Yksin etelässä

Mökkikausi oli päättynyt, ja arki oli mennyt töitä tehdessä. Viikonloppuisin olin enimmäkseen pyrkinyt kuntoilemaan ja ulkona käynti oli varsin vähäistä. Välillä kaipasi toki piristystä ja varsinkin kun kuuman kesän tapahtumat mökillä palautuivat mieleen.
Tapailin epäsäännöllisen säännöllisesti Malla ja välillä viestittelin Arjalle. Merja oli tavannut uuden ystävän, enkä halunnut sekoittaa sitä kuviota, vaikka hän joskus antoi eleillään ymmärtää että kaipasi erotiikkaa elämäänsä. Talviloma lähestyi ja olin saanut kutsun Leville kaverin viikko-osakkeelle. Olin kahden vaiheilla, koska lämpö oli enemmän minun juttuni ja siksi selailin matkatoimistojen äkkilähtöjä aika tiiviisti.
Lopulta päätin tilata matkan Thaimaaseen. Lento Phukettiin vie reilut 10 tuntia mennessä ja takaisin vielä kauemmin, mutta lämpö toki taattu verrattuna vaikka Kanariaan. Hotelli oli rannalla ja aikomus oli tehdä aamuisin pitkä lenkki rannalla ennen aamupalaa.
Bussimatka kentältä sujui mukavasti ja kanssamatkustajat enimmäkseen hieman iäkkäämpiä pariskuntia lukuun ottamatta muutamaa lapsiperhettä. maisemat Khao Lakin lähellä olivat kauniit, ja kun bussi pysähtyi hotellin eteen, oli hyvin viilennetyn bussin jälkeen uskomaton kontrasti astua ulos kuuman kosteaan ilmaan.
Hotelliin buukkaus sujui nopeasti, koska osa matkaajista jatkoi seuraavaan hotelliin. Minun lisäkseni kirjautui hotelliin vain nuoripari kahden kouluikäisen lapsen kanssa, yksi vanhempi pariskunta sekä yksinäinen rouva jota en ollut bussissa huomannut. Matkalaukut Thaimaalaiseen tapaan olivat matkanneet jo edellä hotelliin ja henkilökunta oli kantanut ne huoneeseen jonne päästyäni astuin parvekkeelle josta oli näkymä puiden välistä merelle ja alapuolella oli yksi hotellin altaista. Altaalla oli hiljaista ja olin kuullut että tsunami edelleen pitää osan matkailijoista poissa täältä Khao Lakista. Vaihdoin uimahousut päälleni ja otin jääkaapista sinne varatun vesipullon. Heitin pyyhkeen ja aurinkovoidetta kassiin ja lähdin altaalle.
Asettauduin aurinkotuoliin ja päätin antaa aurinkovoiteen imeytyä ennen kastamista vaikka kirkas vesi houkuttelikin. Vähän matkan päässä oli toinen allas joka oli monimuotoisempi ja siinä oli myös lapsille oma osansa. Siellä oli jonkin verran väkeä ja sen kupeessa oli myös baari. Myös tämä pienemmän altaan reunalla oli baari, mutta suljettuna ja siksi altaalla oli hiljaista. Sopi minulle hyvin.
Luin koneesta mukaani ottamaa iltapäivälehteä kun kuulin lähestyvä askeleita. Bussissa mukana ollut rouva tuli altaalle. Hän asettui altaan toiselle puolelle ja järjesteli aurinkotuolia mukavaan asentoon ja purki tavaraa kassistaan. Tarkkailin häntä mielenkiinnosta aurinkolasien takaa pitäen lehteä kuitenkin kädessäni kuin sitä lukien. ”Aika tirkistelyä” hymyilin itsekseni. Nainen oli ehkä 4-kymmenissä, huolitellun näköinen. Tummat puolipitkät hiukset ja ilmeisesti jo käynyt solariumissa ottamassa hieman pohjaa koska ihonsa oli kauniisti päivettynyt. Reidet olivat pyöreät ja hellemekon alta yritin kuvitella muuta vartalosta joka helpottui kun hän riisui sen pois asettuessaan selälleen tuolille. Rinnat olivat bikinien yläosan tukemina puristuneet hieman yhteen, ja niiden välinen vako oli varsin iso. Rinnat täyteläiset ja hauskasti erillään toisistaan. Vatsa oli melko litteä ja tänne saakka saatoin erottaa napakorun ja myös pohkeessa olevan tatuoinnin. Hhhmmm…mielenkiintoinen tapaus.
