.

Mulle voi päivittää huomiselle KP2/26-30 YK3. Menkat siis vihdoin alkoivat odottelun jälkeen. (y)

@Haavejuttu Tuntemuksesi kuulostavat todella tutuilta. Olen itse vauvakuumeillut teinistä asti, eli jotain 6 vuotta. Miestä olen aktiivisesti yrittänyt lämmitellä mukaan varmaan kaksi vuotta. Ja nyt, kun vihdoin ollaan yrittämässä, niin välillä itse mietin, että haluanko nyt sittenkään. :D Tuntuu niin väärältä, kun välillä itku kurkussa, kun ei tärppää. Mutta kai se tosiaan on kehon luonnollinen tapa valmistautua vanhemmuuteen.

Toisten raskausuutisiin on vähän vaikeaa suhtautua. Vaikeampaa tosin oli silloin, kun mies ei ollut valmis. Silloin kun ei tiennyt yhtään, milloin olisi oma vuoro. Nyt yrittäessä muiden raskausuutisista tulee ennemmin fiilis " jospa mekin pian :love: "

@Tiinaliina1 Hurjasti onnea plussasta :love:

 
Viime aikoina olen nähnyt vauvoja kaikkialla :) Mies olisi viime kesänä ollut valmis jo lisääntymään. Minä jarrutin ja sanoin että mun periaate on että ensin naimisiin ja sitten lapset. Siinä sitten mies kosi ja naimisiin mentiin viime vuoden lopussa. Sitten uutena vuotena lupasin miehelleni että hankkiudun tämän vuoden aikana kierukastani. Hän innostui ajatuksesta ja lupasi kerran viikossa käydä salilla. Arvaa kumpi on pitänyt lupauksensa :) Tässä tosiaan yrityskerta 3, olin varma ettei tärpännyt. Ei ollut oireita yhtään, ovis oli selkeä kuitenkin koska oli himoja ja kipuja. Tässä viimeksi kirjoitinkin blogiini että ehkä se on ihan hyvä jos ei tärppää heti. Saisimme olla rauhassa, ja mä saisin opiskella loppuun. Mutta vuodet kuluvat ja ei mulla kovin montaa vuotta ole jäljellä. Mutta tuo tunne että pelottaa, ja on epäuskossa on hyvin vahva minussa. Siksi en ole lähtenyt juhlistamaan tätä vielä.:alien:
 

Joulutoive,
en vielä nää mitään, toivotaan että pian näkyy.
Stellamom, toivotaan vahvistumista. Haamut näkyy jo hyvin:love:

Voinko kuvitella, tänä aamuna oli järkyttävä nälkä ja meinasi oksennus yllättää kun vatsa tyhjänä, mulla siis nämä kaikki täsmää alkuraskauteen. Voiko mun mieli vaan tehdä kepposiaan?:p
No jos nää oireet tästä vielä vahvistuu, niin mä kyllä testaan jo ylihuomenna milloin on kyllä vasta dpo9:unsure:(n):cautious:
 
  • Tykkää
Reactions: Ilonetsijä
Täällä kun on juteltu mielialoista. Mulla on ollu vauva ajatuksia koko aikuisikä, oon aatellu et se aika joskus mulle koittaa et omia lapsia ois. Nyt kun ekaa kertaa ehkäisy pois niin ennen menkkoja on tullu paniikki et oikeesti jos tuleekin plussa. Mieleen tulee kaikkia kauhukuvia tilanteista kuinka kaikki menee pieleen vauvan kaa. Mut sit kuitenkin rauhoittuu, kun hetken järkeilee asioita :rolleyes: Sitäkin miettii, et sitten kun vauvan kans on väsyny ja menee hermot, onko oikeus olla tosiaan väsynyt äiti, kun itse on lasta niin halunnu. Pitääkö olla joku yli-ihminen ja sietää kaikki, piilottaa omat itkut, koska on äiti. Uskon kuitenkin, että kaikki palat osuu kohdilleen tilanteiden mukaan ja oma jaksaminen sujuu luonnostaan. Onneks mulla on vankka tukiverkosto lähellä ja tietty mies vierellä :p

Onnea plussista, kyllä niitä tuli myös syyskuulle:love: tsemppiä odotusajalle ja jatkoon muutenkin.

