Yksin mökillä 4

Viikonloppu eteni nopeasti ja lähdimme vaihteeksi ulkoilemaan. Malla oli liikunnallinen ja oli mukavaa kävellä metsässä ja nauttia kauniista ilmasta. Päätimme käydä samalla syömässä yhdessä rantakuppilassa. Se oli auki Juhannuksesta koulujen alkuun ja ihan hyvä ruoka ja terassilta oli kiva katsella vierasvenesataman elämää.
Olimme tilanneet ruuat ja nautimme kylmää lonkeroa kun naapurin auto parkkeerasi rantaan. Arja ja Pekka tulivat ulos autosta ja Pekka otti ison kassin takaluukusta ja he kävelivät laiturille. Siellä oli pari miestä ilmeisesti odottamassa Pekkaa joka heitti kassinsa isohkon purjeveneen kannelle ja antoi pikaisen suukon Arjan suulle ja sanoi hänelle jotain jota emme terassille saakka kuulleet.
Arja seisoi jonkin aikaa laiturilla ja miehet heittivät hänelle ilmeisesti jotain huulta koska he kaikki naureskelivat naama virneessä.
Kippari käynnisti koneen ja Pekka ja toinen mies irrottivat köydet. Kaunis alus peruutti ulos laiturista ja kääntyi hiljaa ulos rannasta. Arja vilkutti heidän peräänsä ja asteli sitten rantaan tullen kohti terassia. Hän huomasi minut tullessaan ja tervehti katsoen Mallaa varsin mittailevasti. Arjalla oli yllään lyhyt hame ja ohut toppi. Terassilla oli lämpimästä säästä johtuen väkeä eikä yhtään kokonaan vapaata pöytää. Huomasin hänen katselevan paikkoja ja huusin hänelle että voisi toki tulla meidän pöytään. Arja oli tyytyväinen pyyntöön ja istuikin alas tervehtien Mallaa kädestä. Arja tiesi että vaimoni on poissa pitkään eikä tuntunut ihmettelevän asiaa.
Olin Mallalle kertonut mitä aamulla naapurin rannassa oli tapahtunut ja minusta tuntui että Malla tarkkaili Arjaa hyvin kiinnostuneena! Arja lounasti kanssamme ja otti yhden siiderin vaikka oli autolla. Sanoikin, että maistuisi toinenkin, ellei olisi pakko ajaa.
Ehdotin, että mentäisiin meille ottamaan ne toiset mutta Arja ehdotti että mentäisiinkin heille. Hän sanoi jättäneensä skumppaa jääkaappiin.
Skumppa maistui naisille ja heillä tuntui kemiat sopivan yhteen joka ei aina onnistu. Mallan käydessä pisulla Arja kyseli onko välillämme jotain vakavampaa. Kerroin rehellisesti että olemme vain nauttimassa viikonlopusta eikä olla suunniteltu mitään pidempää. Hän kertoi että Pekka on poissa 5 päivää ja hän on lomalla. Kerroin että Malla lähtee huomenna mutta luultavasti itse jään vielä pariksi päiväksi. Se tuntui olevan Arjalle mieluinen tieto koska hän nosti lasiaan ja sanoin ”Skool sille”.
” Mitä täällä skoolataan” kysyi Malla ja katseli meitä nauraen. ”Eipä mitään ihmeempää” sanoin. Totesin vaan että olen aika onnellisessa asemassa viettämässä kaunista kesäiltaa kahden kauniin naisen kanssa.
”Niin olet Ipe!! Mites me tämä mies oikein hyödynnettäisiin Arja” Kysyi Malla ja jatkoi: Otetaanko se pesijäpojaksi saunaan mukaan?
Arja oli tosiaan virittänyt tulen saunan kiukaaseen ja hän katsoi Mallaa ja totesi: ” Voisi se olla ihan kivaa. Siellä on vielä aika lempeä lämpö joten Ipehän voisi vaikka hieroa meitä. Lauteilla on kyllä tilaa.
Tiesin että sauna oli todella iso. Lauteet olivat U-kirjaimen mallissa ja kiuas keskellä seinän vieressä. Isosta ikkunasta näki merelle. Pekka kutsui joskus yritysvieraita sinne ja lauteille mahtui hyvin 7-8 henkeä kerralla.