Voide ihollani oli kuivunut ja päätin kastaa itseni. Kävelin poispäin naisesta altaan toiseen päähän ja hyppäsin veteen. Vesi oli varmaan lähes 30 asteista, mutta virkisti kuitenkin kuumaa ihoa. Sukelsin altaan toiseen päähän jonka jälkeen uin vapaauintia jonkun aikaa omaan tahtiin. Pysähdyin toiseen päähän ja ottaessani altaan päädystä kiinni näin reunalla siististi lakatut punaiset varpaan kynnet.
Nostin katseeni ylös ja näin hymyilevät kasvot ylhäällä edessäni. ”Onko vesi lämmintä?” kysyi nainen matalalla äänellä. ”Tosi virkistävää mutta lämmintä toki” vakuutin ja seisoin nyt pohjassa katsellen tätä kiinnostavaa rouvaa. Bikinien alaosa oli sopivasti hänen vartaloaan korostava, mutta kuitenkin tyylikäs. Kangas istui hyvin ja en voinut olla katsomatta hänen hyvin muodostunutta kumpuaan jalkovälissä. Kangas oli vaaleaa ja ohutta, mutta edessä oli sen verran aluskangasta että voin vain kuvitella mitä siellä piili.
Nainen kääntyi ympäri ja käveli portaille ja astui takaperin altaaseen. Pakarat olivat varsin pyöreät ja lantio leveä. Vahvat reidet sopivat kokonaisuuteen. Häntä ei voinut sanoa hoikaksi, mutta ylimääräistäkään ei vartalossa juurikaan ollut. Hän seisoi nyt pohjassa ja katseli ympärilleen aurinkolasit päässään. Vettä oli tässä matalassa päässä sen verran että minua se yletti vähän yli napaan ja naista hieman ylemmäs niin että rinnat osin olivat alaosastaan vedessä. Hän kastoi koko vartalonsa ja esitteli itsensä.
Minä olen Reetta hän kertoi ja vastasin ” Minä Ilpo tai aika monet kutsuvat Ipeksi, miten vaan” ”Kiva tutustua; oletko viikon vai kaksi?” Totesimme että molempien matka kestää kaksi viikkoa, mutta Reetta on välillä viikon Bangkokissa ja nyt ensi 3 päivää täällä. Reetta ui altaan päästä päähän kastamatta hiuksiaan ja ehdotin että hakisin meille kylmää juotavaa. ”Hae vaan” huusi Reetta altaasta ja lähdin naapurialtaan baariin josta ostin meille drinkit jotka otin mukaan ja tilasin myös pullon kuohuvaa jonka tarjoilijatar lupasi tuoda altaalle.
Vein drinkit aurinkotuolin viereiselle pöydälle ja siirsin omat tavarani Reetan tuolin viereen. Reetta nousi altaasta ja tuli viereeni ottaen drinkin käteensä ja skoolasimme. Hän suoristi vartaloaan ja seisoi hyvin lähellä minua. Silmät olivat ruskeat ja niissä oli iloista pilkettä ja naisellista salaperäisyyttä. Uima-asu oli nyt märkä ja yläosa paljasti rintojen kaaren ja nännin paistoivat selvästi läpi ohuen kankaan.
Hetken päästä tarjoilija toi skumpan ja pullo hupeni auringossa nopeasti ja huomasin Reetan tulevan hieman huppeliin. ”Nyt uimaan Ipe” on niin kuuma” Reetta sanoi ja astuimme veden alla olevia laatoitettuja portaita altaaseen. Reetta tuli minuun kiinni ja katsoi minua silmiin. ”Kiva että hotellissa oli tuollainen mies sattumalta. Olin varautunut että otan pari päivää aurinkoa ennen pohjoisen matkaa, mutta mukavaa että oot täällä” Kerroin tuntevani samoin ja tartuin häntä spontaanisti olkapäistä ja vedin lähemmäs itseäni. Reetan rinnat koskivat paljasta rintaani ja hän työnsi lantiotaan minua vasten katsoen minua silmiin huulet raollaan suu puoliksi avoinna. Pakkohan tällaisessa tilanteessa on ottaa ohjat käsiin ja suutelin häntä ensin tunnustellen huulia varovasti kunnes Reetan kieli upposi suuhuni ja suutelimme ahnaasti hänen painautuessaan minua vasten.
Tartuin hänen pakaroihinsa ja nostin hänet syliini. Vesi kannatteli vartaloa ja häntä oli helppo kannatella. Reetta kiersi kätensä kaulani ympärille ja samalla jalat kiertyivät puristamaan jalkojani.