Piinailun riemua kanssaeläjille. Nautitaan tästä Hihii, otetaan tämä tutkimusmatkana omaan mieleen ja kehoon, varmaa on et joku meistä plussaa, niin uskon(y)
 
  • Tykkää
Reactions: sucrine
Joulutoive, en vielä nää mitään, toivotaan että pian näkyy.
Stellamom, toivotaan vahvistumista. Haamut näkyy jo hyvin:love:

Voinko kuvitella, tänä aamuna oli järkyttävä nälkä ja meinasi oksennus yllättää kun vatsa tyhjänä, mulla siis nämä kaikki täsmää alkuraskauteen. Voiko mun mieli vaan tehdä kepposiaan?:p
No jos nää oireet tästä vielä vahvistuu, niin mä kyllä testaan jo ylihuomenna milloin on kyllä vasta dpo9:unsure:(n):cautious:
Kiitos, toivotaan vahvistumista juu! :geek: Mulla oli ensimmäistä aamua (tai kun tarkemmin ajattelee, toka aamu) kun kahvi ei maistu. :coffee: Eilen taisin kaataa puolikuppia viemäriin (juon yleensä se yksi kuppi) ja tänä aamuna en edes ottanut kahvia koska ei vaan tehnyt mieli! :cautious:
 
  • Tykkää
Reactions: Ilonetsijä
@Wintersun kaikkea hyvää teille ja hirmuisesti tsemppiä! :love: Ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille, ainahan se on ihan :poop::poop::poop: Teillä oli puhetta tuosta, että katkeruus nostaa päätään, varsinkin, kun toiset plussaa nopeaa. Kyllä osaan samaistua siihen tunteeseen, mutta samassa tunnemyrskyssä olen myös vilpittömästi onnellinen. Jokainen täällä palstalla kirjoitteleva äiti on ihan varmasti super hyvä vanhempi ja tuleva vauva on enemmän kuin toivottu. Elämä ei toden totta aina ole oikeudenmukaista. Joku mainitsi mielestäni kivasti, että lapsen yrittämiseen saa kyllä vallan vapaasti mahtua koko tunneskaala, oli se sitten kyseessä esikoinen tai 10. lapsi. Itse koen ainakin, että vaikka minulla yksi lapsi onkin, niin se ei yhtään helpota sitä tuskaa, mitä esim. keskenmeno aiheutti tai sitä pettymystä kerta toisensa jälkeen, kun tulee negatiivinen raskaustesti. Onhan lapselle sisaruksen toivominenkin aivan yhtä tärkeää :) Mukavaa, kun täällä on tällaistakin pohdintaa, on tämä vauvahomma niin todella tunnerikasta hommaa. Itse yritän ainakin esim sen pettymyksen aka. negan tullessa panostaa siinä hetkessä muihin "pilareihin" tasapainottamaan kokonaisuutta, esim. onnellisuutta tuova harrastus, ystävät, mies. Sitten taas kun helpottaa, voi alkaa antaa enemmän aikaa taas vauva-ajattelulle. Noniin kunnon tajunnanvirtaa tuli kirjoiteltua, pahoittelut :LOL: Omaa napaa senkin verran, että dpo10 aamulla ja puhdas nega. Näinköhän on tämäkin kierto huti, ehkä ne tosiaan on noi terot, jotka tekee tissioireita :poop::) Noh, malttia edelleen :D
 
