Tekisin jos "saisin"

Tämä on fiktiota, että mitä tekisin jos "saisin". :)

Ja pahoittelut kirjoitusvirhaistä taas...

Mulle jäi edelliskerrasta mieleen sä ja hikinen vartalo. Miten koko olemus, kuuma hengitys ja hiki yhtyivät kuumaan hetkeemme. Oli taas kulunut monta kuukautta ettei oltu nähty ja nyt se oli taas totta. Lomat oli ohi ja tosi touhu taas alkanut näin elokuusta. Muutama viikko vierähtänyt töissäkin, että oltiin jo työrutiinissa. Mä en ollut voinut kesän aikana unohtaa viimeistä kertaa, janosin niin sitä taas uudelleen. Saatiin kuitenkin nyt sovittua pieni hetki ja kaikki se odotus oli sen arvoista.

Tavan mukaa olin tehnyt monen moista valmistelua kun tiesin viikkoa aiempaa, että tavataan. Oli rasvattu alakerta (ihana ja pehmeä), ajeltu ja viimeistelty. Kroppaa oli rasvattu ahkeraan myös ja pikku kesärusketuskin päällä. Olin kesällä hiuka hoikistunutkin mikä kai teki parasta itsetunnolle. Kesän alennusmyynneistä olin ostanut muutaman hepenen, joista kuvittelin sun tykkäävän. Mustat stringit ja läpinäkyvä sifonkitoppi.

Olin edelliskerralla vihjaillut että olisin halukas kokeilemaan kaikkea uutta ja kivaa johon sä olit vastannut "mmm-mh" eli jäi arvoitukseksi oliko se juu vai jaa.

Monen illan laskun jälkeen oli SE PÄIVÄ ja SE ILTA jolloin kaikki odotus, valmistelu ja yksin unelmoinnit taas palkittiin. Tavan mukaan taas odottelin hotellihuoneella tehden viime hetken valmisteluita, suihkuineen päivineen ja hajusteineen sekä hepeneineen. Olin kesän aikana rohkaistunut käymään muutamalla tuhmalla sivustolla ja jopa katselemaan netin kautta ihan pornoa, pidin siitä kovasti. Olin ajatellut, että tästä voisin ottaa pikkuvinkin ja että alkuun ennen tositouhua voitaisiin katsoa vähän tuhmuuksia netistä.

Mulla oli ollut vähän kiire aikataulu, mutta olin kerennyt valmistella itseni ja käydä ostamassa muutaman kylmän kaljan kun olihan vielä kuuma elokuun päivä. Muutama drinksu alle tekee aina hyvää, rentouttaa sopivasti. ;)

Ja vihdoin laitoit mulle tekstarin että mikä hotelli ja mikä huone. Mulla oli sulle yllätykseksi päällä mustat stringit ja läpikuultava sifonkitopp i ei yhtään mitään muuta. Oven takaa kuului tuttu koputus ja siinä sä olit. Jos olin viimeksi hullantunut niin nyt meinasin seota. Pieni kesäruksetus sulla ja auringon haalistus harmaantuneissa hiuksissa niin tämä tyttö olisi heti voinut hyökätä sun kimppuun. Sä naurahdit kun näit mun asun että jaahas, täällä on kuumaa lootaa! Mä olisi voinut hypätä haara-asentoon sun syliin. Maltoin hiukan kuitenkin. Sulla oli muovipussi kädessä jonka jätit tuolille ja kysyit olutta. Mä hyökkäsin halamaan sua ja suutelin niin niin pitkään, syvästi ja hartaasti sua ja haistoin sun hajusi jolloin järki lähti taas kävelee. Sä toppuuttelit mua nauraen, että otetaans nyt ne oluet niin on rennompi tunnelma. Sä aina halusit alkuun vähän jutella niitä näitä kun mä olisin ollut hyökkäämässä kimppuun. Juttelimme muutamia kuulumisia, mutta näin että sullakin alkoi halu kasvaa. Mä hitaasti vein kättä sun reiteä pitkin ja siellä se kova kalu oli. Näin sun ilmeesi ja kuulin hengityksen raskauden. Hieroin sitä kovaa kumpua housujen läpi ja sä nojauduit taaksepäin raskaasti hengeähtäen. Nousin sun päälle, suutelin sua pitkään ja kuumasti ja hieroin itseäni sun kovuutta vasten ja tunsin kun alkoi vaan litistä alakerrassa. Sulla oli jo pulssi kovin kohonnut ja hengitit hyvin raskaasti.

