"Väkivaltainen" vauva, auttaako muu kuin aika?

Hei,

poika 9kk on tosi, tosi kovakourainen. Aina on tykännyt repiä äitiä hiuksista, raapia kasvoja, kiskoa nenää ja tavoitella silmiä... Millähän tuota tapaa saisi kitkettyä vai saako millään? Innostuu vaan lisää, kun kiljaisemme kivusta ja nauraa kovasti kun yrittää kieltää. Ei-sana on muuten aika hyvin hallussa, mutta ei siis tässä asiassa ollenkaan. Uusin temppu on, että antaa pusun joka sitten muuttuu salamannopeasti puraisuksi...

Onko muita näin "väkivaltaisten" vauvojen äitejä? Mitenhän vauvaa voisi alkaa opettaa tällaisista pahoista tavoista pois? Koska pitäisi alkaa ymmärtää, että toista oikeasti sattuu? Ja kai tällainen on normaalia??

Tiedän, ettei vauva ilkeyksissään tätä tee, mutta välillä nyppii, kun saa kynsistä odottamatta naamaansa.

 

Eiks toi oo aika normaalia? Mun mielestäni just ton ikäiset lapset ovat just tuollaisia kovakouraisia ja repivät, tarttuvat ja raapivat..

 

Sama täällä,tyttäreni täyttää tänään 10 kk ja on jo jonkin aikaa tehnyt samoja ilkeyksiä.mutta onhan ne vielä niin pieniä että ei ne ymmärrä tekosiaan.

 

Temperamentti juttu, toiset tekee just tuolloin, toiset ei ikinä. Parhaiten auttaa se ettei edes huomaa ja yrittää salaa ohjata hellempään kohteluun eli ei tee asiasta numeroa. Lapsihan juuri yrittää saada ihmiset reagoimaan teoillaan ja siksi puremisesta tulee suosittu kun lapsi näkee että siihen kerrankin reagoidaan kunnolla huutamalla ja toiset lapset itkemällä. Meillä kokeiltiin puremista mutta kaksi päivää riitti kun huomasi ettei äiti edes sitä huomaa. Lisäksi paljon vaan esimerkkiä nätistä huomioimisesta, paljon halia, syliä ja paijausta ja lapselle riittävästi huomiota sillä sitähän lapset aina hakee jos alkaa käyttäytymään tuhmasti. Tuhmana kun huomiota saa varmasti jos kilttinä ei sitä tarpeeksi anneta.

 

Eikös tuo ole ihan normaalia
Mun tyttö, kohta 15kk tänään ekaa kertaa silitti kissaa, tähän asti neiti on lähinnä taputtanut (lyönyt) ja repinyt karvoista.
Kiljahdus tms on vain lapselle "palkinto", kun äiti reagoi kosketukseen. Mä olen yrittänyt reagoida kehuilla "nättiin" koskemiseen, mutta ollut reagoimatta tai sanonut "äitiä sattuu" kun neiti käy kovakouraiseksi. En tiedä onko siitä ollut apua...

 

Normaalia on ja vielä yli 1v pussuttelu saattaa hetkessä vaihtua raapimiseksi. Pelkkä huomioimattomuus ei auta, kyllä lasta täytyy kieltää ja ohjata mielummin silittämään.

 

Meillä ihan sama juttu 8-kuukautisen kanssa. Mitäpä se lapsi muuta kuin tutustuu ympäristöönsä ja joskus myös yrittää hakea huomiota. Jos esim. makoilen silmät kiinni, poika tulee repimään minua nenästä ja yrittää avata luomiani. Eli yrittää "herättää" minut. Koira saa kyytiä joka päivä, poika ottaa sitä nenästä ja turkista. Itseäänkin poika raapii, erityisesti väsyneenä. Hauskaa on ollut kuitenkin huomata, että poika osaa myös jo silittää - minun kättäni, koiran päätä. Olen varta vasten näyttänyt hänellä monta kertaa, että koiraa pitää hellästi silittää. En sitten tiedä, onko opetus tepsinyt, vai keksikö poika silittämisen itse.

 

hei sinulle pahvi!
älä anna lapsesi repiä/lyödä kissaa vaikka vasta niin pieni onkin. Kissa kun on eläin ja se myös tuntee. Tiedän myös erään pariskunnan joka jtti lapsensa kissan kanssa valvomatta ja vauva vähän "repi ja taputteli "kissaa johon kissa vastasi raapimalla. Näkö oli lähtä. Kissa lopetettiin, vanhemmissahan ei ollut mitään vikaa..?tämä vaan neuvoksi.

 

Parhaiten auttaa se ettei edes huomaa ja yrittää salaa ohjata hellempään kohteluun eli ei tee asiasta numeroa. Lapsihan juuri yrittää saada ihmiset reagoimaan teoillaan ja siksi puremisesta tulee suosittu kun lapsi näkee että siihen kerrankin reagoidaan kunnolla huutamalla ja toiset lapset itkemällä. .

Heii!! Kiitos vinkistä!!

Meillä samaa ongelmaa ja kiljumalla minäkin olen yrittänyt tuota repimistä, raapimista ja raastamista saada loppumaan. Enpä ole tuohon ajatellut edes yrittä tuota "ohjaamista positiiviseen".

Ja oli lohdullista kuulla, että muutkin vauvat tekee samaa, ettei meillä ole poikkeuksellinen häirikköyksilö

 

Vielä sanoisin siitä kun joku mainitsi että pitää kieltää ettei huomioimattomuus riitä. Toki lapsia pitää myös kieltää, toivottavasti en antanut täysin väärää kuvaa.

Itse teen niin että esim. kotona jos lapsi tekee jotain pahaa niin yritän pari kertaa olla noteeraamatta ja vain ohjata äkkiä johonkin kivaan, sanon myös hellästi miksei niin voi tehdä. Jos jatkaa niin sitten vasta tulee tiukemmat ei kiellot ja tiukemmat poisotot tilanteesta. Ollessamme muiden ihmisten kanssa tekemisissä esim. puistossa niin en luonnollisesti anna lapsen huomioimatta edes yhtä kertaa heittää hiekkaa lapiolla toisen päälle vaan tällöin tulee kielto heti tiukasti ja selitys miksi ei niin tehdä ja ohjaus oikeaan leikkiin. Jos tämä ei tepsi ja lapsi vielä kokeilee niin sen jälkeen lapselta esim. otetaan lapio pois tai nostetaan pois hiekkalaatikosta selitysten kera.

Mielestäni monet tekevät virheen siinä että alkavat vaan hokemaan kaikesta EI, EI, EI sitä ja EI tuota! Lapsi väsyy ei sanaan eikä koe sen enää merkitsevän juuri mitään ainakaan mitään sellaista mihin lapsi reagoisi. Kuten ah niin armas ystävämme Doctor Phil (tsoukki) kerran totesi niin lapselle pitäisi aina näyttää mikä on sallittua sen tilaan että kieltää kaiken sen mikä ei ole sallittua. Eihän sitä itsekään jaksaisi enää reagoida mihinkään jos koko ajan kaikesta mitä tekisit tulisi joku vain huutamaan että ei noin ja ei noin eli jopa lasten hoidossa kannattaa myös soveltaa vanhaa kultaista lausahdusta "tee toiselle niinkuin itselle haluaisit tehtävän" tai pikemmiten niin että tee toiselle niinkuin itsellesi parhaiten toimisi.