@Wintersun kaikkea hyvää teille ja hirmuisesti tsemppiä! :love: Ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille, ainahan se on ihan :poop::poop::poop: Teillä oli puhetta tuosta, että katkeruus nostaa päätään, varsinkin, kun toiset plussaa nopeaa. Kyllä osaan samaistua siihen tunteeseen, mutta samassa tunnemyrskyssä olen myös vilpittömästi onnellinen. Jokainen täällä palstalla kirjoitteleva äiti on ihan varmasti super hyvä vanhempi ja tuleva vauva on enemmän kuin toivottu. Elämä ei toden totta aina ole oikeudenmukaista. Joku mainitsi mielestäni kivasti, että lapsen yrittämiseen saa kyllä vallan vapaasti mahtua koko tunneskaala, oli se sitten kyseessä esikoinen tai 10. lapsi. Itse koen ainakin, että vaikka minulla yksi lapsi onkin, niin se ei yhtään helpota sitä tuskaa, mitä esim. keskenmeno aiheutti tai sitä pettymystä kerta toisensa jälkeen, kun tulee negatiivinen raskaustesti. Onhan lapselle sisaruksen toivominenkin aivan yhtä tärkeää :) Mukavaa, kun täällä on tällaistakin pohdintaa, on tämä vauvahomma niin todella tunnerikasta hommaa. Itse yritän ainakin esim sen pettymyksen aka. negan tullessa panostaa siinä hetkessä muihin "pilareihin" tasapainottamaan kokonaisuutta, esim. onnellisuutta tuova harrastus, ystävät, mies. Sitten taas kun helpottaa, voi alkaa antaa enemmän aikaa taas vauva-ajattelulle. Noniin kunnon tajunnanvirtaa tuli kirjoiteltua, pahoittelut :LOL: Omaa napaa senkin verran, että dpo10 aamulla ja puhdas nega. Näinköhän on tämäkin kierto huti, ehkä ne tosiaan on noi terot, jotka tekee tissioireita :poop::) Noh, malttia edelleen :D
Tsemppiä! Ja vaikka mun testit eivät ole olleet tuulipuhtaita negoja enää, niin vielä ihmettelen ja jossittelen. YK 1 oli kp 35 ja mä petyin jokaisen negan jälkeen. Sitten menkat alkoivat pojan syntymäpäivänä aamulla, ja piti olla pirteä ja iloinen emäntä. EI tehnyt yhtään mieli olla sellainen. Siksi näin kp 34/muutaman haamun jälkeen olen vielä varovainen :ninja: Pettymys olisi suuri taas jos täti tulee kylään vielä!:censored:
 
Hirmu paljon onnea kaikille plussanneille ja haamuilijoille toivotaan vahvistumisia! :love: mut vois lisätä listoille kp12/27 ya 5/18.
Kovasti ootellaan ovista tähän parin päivän sisään!!! :geek:
Mä koitan aina tuloksettomien kiertojen jälkeen löytää jotain positiivista ettei tärpännyt tyyliin että "ens kuu onkin parempi, koska sitten syntyy kesävauva tai että ehdin pelaamaan tän kauden loppuun..." :ROFLMAO: toistaiseksi ainakin vähän helpottanut mielialaa :D
 
Hei ja pahoittelut kun viime kirjoittelusta on toooodella pitkä aika kulunut. Nyt on vaan ollut tarve saada ajatukset hetkeksi muualle ja pois varsinkin kaikkien oireiden ja oman kropan tuijottelusta. Meillä tosiaan hoidot kohta alkamassa ja toivotaan, että sitä kautta päästäisiin onnelliseen lopputulemaan :)

Viime kierrossa tosiaan alkoivat taas menkat (niin kuin aina ennenkin) ja uutta kiertoa taas menossa. Taidan kuitenkin jäädä täältä hetkeksi taustalle. Käyn lukemassa teidän juttuja kyllä aina välillä ja elän mukana sekä toivon kaikille onnea yritykseen. Kirjottelen itsekin sitten taas jossain kohtaa ja päivitän kuulumisia :) tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin ja paljon plussatuulia! :)
 
