ulkona runkkaus

  • Viestiketjun aloittaja jj
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen itseni paljastelia eli näyttelen mielelläni mun peliäni muille. Ja kun tulee sopiva kohde kohalleni minä vain kusemaan puskaan tai puuta kohden. Ja lähes aina ne tulevat tarkistamaan että onko poika kusella vai mitä se siellä tekee.
Ja multa on vedetty monta kertaa housuni alas kun olen kusella. Minä vain jatkan
mun kusemistani tai jos ei tule enää multa kusta. Vain käänyn ympäri ja vain odotan heidän reakoimistaan minuun. Ne kertovat mulle mitä on mulla koipieni
etu puolella ja kun en reakoi niin osa pukee eli nostaa mulle housuni takas yläs.
Mutta suurin osa vain nauravat mulle ja jatkavat matkaansa etiä päin.
 
vierailijaT
Kerran otin aurinkoa mäen päällä missä ei kukaan yleensä ole. Sitten huomasin kun kolme poikaa oli puskantakana runkkaamassa. Katselin kun muitakaan näkynyt niin otin rinnat paljaaksi. Oli muutama kalja mukana ja vinkkasin pojat juomaan.. Olivat vieläkin kovana kun uikkareista näky et seiso. Sanoin että voitte olla tässäkin ilman uimahousuja, siinä oli kolme kovaa pystyssä kiihottavasti. Yksi ehdotti että otan housutkin pois, otin ja menin makaamaan ja kysyin tätäkö halutte. Kyllä sai kunnolla nuorta. Kotiin kun lähdin niin kolmen spermat valu reisiä pitkin että piti välillä pyyhkiä.

Veljet, veljet... tämän luettuani sanon rehellisesti, että olisin halunnut olla yksi niistä kolmesta, jotka sinua panivat silloin... minunkin spermani sinun eli minulle tuntemattoman vieraan naisen sisään ja sit myöhemmin minunkin spermani olisi ollut valumassa sinun reisiäsi myöten... aah ajatusta... fantasiaksi vain ikävä kyllä minun kannaltani jää tuollainen nainen, joka noin helposti antaa... :(
 
vierailijaT
Tykkään mennä metsään ja riisuu itteni ihan alastomaks ja alkaa vetää siellä käteen. Se mun vakiopaikka on onneks kaukana kaikesta, niin ei tarvii miettii näkeekö kukaan. Ois tosin tosi kiihottavaa, jos joku joskus sattuis paikalle samoissa merkeissä, eikä pistäs pahakseen. Mut taitaapa tuokin pelkäks fantasiaks jäädä.
Oltiin kerran oman muijan kaa äitini tuttavan eli sellaisen tukevahkon nuoremman naisen mökillä. Se tuttava ja äitini oli sillä reissulla mukana myös. Juoksin siinä sit yhtäkkiä metsään ja riisuin itseni täysin alastomaksi ja vehje oli pystyssä - kuinka vapauttavaa olla luonnossa silleen!
 
vierailija
Aamulla itse valmistelemaan menee toihin kun mä näen vaimoni käytetty stringit. Haistaa hyvältä.. en tiedä miksi, laitoin sen päälle ja meni toihin.. mä pelannut itse varmasti 4-5x.. kova melkein koko päivää. Vessassa, autossa... Tuli kotiin laitoin stringit takaisin pesukone. Illalla mä nuolin vaimoni niin kauan että hän sai orgasmi pari kertaa
 
vierailija
Naisystävän kanssa useinkin syyskesästä/syksyllä kun olemme alasti sieni- ja marjametsässä runkkaamme välillä toisiamme tai toisillemme. Ihan vaan tuottaaksemme toiselle nautintoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
jännitystä
Kiihottaa se kiinnijääminen, kun runkkaa ulkona. Olen runkannut autossa, talvella, kesällä, metsässä, ihmisiä kulkenut ohi, katsellut samalla ihmisiä, ja kerran kaksi nuorta näki.

Viimeksi nyt talvella kun menin metsään yhden lenkkipolun varteen tyydyttämään itteeni, oli hauska kun pariskunta kulki ohi (eivät nähneet mitä tein), ja nainen sanoi "Hei kato tuolla on joku". Kiihottaa katella ihmisiä, kun ne ei tiedä että mulla on kulli kovana.

Mökillä usein mennyt metsään runkkaamaan. Siellä aika paljon käy marjastajia, joten itellä on kans mukana marjapurkki, niin jos jään kiinni niin voin vaan sanoa että alkoi yhtäkkiä panettaa. Siellä kans tien varressa hieman piilossa katsellut ohimeneviä autoja ja runkkaillut.