Sanoin hakevani omalta mökiltä hieman saunajuomaa lisää ja naiset kertoivat menevänsä lauteille lämmittelemään. Kävin nopeasti hakemassa juomaa ja katseeni osui Mallan kassiin jossa oli se kaksipäinen dildo. Pengoin kassia ja siellä oli mansikanmakuista liukuvoidetta ja myös anuskuulat.

Otin kassin mukaan ja palasin Arjan mökille. Saunasta kuului naurua ja riisuin nopeasti, vedin pyyhkeen vyötäisille ja astuin saunaan. Naiset istuivat vastakkaisilla puolilla löylyhuonetta ja heillä myös isot pyyhkeet ympärillään. Lämpöä ei ollut varmaa kuin 40-50 astetta, mutta se ei haitannut.
Arja asettui vatsalleen lauteelle ja antoi pyyhkeen valua pois selästä niin että se peitti vain ison takamuksen. ”Minäkin otan paremman asennon” sanoi Malla ja nousi seisomaan pudottaen pyyhkeen lattialle. Hän oli upea amatsoni ja tiesi sen. Isot rinnat heilahtelivat kun hän avasi hiusnauhan kiinnittäen sitä uudelleen. Arja makasi katse Mallan suuntaan ja huomasin hänen ilmeensä. Se ei ollut vertailevan naisen katse vaan Arjaa selvästi kiihotti Mallan alaston vartalo.
Mallan sydämen muotoinen karvoitus näkyi hiljalleen hämärtyvässä saunassa hyvin.
”Jaaha kuka olikaan ensimmäinen pestävä! kysyin ja kastoin pehmeän sienen lämpimään veteen.
”aloita emännästä” sanoi Malla ja antoi minulle voidepurkin jonka kertoi Arjan hänelle antaneen.
”Siinä on hieronta-ainetta joka pehmentää ihoa ihanasti ja voit sitten sienellä huuhdella sen pois” valisti Arja ja samalla pudotti hänkin pyyhkeen pois paljastaen ihanan ahterinsa jota Mallakin katseli huulet hieman raollaan.
Kaadoin voidetta käteeni ja hieroin sitä molempiin kouriin ja levitin sitä Arjan selälle. Hieroin selkää ja hartioita ja keskityin myös alaselkään ja niskaan. Takapuoleen en koskenut vaikka huomasin että Arja hieman jännittyi kun käsi liukui selkää alemmas. Hän provosoi hieman asettaen jalkansa erilleen jolloin pakaroiden välissä pilkisti hänen ajeltu pillunsa.
Hieroin voidetta reisiin ja pohkeisiin ja asetuin hajareisin hänen taakseen. Hieroin välillä hänen selkäänsä jolloin olin jo hänen jalkojen päällä. Kulli heilui pyyhkeen sisällä ja oli puoliksi paisunut. Sen paksu pää hipaisi välillä Arjan reisiä jolloin huomasin hänen hengityksensä kiihtyvän.
Malla makasi selällään ja pyysi minua hieromaan hänen pohkeitaan. Väitti niiden vähän kipeytyneet metsäkävelystä. Siirryin hänen eteensä ja Arja istui lauteelle ja nosti toisen jalan myös lauteelle jolloin ihana pillu oli lauteen reunalla kuin tarjottimella.
Hieroin Mallan pohkeita ja tuijotin hänen jo paisunutta pilluaan ja tunsin kuinka Arja veti pyyhkeen pois päältäni. ”Ihana kyrpä sulla Ipe” ” Mitä Malla pidät tästä patukasta?”
”SE on ihana ja pian sitä saadaan. Arjan tarttui kulliin ja runkkasi sitä kovakouraisesti samalla suudellen minua irstaasti. Hänen kielensä työntyi suuhuni ja hän puraisi kieltäni samalla kun tunsi sormeni työntyvän hänen märkään pilluunsa.
Tunsin kullin pään uppoavan jonnekin kuumaan kun Malla alkoi imeä minua. Kulli suussa ja sormi toisen naisen sisällä oli aika kuninkaallista. Saunassa oli sen verran lämmin että päätimme mennä suihkuun. Olimme kaikki samassa suihkussa ja yllättäen Arja alkoi hieroa Mallan rintoja. Valtavien melonien päät kasvoivat kovaksi ja Arja suuteli niitä vuorotellen ahnaasti. Malla suuteli minua ja sanoi käheällä äänellä. ”Tulkaa tuonne sohvalle.”