Ite en ole ehtinyt varmaan pariin viikkoon käymään täällä. Meillä oli häät ja pieni häämatka heti perään. Nyt taas täysi keskittyminen tänne:)
Onnea kaikille plussanneille ja uusille :love: täytyy lukea vanhat viestit kun töistä pääsee...
Ei tullut testattua ovista viime kuussa, kun oli kiire viime hetken hääjärjestelyjen kanssa. Eli varmaankin menkat tosiaan alkamassa, vaikka tuli hommailtua aika säännöllisesti..:whistle:
 
Mä tein testiä hätähousuna jo lauantaina ja silloin tosiaan kp 27. Negaa näytti. Tämä siis elämäni ensimmäinen raskaustesti kokeilun halusta sitten varmaankin :D kun päätin aiemmin että testailen vasta sitten kun menkat mahdollisesti myöhässä.. tänään siis kp 29 ja tässä odottelen millon menkat alkaa. Ärsyttävää kun kierrot heittelee sen verran (27-32) ettei ole aina varma milloin ne alkavat. Ja mullakaan kun ei oireita ole kun vasta samana päivänä kun kuukautiset alkaa. Epäilen että uudelle kierrolle menee kun minkäänlaisia tuntemuksia/oireita ei ole.
 
Heippa! Täällä uusi vauvahaaveilija ilmoittautuu Esikoista odoteltiin tovi ja lopulta tein plussan samana päivänä, kun menimme täyttämään papereita lapsettomuushoitoihin. Meillä kävi tuolloin satumainen tuuri!

Jännityksellä odotan, kuinka pitkäksi tämä yritys venyy. Nyt yk3 ja kp31/27-30... Vielä en ole uskaltautunut testiä tekemään, kun ei mitään oireita ole suuntaan tai toiseen. Jokohan sitä huomenna uskaltaisi?
 
Täällähän on taas paljon jännittäjiä ja piinailijoita! Tulee luvattoman usein kurkittua, että mitäs täällä muille kuuluukaan :) Toivotaan, että tää lokakuu ois oikein monen plussan kuukausi.

Mulla alkoi vielä mietityttämään että joko se ovulaatio sittenkään vielä oli. Flo ennusti jo viime torstaille, mutta mulla on tosi vaihtelevan pituiset kierrot ja torstaina en ainakaan ovuloinut, viikonloppuna ehkä. Kirkkaan liman vaihe tuntuu vaan edelleen jatkuvan, mielestäni kaikki muut oviksen oireet kyllä oli jo viikonloppuna. Mistä näistä nyt tietää? Olin kyllä ihan alkukierrosta ulkomailla reissussa, ja kaikki sellainen voi kaiketi siirtää ovulaatiota. Keskimääräinen kierto ollut 34-35 päivää, mutta myös 39 päivän kiertoja on ollut. Tänään joka tapauksessa kp 24. Täytyy varmaan vielä varmistella hommia tänään, vaikka ahkeria ollaan oltu. Mistä te muut (jotka ette testaile ovista) varmuudella tiedätte oikean päivän? Mulla on nuo limat, migreeni ja toispuoleiset alavatsan kipuilut.
 
@amadecasa Mä en oikein nyt tässä kierrossa tiedä ovulaatiosta mitään. Jos nyt ei tärpännyt, niin täytyy varmaan ens kierrossa ottaa lämpöjä, jotta olis jotain hajua oviksesta. En nimittäin huomannut silloinkaan mitään oireita, kun gyne totesi ultramla mun ovuloivan seuraavana päivänä.:unsure:
 
Suuret onnittelutelut kaikille plussan saaneille! Ja toivotaan Miina että sulla on huomenna viiva vahvistunut. :love:

Mä en kyllä nyt käsitä mistä on kyse. (n) Mulla on aina ollu aika säännöllinen kierto 28-29 päivää. Huomenna mennään jo kp 35 eikä menkkoja kuulu. Raskaana en kuitenkaan ole kun perjantainakin testi oli puhdas nega, sen jälkeen en oo jaksanut testailla.
 