Mulla oli yllätys sulle ja se oli alkuun katsoa netistä pornoa, jotta pitkitettäisiin odotusta. Sä nauroit että toki se sopii ja että olisi sullakin joku yllätys. Laitoin pornopätkän pyörimään ja siinä kolme miestä survoi pientä naista olan takaa ja se nainen vinkui vaan äänekkäästi. Pantiin pilluun ja perseeseen ja suuhun. Mua on aina tuollainen kiihottanut, en tiedä miksi. Sä naurahdit että jopas olen videopätkän valinnut mutta nojauduit istumaan sängylle ja otit mut syliin jalkojesi väliin istumaan. Siinä katsellessamme pienen naisen survomista, aloit hitaasti silittää jalkojeni sisäpuolta lähestyen pillua. Nostit stringejä ja pian sormesi oli tiukassa tutussa runkutustahdissa. Mä huokaisten nojauduin suhun ja tunsin kun kova mulkku oli yhä vaatvampi mun selkää vasten. Sä nipistelit toisella kädellä sifonkitopin läpi tissejä. Nostit mun jalat sun jalkojen yli ja aloit runkata todenteolla kahdella sormella. Aika hävytön olo olla ihan auki, sormilla runkattavana, tuntea selkään mulkun kovuus ja katsoa pornoa jossa kolme miestä panee pientä naista.

Sä kohottauduit nostamaan muovipussin jonka olit tuonut ja sanoit että tässä sulle yllätys. Siellä oli miehekkään kokoinen musta dildo. En ikinä ollut moista kädessä pitänyt ja siinä oli ihmestystä. Vedit mut samaan asentoon ja nyt työnsit dildon mun sisään. Voi jumankeuta että se tuntui isolta. Sä suutelit mua kaulalta ja kysyit että kelpaako. Mä vaan inisin että kelpaa ja runkkaa herranjumala mua. Sä aloit runkuttaa mua dildolla lujaa. En enää katsonut pornoleffaa vaan nautin. Sä käänsit mut selälleen makaamaan sänkyyn ja poistit viimeiset kuulema häiritsevät vaatekappaleet ja jatkoit dildolla runkkausta kun samalla nuolit mua pillusta. Sä olet niin hyvä nuolemaan, sulla on niin pehmee mutta niin vaativa ote. Helvetin iso dildo joka täyttää naisen joka osan ja nuoleminen; mä kertakaikkiaan räjähdin, en kyennyt estämään. Sä jätit dildon pilluun ja ihan pikkuisen liikuttelit sitä ja aloit imee tissejä. Mä värisin vieläkin äskeisetä räjähdyksestä. Tartuin sua housun edustasta kiinni ja se kaluhan oli tulossa läpi sieltä. Avasin vetskarin ja hieroin voimakkaasti kalsarien läpi. Sun hengitys oli yhtä kuumuutta. Otit dildon pois ja vaatteesi pois ja mä heitin sut nyt selälleen. Suutelin sua kiihkeästi ja hieroin kalua vasten. Siirryin kiusoittelevasti suudellen ottamaan sun kalun suuhuni. Nuolin sen vartta ja pehmeätä päätä ja masitoin syvään sen hyvää makua. Sä nojauduit taaksepäin nautinnosta ja nyt se näkyi jo naamalta ja hengitys oli pitkiä katkonaisia huokauksia.

Sulla on välistä rajut otteet. Nousti lennähtäen ylös ja kieräytit mut ympäri ja sihisit ja huohotit hampaiden välistä että et jaksa odottaa. Työnsit kovan kalusi mun sisään ja aloit vettää olan takaa. Olet aina ollut tässä täysiä vedossa todella hyvä. Sä jaksat vetää pitkään. Sulla alkoi taas hiki valua. Musta on niin rivoa olla pantavana kun mies vetää olan takaa ja valuu hikeä. Mulla alkoi uudelleen räjähdys tulla. Pitkien kovien vaativien vetojen jälkee,n sä käänsit mut ympäri ja aloit nuolla pillua takaa päin. Nyt nuoleminen oli tosi vaativaa. Työnsit sormen perseeseen hyvin kauniisti, se tuntuu aina yhtä hyvältä. Sormi edelleen mun perseessä, työnsit mulkun sisään ja vedit taas täyttä päivää. Sihisit huohottaen että haluanko oikeesti jotain tuhmaa ja mä sanoin että tottakai. Likka sut viedään nyt taivaaseen, sanoit. Lopetit nainnin ja otit dildon esiin. Mä niin rakastan olla perse pystyssä kun mua ja pannaan ja nyt vielä dildolla. Tiesin nyt mitä teet. Aloit ottaa suuntaa kohden persettä ja varovasti upotit mulkkusi mun perseeseen, kun dildo oli pillussa. Voi herran jumala, että mä olin täynnä mulkkua ja dildoa. Mä rakastan anaaliseksiä ihan ylikaiken ja saan siitä tosi voimakkaat fibat, mutta siihen on yksi ehto: pitää vetää kuin viimeistä päivää. Sä tiesit tämän. Aloit riuhtoa minkä kerkeet ja samalla naida mua dildolla törkeätä tahtia. Siinä kohtaa mulla ei enää järki pysynyt päässä, vaan olin yhtä hikistä vinkuvaa kasaa, jota olisi voinut panna vaikka mihin reikään. Räjähdys tuli, nekä voinut sitä estää, enkä olisi edes halunnutkaan. Sä lopetit itsekin lauettuasi ja läjähdit mun selän päälle aivan hikeä valuvana ja otit dildon pois. Olimme yhtä puhumatonta huohottavaa hikikasaa pitkän aikaa.

Kulta, ensi kertaa odotellessa...
 

Yhteistyössä