Käteni liukui housujen sisään ja puristin nyt paljasta takamusta ja Reetta huohotti suuhuni; ” Mä haluun sua Ipe, mennään mun kämppään; sopiiko” voitte arvata että sopi ja Reetta nappasi kassinsa ja huikkasi huoneen numeron samalla kun itse keräsin tavarani ja lähdin perään. Reetan huoneen ovessa oli avain paikallaan ja astuin sisään sulkien oven lukkoon ja menin huoneeseen. Reetta tuli vastaan ja oli saman tien sylissäni. Katsoin isosta peilistä kun sormeni hieman haparoiden avasivat Reetan bikinien yläosan hakaset ja irrottauduin hänestä samalla kun annoin vaatekappaleen valahtaa alas lattialle ja rinnat paljastuivat. Rinnat olivat isohkot ja pyöreät ja vaikuttavimmat olivat vielä nännit jotka olivat pystyssä ja kovina kuin tupakannatsat. Maistoin niitä vuorotellen ja Reetta hieroi hiuksiani kun imin rintojen paisuneita päitä ahnaasti.
Suutelin Reettaa taas ja puristelin rintoja sekä pakaroita ja hän asteli lyhyin askelin taaksepäin vuoteelle kuitenkaan lopettamatta suutelemista. Reetta istahti vuoteelle ja meni taaksepäin ja katsoi minua kun alkoi riisua uima-asun alaosaa. Reetta kiemurteli seksikkäästi ja riisui pienen kankaanpalan peittäen sillä kuitenkin koko ajan jalkoväliään kunnes hitaasti veti sen pois ja levitti hieman reisiään.
Reetan pillu oli täysin posliini. Häpyhuulet olivat pyöreät ja klitoriksen nuppu kauniisti koholla. SE oli kuin parhaasta Playboykuvasta ja sanoinkin ” sulla on ihanin pillu mitä olen nähnyt koskaan!”
” Tule tutustumaan ja näytä säkin mitä sulla on tarjottavaa” sanoi Reetta matalalla käheällä äänellä. Astun vuoteen reunalle ja riisuin housut hitaasti nilkkoihin jolloin kyrpä ponnahti esiin ja läiskähti ensin vatsaa vasten ja jäi sitten heilumaan pystyssä edestakaisin. Reetta katseli sitä kiimaisena ja levitti jalkojaan erilleen ja pyysi minua nuolemaan itseään ja maistamaan miten märkä hän jo oli.
Asetuin naaraan jalkojen väliin ja maistoin silmät ummessa hänen avautunutta nuppuaan. Keli oli liukas ja vako kuuma. Reetta maistui raikkaalle ja nautti nuolemisesta. Käsittelin vakoa joka kohdasta ja näykin kielellä myös klitorista. Reetta levitti jalkojaan enemmän ja samalla levitti myös vakoa jotta saisin työnnettyä kielen sisään ahtaaseen aukkoon. Kieleni nuoli vakoa ja välilihaa ja Reetta inahti hymyillen kun painoin kielen anusta vasten. ”Ihana mies…nule mun peppua vaan jos haluut” hän huohotti ja veti polvet rintoihin kiinni tarjoten koko muhkean takamuksensa syötäväksi.
Kyrpäni seisoi niin että sitä särki ja se painui vasten silkistä päiväpeittoa kun jatkoin perseen ahnasta nuolemista. Jatkoin nuolemista ylemmäs ja otin napakorun suuhuni näykkien sitä varovasti. Vuorossa olivat rinnat jotka pyrkivät uhmaamaan painovoimaa Reeta maatessa selällään. Ne kääntyivät kohti kylkiä ja niiden päät olivat kivikovat. Rinnat olivat raskaat ja nyt Reetta inahti kun olin hilautunut niin ylös että kyrpä painui jalkoväliä vasten. Reetan käsi tarttui paksuun varteen ja hän ohjasi kullin huulilleen ja painauduin sisään. Aloin panna pitkin hitain työnnöin ja joka työnnöllä annoin mennä pohjaan asti. naisen kynnet painuivat selkääni ja purin häntä kaulaan ja rintoihin nussien yhä nopeampaa tahtia. Kuuma vittu puristui kyrpää vasten ja Reetta alkoi tulla. Hän inisi kiimasta ja alkoi hokea: ” Ihana kulli…ooiihhh..pane , pane …älä vaan lopeta!!”