Suuret onnittelutelut kaikille plussan saaneille! Ja toivotaan Miina että sulla on huomenna viiva vahvistunut. :love:

Mä en kyllä nyt käsitä mistä on kyse. (n) Mulla on aina ollu aika säännöllinen kierto 28-29 päivää. Huomenna mennään jo kp 35 eikä menkkoja kuulu. Raskaana en kuitenkaan ole kun perjantainakin testi oli puhdas nega, sen jälkeen en oo jaksanut testailla.
Toivotaan :love:
Te ootte ilmeisesti juuri aloittaneet yrityksen, onko ollut pillereitä tms. käytössä aiemmin? Tai voisko olla että ovis oli myöhemmin? Toivotaan tietysti että plussa tulisi vielä :)
 
TOIVEENA VAUVA 2019

2.10.2018

Nimi ★ Kiertopäivä ★ yk/ya

Saltsu_...................kp 59/28................yk 1
Minimali..................kp 56/30-32..........yk 2
Mustikka89.............kp 48/23-25..........yk 3
Kissanainen87........kp 44/28...............yk 14
Neltsuliini................kp 41/27...............ya 5/16
Heybaby..................kp 41/36..............ya 8/18
Keijukuningatar.......kp 40/xx...............ya 5/18
Toiveikas92.............kp 38/34...............yk 9
Maya123.................kp 35/28...............yk 1
StellaMom...............kp 35/25-34.........yk 3
Sennay....................kp 34/xx...............yk 2
Pioni85....................kp 32/27-30.........yk 3
Laima......................kp 31/28...............yk 3
Saippuakupli...........kp 31/30...............yk 4
1986/13...................kp 30/xx...............ya 8/18
Emppu-93...............kp 30/28-32..........yk 1
Alviita......................kp 29/33...............yk 1
MatildaJ..................kp 28/25...............yk 3
Chili_.......................kp 27/28-29.........yk 3
LaTiLa.....................kp 27/32...............tjot
Papupata12............kp 27/29-32..........yk 2
Siltsu.......................kp 25/25...............yk 3
Miina-......................kp 24/27...............yk 7
Ngale.......................kp 23/30..............yk 13
Ilonetsijä..................kp 23/30..............yk 5
Bubble92.................kp 23/26..............yk 3
Annanna..................kp 22/26-28.........yk 2
Haavejuttu...............kp 22/30..............yk 2
Persikka123.............kp 22/28-30........ya 5/17
Appelsiiniomena......kp 21/33..............yk 10
Jonxu.......................kp 21/21-38.........ya 8/17
Sarianne81..............kp 20/27-33.........yk 1
Veeja.......................kp 20/xx...............yk 1
Lllariel......................kp 20/22-26.........yk 2
Peanut_butter..........kp 19/28-32.........yk 2
Vuuti........................kp 19/28-32.........ya 2/17
Naissoturi................kp 18/23-29.........yk 7
VauvaHaaveilija89...kp 17/28..............yk 10
Kindermaxi..............kp 17/24-27.........yk 1
W.we.......................kp 16/26..............yk 5
Luumupuu_.............kp 15/30..............yk 4
Kuuutti.....................kp 13/27..............ya 5/18
Tylleröinen_21........kp 12/24-27..........ya 5/18
Emerentia................kp 11/28(?)..........yk 9
Nelly31....................kp 11/33..............yk 3
Tiutau13..................kp 10/26-33.........tjot
Hemppanen............kp 9/29................yk 7
iK.............................kp 9/28................ya 5/18
Alinah92..................kp 9/28-30...........ya 2/16
Rosemarie...............kp 7/xx................ya 6/18
Mimmik....................kp 6/28...............ya 9/18
Vauvameille.............kp 4/26-28..........yk 18
Li88..........................kp 4/27-30..........yk 4
Lillium.......................kp 3/26-28..........yk 6
Beibihaaveilija..........kp 3/26-30..........yk 3
Emppu-93................kp 1/28-32..........yk 2
Cara-mel..................kp 1/26-28..........yk 2
Neilikkaruusu...........kp 1/xx................yk 1
Pillipöllö...................kp x/xx................ya 8/18