Malla asettui selälleen paksulle isolle sohvalle ja Arja asettui hänen jalkoväliinsä alkaen nuolla pillua. Malla voihki nautinnosta ja katselin näkyä kiimaisena. Asetin kullin Arjan pakaroiden väliin ja hän nosti peppuaan jotta sain kullin sisään hänen vittuunsa. Aloin panna voimalla ja kutitin peukalolla ahdasta peppua jonne Pekka oli aamulla painanut.
Arja inisi kun nostin tahtia ja Malla puristeli rintojensa päitä ja näytti siltä että hän saisi pian orkun. Ja samassa Malla tuli nautinnosta kiljuen. Jatkoin panemista ja Arja nojautui nyt käsiinsä ja hänen rintansa heiluvan nainnin tahdissa eteen ja taakse. ”Haluatko samaan paikkaan kuin sait aamulla” kysyin huohottaen ja Arja käänsi päätään kysyen.” Näitkö kun nain aamulla Pekan kanssa?” ” Oliko kiihottavaa?” ”oli minusta kun Pekka pani suo peppuun”
”Pane sitten , mutta älä noin kovaa, Sulla on kilometrin pituinen kulli” Arja sihisi kiimaisena ja hieroin pitkällä punaisella kynnellään anusta.
Malla oli noussut ylös ja ottanut geelipullon kassistaan. Hän hieroi sitä Arjan pakaroiden väliin ja tarttui kyrpään suudellen minua samalla kun työnsi sormensa Arjan peppuun. ”Työnnä se sisään Ipe, Pane Arjaa oikein kunnolla”
Tärisin himosta ja työnnyin ahtaaseen aukkoon joka otti kuitenkin halukkaasti kullin omakseen.
Aloin panna hitain mutta pitkin vedoin ja anus venyi mukana ihanasti. Mallan sormet hieroivat pakaroitani ja tunsin sormen työntyvän sisääni. Jatkoin panemista kun Malla otti kassistaan vyön jossa oli aidon kullin näköinen dildo. Hän asettin sen amatsonin vyötärölleen ja ja sanoin matalalla äänellä. ”Nyt mä panen Ipeä hanuriin. Jatkoin panemista kun Arja pyysi odottamaan ja kääntyi selälleen nostaen jalat rintoihin kiinni. Menin hänen päälleen ja työnnyin sisään pilluun. Panin pari vetoa, mutta Arja sanoi. ”Haluan että laukeet perseeseen” Otin kullin käteen ja painoin terskan uudelleen ahtaaseen anukseen joka nyt imaisi kyrvän sisälleen. Arja pyöritti hanuria ja sulki silmänsä. Malla asettui taakseni ja tunsin vähän kipua kun tekokulli painui sisään. Meni hetki ennekuin löysimme sopiva rytmin ja tunsin että en enää kestää kauaa.
Arja vinkui ja huohotti ja kyrpä oli niin kova että’ särki. malla alkoi panna kovaa ja se riitti. Multa tuli ja paljon!!! Työnsin holtittomasti horjuen kyrpää edelleen Arjan ihanan kuumaan anukseen ja kuulin kuinka hän huusi ” TUUleeeeee,,,…, ihanaa…kyrpäää!!!”
Rojahdin lattialle ja olimme kaikki kolme vierekkäin huohottaen ja hikisinä. Meni monta minuuttia ennen kuin pääsimme jaloillemme. Joku ehdotti saunaa ja hetken päästä olimme lämpimässä kylmää juomaa nauttien. Katselin kahta ihanaa naarasta ja sanoin Mallalle ” Harmi etten saanut antaa sulle. Voi olla että menee pitkään ennen kuin jaksan uudelleen. On ollut kova viikonloppua”
Malla naurahti ja katsoi minua merkillisesti. ” Sanoinhan että minulla on yllätys…olenhan sairaanhoitaja”
Mitä Malla tarkoitti selvinnee seuraavassa tarinassa……….
 

Yhteistyössä