Parvekkeella kesäisin laukean usein ja muutaman kerran oon uskaltanut suihkuttaa mällit kaiteen yli. Autossa jollain sivuteillä pysähtynyt ja alkanut ovi auki hööpöttää kullia ja seissyt heppi kovana tienvieressä.

Sen kerran kun jäin kiinni, olin vähän vaarallisesti läheisessä metsässä pari vuotta sitten. Sortseista kalu ulos ja runkkaamaan, niin kun olin aika hilkulla että laukean kuulin takaa jtn, ja siinä oli kaksi ehkä 16-18v tyttöä. Toinen lähti kävelee pois päin, mutta se toinen katseli kun parin vedon jälkeen ruiskuttelin lastin. Hipsin aikas vaivihkaa pois tilanteesta.
 
vierailijaT
Oltiin kerran oman muijan kaa äitini tuttavan eli sellaisen tukevahkon nuoremman naisen mökillä. Se tuttava ja äitini oli sillä reissulla mukana myös. Juoksin siinä sit yhtäkkiä metsään ja riisuin itseni täysin alastomaksi ja vehje oli pystyssä - kuinka vapauttavaa olla luonnossa silleen!
Kiihotun ajatuksesta, jos se tukeva nuorehko nainen ja/tai äitini olisi/on nähnyt minut vehje pystyssä ja jääny katselemaan minun "juoksuaikaani". Oman hoitoni kanssa tuli naitua, kun käytiin saunassa sen tukevan tytön mökin saunassa. Ois ollu tietyllä tavalla kiehtovaa, jos se tukevahko nuori nainen ois ollu samaan aikaan saunomassa, ku me pantiin. Oma naiseni kun on seksipommi siihen tukevaan tapaukseen verrattuna. =) Kun nain naisen kanssa - on se sit kuka hoito tahansa kyseessä - yhdynnässä haluan "loppuun asti" panemisen tapahtuvan AINA ilman yhtään mitään ehkäisyä! En halua käyttää yhdynnässä yhtään mitään ehkäisyä ja vaadin naisiltani samaa. Nykyinen hoitoni tykkää ajatuksesta... Kunpa sitä joskus taas pääsis olemaan ulkona alasti vehje pystyssä ja vapauttaa siemennesteeni luontoon. Toivoisin voivani tehdä tämän anopin silmien edessä.
 
Mies36v.
Kiihotun ajatuksesta, jos
Kunpa sitä joskus taas pääsis olemaan ulkona alasti vehje pystyssä ja vapauttaa siemennesteeni luontoon. Toivoisin voivani tehdä tämän anopin silmien edessä.
Sitä tuli ilmeisesti taas jotain kiellettyä sanottua, kun oli asiallisesti kirjoitettu viestini moderoitu pois! -> Sana ei siis ole vapaa tässä maassa, näköjään! Hävetkää moderaattorit, kun rajoitatte sananvapautta täällä!! Yritetään vähemmällä tekstimäärällä uudestaan. Tarttee varmaan jakaa ajatukset eri ketjuihin, ehkä/varmaankin niin selkeämpää...
 
Mr.T.
Ulkona käteenvetäminen on tosi siistiä. Olikos se nyt yläasteella/lukiossa, kun kerran liikuntatunnin jälkeen alastomana vedin käteen jossakin pukuhuoneessa jonkun stadionin/tenniskentän lähellä, ja sen pukkarin ovi oli ulos asti auki, näin muistan. En nyt muista, lennätinkö spermaani sinne ihan ulos asti, mutta sen muistan, että ovi oli ulos asti auki silloin.
 
vierailijaT
Kiihotun ajatuksesta,

Kunpa sitä joskus taas pääsis olemaan ulkona alasti vehje pystyssä ja vapauttaa siemennesteeni luontoon. Toivoisin voivani tehdä tämän anopin silmien edessä.
Alastomuudessa ei pitäisi olla mitään outoa eikä kummallista, mutta sitä lienee tosiaan paras[ta] harrastaa maaseudulla, jossa paljastelua ei katsota kieroon läheskään niin usein kuin... no... muualla. Appiukon ja anopin mökillä sitä voisin kuvitella harrastavani enemmänkin, vieläpä ihan jopa anopin silmien edessäkin. Eikä siinä [tilanteessa] minua ollenkaan haittaisi, vaikka meikäläisen vehje kasvaisi paksuutta ja pituutta eli nousisi sen kivat 15 cm anopin läsnäollessa. Eikä haittaisi minua sekään, vaikka spermani pääsisi "ihmisten ilmoille" naiseni äidin silmien edessä. Seksuaalisuus ja se, miten se ilmenee, on luonnollinen osa alastomuutta.

