Sakari
Olen tunteellinen ja syvällisesti ajatteleva mies. Pidän pitkistä ja henkevistä keskusteluista, läsnäolosta, läheisyydestä. Kiinnitän naisessa ensimmäisenä huomion katseeseen, lämpimyyteen ja hyväsydämisyyteen.
Kaikesta huolimatta jokin luontainen vaisto minussa "päästää jatkoon" silmämääräisesti muodokkaalla rintavarustuksella siunatut naiset. Olen käynyt tästä itseni kanssa vaikeita kamppailuja. Tutustunut ihaniin ja kanssani ajatusmaailmaltaan täysin yhteensopiviin naisiin. Tahtonut ehdottomasti jatkaa pitemmälle. Pystymättä siihen pienirintaisten naisten kanssa. Jokin minussa vain sammuu. Se jokin, joka muodokkaiden seurassa roihahtaa liekkeihin aivan itsestään.
Olen yrittänyt muuttaa asennettani ja ajattelutapaani. Tahtonut mukautua ja tottua. Halunnut kiinnostua rintojen sijaan naisten muista ihanuuksista. Kysynyt onko itsessäni vikaa. Todennut ettei mikään auta - mikään paitsi päästää lähelleni vain täyteläisesti varustettuja naisia. Silloin pystyn menemään loppuun asti niin sielujen yhteydessä kuin sängyssä.
Ikää on 35 v joten tuskin tästä muuksi muutun. Ongelmani takia olen menettänyt monta hienoa alkavaa suhdetta. Tähän lienee tyytyminen