Ja minä tein työtä käskettyä. Reetan vittu nytkähteli ja vedin kyrvän ulos ja käänsin lähes hervottoman vartalon vatsalleen ja työnsin ison tyynyt hänen lanteidensa alle. Työnnyin sisään takaa ja nojasin käsiini jolloin näin kuinka kulli upposi pakaroiden välissä pilkottavaan paisuneeseen pilluun. Hyväilin peppua peukalolla lopettamatta panemista ja Reetta työnsi vastaan ja inisi kun sormeni upposi perseeseen. Kulli tuntui sormeani vasten ohuen välilihan läpi ja yritin saada toista sormea sisään, mutta asento ei antanut siihen mahdollisuutta. Reetan pöydällä oli after-Sun purkki johon hän ylettyi ja hän kaatoi sitä käteensä ja hieroi pakaroittensa väliin. Vedin kullin ulos ja asetuin selälleni kyrpä sojottaen kattoa kohden. Reetta hieroi kulliini voidetta ja istui vatsalleni. Rinnat heiluivat edestakaisin kun hän hieroi pilluaan vatsaani vasten:
” Nyt saat panna mua peppuun Ipe” sanoi nainen ja nousi polvilleen ja asetti kullin anuksen suulle. Se oli todella ahdas ja Reetta ummisti silmänsä kun paksu terska upposi sisään. Nyt hän nojasi rintaani vasten ja pyöritti varovasti kullia peppuaan vasten. Reetta otti kyrpää varovasti sisään pari senttiä, veti saman verran ulos ja seuraavalla kerralla hieman pidemmälle kunnes koko mahtava patukkani oli ahtaassa anuksessa ja hän alkoi ratsastaa. Tahti kiihtyi ja kiihtyi ja pidin pakaroista kiinni, ja välillä kun Reetta nojautui eteen, purin ja näykin isoja heiluvia rintoja.
Tiesin että pian laukeaisin ja hieroin etukautta Reetan klitorista ja työnsin kyrpää sisään minkä jaksoin. Samalla Reetta laukesi uudelleen ja pillu alkoi supistella niin että se tuntui kulliin vaikka se oli syvällä pepussa.
Minä tulin ja minulta tuli paljon!! Reetta kiljui ja lysähti päälleni ja minä annoin lanteeni nytkähdellä kunnes en enää jaksanut. Kulli lupsahti edelleen kovana ulos anuksesta ja Reetta kääntyi kainalooni. Suutelimme huohottaen ja Reetta tarttui kulliin ja suukotteli kielellään pusseja ja spermasta kiiltävää vartta kunnes otti sen kokonaan suuhun. Hän imi kyrpää vielä jonkin aikaa ja sain lopulta uudet nytkähdykset jo pehmenevästä kalusta.
Reetan huulet kiilsivät spermasta ja loikoilimme vuoteessa jonkin aikaa kunnes hän haki meille minibaarista rinkit ja käpertyi viereeni. Otimme pienet päikkärit ja herätessäni kuulin veden solinaa kylpyhuoneesta.
Reetta oli suihkussa ja liityin seuraan. Kylpyhuoneessa oli amme johon juuri molemmat mahduimme kasvot vastakkain siten että jalkamme olivat lomittain ja varpaat toistemme selän takana. Vesi oli lämmintä ja Reetta oli sekoittanut siihen jotain kylpysuolaa tms tavaraa joten se tuoksui hyvälle ja vaahtosi hieman. Reetan rinnat olivat ruskettuneet ja päivetys korostui vaaleaa vaahtoa vasten.
Nousin sen verran ylös että hain skumppapullon jääkaapista ja maistelimme sitä suoraan pullosta. Reetta tarjoisi sitä myös suoraan suustaan ja minulla alkoi taas tehdä mieli. Suutelimme ja hyväilimme toisiamme ja Reetan käsi hakeutui jalkoväliini alkaen hyväillä heräilevää kalua. Sormi etsiytyi anukseeni ja hän hieroi sormen päällä peppua työntämättä sormeaan kuitenkaan sisälle.
Minä hieroin saippuaisin sormin isoja rintoja ja Reetta alkoi kiihottua. Hän nousi seisomaan eteeni ja nojasi seinään nostaen toisen jalan ammeen reunalle ja tarjosi pillua nuoltavaksi. Se oli todella kaunis ja houkutteleva. Pahimmat paineet olin jo saanut purettua joten keskityin nuolemaan naistani ja tekemään hänelle taikoja. Pakarat puristuvat otteessani ja Reetta hieroi etumustaan suutani vasten huohottaen ja kertoi miten ihanalle kieleni tuntui ja miten hän taas haluaisi minun panevan häntä joka paikkaan.