Anoppi itse on yllättävänkin vapaamielisen oloinen ollakseen konservatiivinen uskis-täti. Meilläkin kylässä käydessään hän jättää [välillä] alakerran vessan oven lukitsematta, kun käy asioillaan, eikä häntä haittaa sekään, vaikka kyseisen vessan ikkunakin ois auki sinä aikana, kun hänellä on housut kintuissa! Ja kerran hän vaihtoi paitaa olikos se keittiömme ikkunan edessä eli yläosan (tissit) peitti vain rintsikat. Ja kun me kerran käytiin heillä kylässä, satuin näkemään anoppini ilman rihman kiertämää; siinä tilanteessa anoppi oli muistaakseni polvillaan kylpyhuoneen lattialla ja yritti tiukasti puristaa reisiään yhteen, jottei näkymää pilluun muodostuisi, ja taisipa käsillään/käsivarsillaan yrittää peitellä rintojaan. - Mitä hän siinä tilanteessa olisi hävinnyt, vaikka kaiken olisikin minulle näyttänyt? Tyttärensäkin kävi isänsä kanssa alasti saunassa lähes/n. täysi-ikäiseksi asti. Ehkä anopilla itsellään on joitakin estoja kuitenkin..? Minusta olisi vain miellyttävää, jos hän voisi olla seurassani rennosti täysin alastomana. Ehkäpä siellä mökillään maalla jonain kauniina kesäpäivänä anoppini niin saan..? Siis nähdä. <3 [Niin tietenkin vain tarkoitin, selvähän se.]
 
Siemensyöksyyn!
Alastomuudessa ei pitäisi olla mitään outoa eikä kummallista, mutta sitä lienee tosiaan paras[ta] harrastaa maaseudulla, jossa paljastelua ei katsota kieroon läheskään niin usein kuin... no... muualla. Appiukon ja anopin mökillä sitä voisin kuvitella harrastavani enemmänkin, vieläpä ihan jopa anopin silmien edessäkin. Eikä siinä [tilanteessa] minua ollenkaan haittaisi, vaikka meikäläisen vehje kasvaisi paksuutta ja pituutta eli nousisi sen kivat 15 cm anopin läsnäollessa. Eikä haittaisi minua sekään, vaikka spermani pääsisi "ihmisten ilmoille" naiseni äidin silmien edessä. Seksuaalisuus ja se, miten se ilmenee, on luonnollinen osa alastomuutta.

Minusta olisi vain miellyttävää, jos hän voisi olla seurassani rennosti täysin alastomana. Ehkäpä siellä mökillään maalla jonain kauniina kesäpäivänä anoppini niin saan..? Siis nähdä. <3
Anoppi voisikin ottaa spermat suuhun tai alastomalle iholleen..? Siitä saisi anoppi kunnon maistiaiset! ;)

Olisi kiva saada kehut, että "voi että olet sinä todellinen mies; kunnon kalu ja upea suihku! - olet niin hyvää ja parasta tyttärelleni, kunnon vävypoika!"

Kannattaa sit varoittaa anoppia ajoissa, että milloin on siemensyöksy tulossa, nii hän osaa sit valmistautua siihen "sen"... tuloon haluamallaan tavalla. :)
 
vierailija
Harrastamme vaimoni kanssa erä retkeilyä. Vaimoni on runkkaa minua kun istumme laavulla avaa housujeni vetoketjun ja kaivaa elimeni esille. Välillä kun kävelemme polulla menemme 20 tai 50 metriä sivuun ja vaimoni alkaa runkkaamaan minua. Muutaman kerran hän on runkannut minua ison kiven takana aivan polun vieressä kun siinä on kävellyt porukkaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
vierailijamies
Teen usein niin, että vien koiram metsään juoksentelemaan ja istun itse kivelle.
Kaivan peenikseni esiin housuista ja aloitan hitaan, mutta määrätietoisen lypsyn. Koira saa juoksennella metsässä ja kohta lentää siemennesteet ruohikkoon. Niistän vielä viimeisen tipan terskasta ja pujotan puolijäykän takaisin pöksyyn. Kevyt on kävellä kotiinpäin.
Oon tehnyt lämpimällä sileällä saaren kalliolla auringon paistaessa, meri välkehti tyynenä edessä, ai että 🥰

Joskus vähän nolotti että kun merivartioston torni näkyy melkein kaikkialle niin katsooko ne tehokkailla kaukoputkilla touhujani 😬

