toisella tällaista rauhaa kaipaavaa lasta? Olisi ihana kuulla muista samantyylisistä lapsista, kun tuntuu että näitä on niin vähän. Viihtyykö kenenkään muun tämänikäiset hyvin kotona omien sisarusten kanssa ja heille riittää koulupäivä itsessään, eivät kaipaa/jaksa enää muuta sen kummempaa sosiaalista toimintaa? Vaikka tämä asia minua vaivaakin, muistan itse olleeni samanlainen seurailijatyyppi, ja oen sitä vieläkin, mutta onhan tässä ihan elämässä pärjännyt.. Pelottaa jotenkin vaan kiusatuksi tuleminen ja kaikki. Joskus minusta tuntuu, että useat tytöt ovat jo paljon isomman oloisiakin. Minun lastani ei vielä kiinnosta mitkään keräilyjutut tms.. hän on vielä ihan täysillä lapsi. Tuntuum, että pyörittelen tätä nyt niin paljon päässäni, että en osaa ajatellakaan selkeästi..
 
Hei!
Meiltäkin löytyy rauhaa rakastava 7-vuotias tyttö. Hän on aina ollut erittäin tarkka reviiristään eikä ole päästänyt muita lapsia helposti lähelleen. Hoidin häntä kotona ensin 4,5v, koska olisi ollut ihan mahdotonta viedä häntä hoitoon. Sitten hän oli vuoden osa-aikahoidossa päiväkodissa ja se vuosi oli tuskaa. Lähes koko eskarivuodenkin hän jäi itkulla. Päivät meni suht ok, mutta äitiä tuli usein ikävä. Siellä häntä kiusattiin melkoisesti. Nyt ekalla samat eskarikaverit ovat luokkakavereina. Aluksi he meinasivat aloittaa kiusaamisen uudelleen, mutta menin kouluun ja pidin tytöille puhuttelun ja laitoin viestit kotiin. Siihen loppui kiusaaminen.

Vapaa-ajalla tyttö leikkii harvoin kenenkään kanssa (sisaruksia ei ole). Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hän pyytää aika usein, että saisi olla ihan itekseen eikä millään jaksaisi kavereita. Aralle lapselle voi olla aika uuvuttavaa olla jatkuvasti sosiaalisissa tilanteissa. Meillä käytäntö on se, että jos on paljon leikkinyt jonkun kanssa, saa pitää vapaata. Jos on ollut taukoa, niin laitetaan leikkimään vaikka tunniksi. Tyttö kokee riidat todella raskaasti ja siksi välttelee yhtä kaveria, jonka kanssa tulee usein riitaa (tyttäremme aiheuttaa niitä erittäin usein itse). Koulussa hän leikkii vuorotellen kaikkien kanssa. Heillä opettaja on ollut sen verran fiksu, että on vaihdellut pareja. Siten on jokainen joutunut olemaan myös uusien naamojen kanssa. Nyt kaikki tulevat keskenään toimeen. Voisit ehkä kysäistä tyttäresi opettajalta, millainen käytäntö heillä on ja ehdottaa, että voisiko paritehtävissä laittaa parit kiertoon, etteivät lapset saa itse päättää parejaan. On ymmärrettävää, että arka lapsi on mielellään tuttujen parissa. Itse en olisi tilanteestasi huolestunut, sillä tyttäresi on kuitenkin itse rakentanut kaverisuhteensa ja oppii sisaruksiltaankin tärkeitä taitoja. Mä kyselen joka päivä, kenen kanssa tyttö on leikkinyt. Sitten hän kertoo iloisena päivän tapahtumista ja tiedän, ettei ole kiusattu. Kiusaaminen hänen kohdallaan on ollut torjumista. Jos on ollut kavereita, tiedän kaiken olevan ok. Kotona hän mielellään piirtää ja annan hänelle tilaa, jos hän sitä tarvii. Sen verran vaadin kavereitten kanssa oloa, ettei jää ihan ulkopuoliseksi kaikesta. Koulukavereiden kanssa leikkii harvoin kotona. Yksi tyttö asuu pihapiirissä ja he kulkevat yhdessä matkat. Sekin on jo kiva asia. Kyllä mäkin välillä mietin, että kuinkahan tyttö tulee pärjäämään, mutta sitten mietin tilannetta kokonaisuutena. Mietin, kuinka hän on reipastunut ja rohkaistunut vuosien varrella. Nyt on jo aivan eri tyttö kuin esim. vuosi sitten. Silloin huoleni karisevat ja tiedän, että kyllähän tuo pärjää. Varmasti teidänkin tyttärellänne on kaikki vallan loistavasti. Kaikkea hyvää kevääseenne!
 

Yhteistyössä