Nousimme ylös ahtaasta altaasta ja menimme parvekkeelle. Lämmin ilma tulvahti vastaan ja olimme suojaisella parvekkeella ylimmässä kerroksessa. Parvekkeet oli erotettu toisistaan umpinaisin seinin joten naapurit eivät meitä nähneet.
Istuin baden-baden tuolille ja vedin Reetan polvilleen eteeni ja tarjosin kullia imettäväksi. Hän nautti sen nuolemisesta ja runkkasi vartta välillä kovaa ja sylki kullin varteen saaden sen liukkaaksi ja kiiltäväksi. Hyväily oli rajua ja nautittavaa. Ellemme olisi jo lauenneet, olisin varmaan räjähtänyt, mutta nyt kulli seisoi kuin kivi enkä pelännyt laukeamista.
Reetta imi yhä kovemmin kunnes hänkin halusi naida ja istui odottamatta päälleni ja imaisi kyrvän kuuman pillunsa käsittelyyn. Tuoli natisi allamme kun hän ratsasti rinnat heiluen edestakaisin.
Puristin niitä vuoronperään niin että sormet jättivät valkoiset puristusjäljet niihin. Reetta inisi nautinnosta ja lisäsi tahtia. ”Anna mä panen sua takapäin. Sulla on niin ihana peppu että haluun sut takaa” huohotin ja Reetta kääntyi nojaamaan parvekekaiteeseen ja asetuin taakse, koukistin jalkoja ja aloin panna häntä takaa pakaroita puristellen. Tahti kiihtyi ja yhtäkkiä kuulin ääntä huoneesta. Reetta ei kiimassaan huomannut mitään, mutta näin huonesiivoojan seisomassa parin metrin päässä tuijottaen lumoutuneena isoa kullia joka takoi naista takaa kuin porakone.
Tyttö kumarsi nolona ja häipyi huoneesta jättäen siivousvälineensä lattialle ja jatkoimme rakastelua. Otin kullin ulos ja menin parvekkeelle polvilleni ja aloin nuolla pillua ja persettä takaapäin. Reetta työnsi persettä naamaani vasten ja hieroi sitä sanoen”” Ihan mies…nuole se märäksi… pane mua perseeseen senkin sonni”
Kahta kertaa ei tarvinnut käskeä, vaan nousin ylös ja työnnyin nyt aika rajusti suoraan sisään. Reetta sulki silmät mutta ei varonut vaan työnsi vastaan ja olin saman tien syvällä ahtaassa anuksessa. naiminen alkoi olla kuin kisaa kumpi voittaa.
Pussi läiskähtelivät pakaroita vasten ja läähätyksen äänet voittivat allaspuutarhan lintujen laulun. Reetta laukesi ja hänen polvensa antoivat periksi jolloin hän lyhistyi maahan. Menin perään polvilleni ja työnsin kyrvän aivan pohjaan asti ja vedin sen ulos. Reetta otti sykkivän elimen suuhunsa ja alkoi imeä. Kun hänen sormensa upposi perseeseeni minä tulin. Sperma valui suupielistä ja Reetta pyyhki sitä sormiinsa ja työnsi uudelleen mahlan liukastaman sormensa sisääni jolloin viimeisetkin pisarat valuivat ulos sykkivästä kullista.
Olimme aivan loppu ja meni pitkän aikaa ennen kuin palasimme todellisuuteen. Ihanan raukea olo ja nyt vasta huomasimme ajan kuluneen ja illan alkaneen hämärtyä.
Peseydyimme ja lähdimme ruokailemaan. Käytävällä nuori siivooja tyttö tuli vastaan ja tervehti kohteliaasti. Hän meni Reetan huoneeseen ja katsahti kiinnostuneena perääni. Palasin huoneeseen noutamaan lompakkoni ja Reetta jäi odottelemaan minua. Siivooja katseli kun kävin huoneessa ja tarkastelin häntä miehen silmin. Aasialainen pieni nainen. Pituutta tuskin 150cm enemmän. Hoikahko, mutta vartalon mittasuhteisiin nähden isot rinnat. Ehostamattomat kasvot olivat jotenkin söpöt ja ikää ehkä 25v.
Tyttö punehtui hieman kasvoistaan ja silmät osuivat housujeni etumukseen. Häneen oli ilmeisesti tehnyt kaluni koko vaikutuksen!! Impulsiivisesti kosketin hellästi hänen poskeaan, hymyilin katsoen häntä silmiin ja lähdin Reetan perään. Tästä voisi kehkeytyä mielenkiintoinen loma?
 

Yhteistyössä