Kotona koira aina katsoi syyttävästi kun aloin hommii ja poistui huoneesta 😅
 
vierailija
Tee ihmettelee: Mies kun ulkona rupee "hommiin", niin poliisit ja/tai valkotakkiset soitetaan paikalle miehen toimien takia, siis jos mies jää "rysän päältä" kiinni, [ja] "teosta" itsestään ei tykätä. :( Mutta naiset ne vain saa paljastella vapaasti. Mistäköhän tää kaikki oikein johtuu... kiitos feministien ja MeToo-juttujen/-propagandan? Te, noiden kategorioiden naiset, te ootte kuulkaa pahiksia!
 
vierailija
Vaimoni pyytää minua välillä runkkaamaan hänelle. Varsinkin kun olemme auton kanssa matkalla. Kesäisin pysäytän auton levikkeelle ja kävelemme noi 50 metriä metsään. Hänestä on kiihotavaa katsoa kun mies runkkaa. Kiinni jäämisen pelko on hänestä parasta. Tuo lisä jännitystä.
 
vierailija
Kiihotun ajatuksesta, jos se tukeva nuorehko nainen ja/tai äitini olisi/on nähnyt minut vehje pystyssä ja jääny katselemaan minun "juoksuaikaani". Oman hoitoni kanssa tuli naitua, kun käytiin saunassa sen tukevan tytön mökin saunassa. Ois ollu tietyllä tavalla kiehtovaa, jos se tukevahko nuori nainen ois ollu samaan aikaan saunomassa, ku me pantiin. Oma naiseni kun on seksipommi siihen tukevaan tapaukseen verrattuna. =) Kun nain naisen kanssa - on se sit kuka hoito tahansa kyseessä - yhdynnässä haluan "loppuun asti" panemisen tapahtuvan AINA ilman yhtään mitään ehkäisyä! En halua käyttää yhdynnässä yhtään mitään ehkäisyä ja vaadin naisiltani samaa. Nykyinen hoitoni tykkää ajatuksesta... Kunpa sitä joskus taas pääsis olemaan ulkona alasti vehje pystyssä ja vapauttaa siemennesteeni luontoon. Toivoisin voivani tehdä tämän anopin silmien edessä.
Toisaalta sitä tukevampaa nuorta naista käy tilanteessa sääli... lohdutukseksi voisin panna häntäkin ilman mitään ehkäisyä, ettei jää hänelle suru puseroon. Hän ei tosiaankaan muodoiltaan oo kiihottava juurikaan, joten saisi ensin runkata mun vehkeeni panokuntoon. Kyllä sitä joka naiselle silti soisi mahdollisuuden nauttia yhdynnästä, vaikka ois tukevampikin. En pistäisi pahakseni, vaikka tulisikin minusta raskaaksi. Olisihan se ilo olla avuksi. Oma nainen (35) on ollut jo viisi kertaa raskaana ja minulle pyöräyttänyt neljä lasta. Naiseni muuten tuli heti jo ensimmäisestä kerrastaan raskaaksi, ollessaan silloin vain 18-vuotias! No, hän oli silloin vain "tyttöystävä", joten aviottoman lapsen häpeän joutui kärsimään. Juhannus-naku-uinnin ja saunomisen ohessa tosiaan voisin sekä Tiinan että Marian paksuksi panna... :) ... kivat kesäsuunnitelmat; panoja ulkona... :) ... toistaiseksi vielä haaveita nämä... no, jos edes Mariaa edes saisin ja raskaaksi sen naaraan saattaa, niin se ois tosi aah... :) -vierailijaT
 
vierailija
... kivat kesäsuunnitelmat; panoja ulkona... toistaiseksi vielä haaveita nämä... no, jos edes Mariaa edes saisin ja raskaaksi sen naaraan saattaa, niin se ois tosi aah... -vierailijaT
Voi kunpa olisi enemmän myötämielisiä ihmisiä (erityisesti naisia) hyväksymään miehen siemennesteen lennätys ulkona luonnossa! On oudoksi homma mennyt, kun sitä katsotaan kieroon, vaikka "kaikki tietää", että me ihmiset olemme luonnosta lähtöisin, alkuperämme siis. Joten ei myöskään pitäisi olla mitään kummallista siinäkään, jos miehet haluaa panna ihmisnaaraita luonnossa ilman yhtään mitään ehkäisyä, naisten tehtävä odottaa ja synnyttää jälkeläisiä. Ja miesten tehtävä huolehtia siitä, että mahdollisimman moni nainen alkaa odottamaan. Kunpa voisimme "palata luontoon"!
 
Ja muista myös huolehtii jälkeläisistään.
 
Yhteistyössä