Vanhemmuus 29.04.2023

10 katkeransuloista merkkipaalua lapsen kehityksessä

Ensimmäinen askel muuttuukin ensiaskeleeksi koulutiellä, vanhat vaatteet jäävät pieniksi... Moneenko kohtaan samastut tunnetasolla?

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Vanhemmuus on kuin VIP-lippu eturivin paikalle, josta pääsee seuraamaan ainutlaatuista show’ta.

Mikään ei ole ihanampaa kuin nähdä oman kullannuppunsa kasvavan. Toisaalta uusien taitojen ja vaiheiden saavuttaminen on myös kipeä muistutus siitä, että tavallaan lapsi on vanhemmallaan vain lainassa.

Kokosimme kymmenen tärkeää kehityksen merkkipaalua, jotka voivat herättää vanhemmassa yhtäaikaisesti ilon ja surun tunteita.

1. Pienimmistä vaipoista ulos kasvaminen

Onneksi tässä kohtaa voi ”lohduttautua” sillä, että vaipanvaihtoa on luvassa vielä pitkään.

2. Ensimmäinen sana

Tai ensimmäinen askel. Tai mikä tahansa muu uusi taito. Jokainen lapsen oppima asia on vanhemmalle suuri ylpeydenaihe. Silti näiden merkkipaalujen saavuttaminen herättää monesti myös haikeutta.

3. Ensimmäinen päivä varhaiskasvatuksessa

Päiväkodin aloitus pistää koko perheen arjen uusiksi. Ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi miettimistä, jää vanhempi lisäksi päivittelemään ajankulua. Vasta äskenhän lapsi syntyi…

4. Itse tehtyjen lahjojen saaminen

Ensimmäinen isänpäiväkortti, päiväkodin pääsiäisaskartelut ja piirros, joka kuulemma esittää äitiä. Mitään ei malttaisi jättää ottamatta talteen.

5. Kun lapsi yrittää lohduttaa

Vanhemman tehtävä on pitää huolta pikkuisesta. Kun pikkuinen alkaakin osoittaa myötätuntoa myös vanhempaa kohtaan, on itku lähellä!

6. Vanhojen lastenvaatteiden myynti kirpparilla

Kirpparipöytää laittaessa tai netti-ilmoitukseen kuvia ottaessa vanhemman ylitse pyyhkiytyy nostalgian aalto. Kun hypistelee vanhoja vauvan bodyja ja haalareita, ei voi kuin ihmetellä, miten tätä nykyä tomera taapero on koskaan voinut mahtua niin pieniin vaatteisiin.

Voi nyyhky! Pitäisikö kuitenkin säästää edes yksi…

7. Ensimmäinen koulupäivä

Tarvitseeko tätä edes perustella? Ensimmäinen kyynel tirahtaa vanhemman poskelle jo silloin, kun hankitaan ensimmäistä koulureppua.

8. Kun kaverin seura kiinnostaa enemmän

Voi sitä haikeuden tunnetta, kun huomaa, että lapsi viihtyykin paremmin ikätovereidensa seurassa kuin vanhempien huomassa. Haikeuteen sekoittuu myöhemmin häivähdys huvittuneisuutta – onhan se kumma, että mitä tahansa vanhempi tekeekään, se on lapsen mielestä noloa!

Lue myös: 3 ei-niin-ilmiselvää aihetta, joita on syytä välttää teinin kavereiden kuullen

9. Omien tavaroiden ”periytyminen” lapselle

Ajankulu konkretisoituu, kun lapsi ottaakin käyttöönsä isän entisen polkupyörän tai hänelle yhtäkkiä sopiikin takki, jota äiti on käyttänyt nuoruudessaan. Aina vanhemman omat tavarat eivät siirry seuraavalle sukupolvelle, mutta myös isosisarukselta peritty vaate tai lelu voi laukaista saman nostalgisen reaktion.

10. Jokainen syntymäpäivä

Synttärit ovat aina ilon juhla. On palkitsevaa seurata synttärisankarin riemua tärkeänä päivänä. Silti vanhemman mielessä käväisee ajatus: voisiko ajan vain pysäyttää?

Lue myös Kotilieden juttu: 10 yllättävää asiaa vanhemmuudesta – Näin eri tavoin äitiys vahvistaa naista

Kommentit (1)

Nostalgista on myös se, kun lapsen käyttämä vaate tai kengät päätyykin äidin tai isän käyttöön. Näin on meillä käynyt, kun on jäänyt lapselle tai paremminkin nuorelle pieneksi. Lapselle ostetut kun ovat usein parempia kuin itselle ostetut.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X