★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:
Maya123.............dpo 20
Heybaby..............dpo 18
Saippuakupli.......dpo 18
StellaMom...........dpo 18
MatildaJ..............dpo 16
Laima..................dpo 15
Keijukuningatar...dpo 13
Bubble92.............dpo 12
Chili_...................dpo 11
Miina-..................dpo 10
Lllariel.................dpo 10
Jonxu..................dpo 9
LaTiLa.................dpo 9
Sarianne81.........dpo 8
Ngale..................dpo 7
Ilonetsijä..............dpo 6
Veeja...................dpo 6
Kindermaxi..........dpo 6
Naissoturi............dpo 5
W.we...................dpo 5
Vuuti....................dpo 3
Marlen.................dpo 2
Peanut_butter......dpo 2
Luumupuu_.........dpo 0

Taustalla:
Santrana, Kiemura, Päppyrä,
Reetaleena, mimmik, Keijukuningatar,
Ensikatse, Emppuelkku, quinque,
Pilvinentaivas, Herqqu, ALLEIGRA,
Muropaketti, midoo, tätimoonika,
pandanen, Momon, RUSKA82,
opiaattina, BlenQ, Lunart, Vanilla88,
Eufemia85, KaikkiPojatJaTytöt, Pihlaja87,
Jeyz84, Aanskuh, Helinä87,
 
Viimeksi muokattu:
PLUSSANNEET:


Huhtikuu 2018:
Nemmiina (yk 3), Lilmi89 (yk 1), Not Alone (ya 1/18), Lilja<3 (yk 7), DiiDii (IUI), kettuperhe (yk 8, IVF), Abby87 (yk 11), Kertsi (yk 1), Eppis27 (yk 1), Noups (yk 7)

Toukokuu 2018:
Nelliida (yk 10), Toiveikas89 (yk 4), Yemi (yk 1), miniminimini (ya 7/17), katie89, KKaisuli (yk 2), Talvilintu (yk 1), aronoele (yk 1), RUSKA82 (yk 1), SandraB (yk 7)

Kesäkuu 2018:
rust (yk 8), scoc (yk 2), lilia88 (yk 5), Paupiu, jemppu123, Keppihevonen4, kuus+1 (yk 7), Lilja<3 (ya 11/17), Johannaa (yk 2), Alia (yk 2), Jankesof (yk 3), Persikka 123 (yk 13), Lilje (yk 4)

Heinäkuu 2018:
Helmi30 (yk 5), Vilmalotta (yk 3), Önnö (yk 2), Yoona (yk 3), Tiukunen1982 (yk 5), Hmami (yk 1), Sindalinda (yk 1), Sasusa,
Maloon (yk 1), Janet88 (yk 10),
Naturamama (yk 1), kolava (yk 3), minimiiS (yk 3)

Elokuu 2018:
MannaL (yk 4), EeEeVee (yk1), rubikinkuutio (yk 2), Mansikka19 (yk 4), sucrine (yk 6), Toiveli (yk 13), Tillukkainen (yk 11)

Syyskuu 2018:

Sofi86 (yk 9), Sanzu85, Janski26 (yk 3), Tiinaliina1
 
Olikos täällä muita ovulaatio pahoinvoijia? Ovistestit hyvin näytti plussaa ja eilen illalla oli huono olo, mikä vois kai olla merkki irtoamisesta? En aiemmin ole vaan osannut yhdistää sitä ovulaatioon. Aamulämmöt on kuitenkin seilanneen about samoissa 36,1-36,3 eli niistä päätellen ei edes olis ovista tapahtunut. Eipä tuota kai voi varmaksi tietää, mutta onko muilla irtoamisajankohtaan tuo huono olo liittynyt vai mihin sijoittunut?
 
Onnea plussanneille!

Tänään aamulla testasin negan, flo ennusti menkkoja alkavaksi jo eiliselle mutta ei oo vielä näkyny. Jotenkin kyllä sellanen niitä enteilevä turvotus päällä että eiköhän ne kohta sieltä saavu..
 

Yhteistyössä